VEIKEÄ ISTUTUSNOKKA

05.05.2019

Nämä veikeät tyypit ovat on istutusnokkia, jolla pienten taimien istuttaminen käy näppärästi. Kurkkaa Jovelan isännän helppo veisto-ohje, joka sopii aloittelijoillekin!

Joskus inspiraatio syntyy hieman erikoisesta lähtökohdasta. Silmä näkee kohdettaan edemmäs. Näin kävi, kun katselin kuvaa linnun kallosta. Tuli mieleen, että sen muoto on karuudessaan kaunis ja kun kalloa kääntää siten, että nokka osoittaa alaspäin, nokkahan on puikon muotoinen. Entä jos linnun kallon veistäisi puusta sormusmalliin, sitähän voisi käyttää taimien ja istutussipulien istutuspuikkona! Näytin kalloa Jovelan isännälle ja kysyin josko testaisimme ideaa. Niin sitten tehtiin ja niin syntyi astetta persoonallisempi istutuspuikko, jota ei tarvitse laskea välillä kädestä taimia istuttaessa.

Pikkupuhde: istutusnokka


Tämä on helppo ohje, joka sopii aloittelijoillekin. Mitään erityisiä puutyökaluja ei tarvita, ainoastaan terävä puukko, kirves ja hiekkapaperia (sekä pora jos haluaa nopeuttaa puuhaa).

Ensin veistetään kirveellä sopiva pala puuta summittaiseen kallon muotoon. Tämä kallo on tehty klapin palasesta.

Sitten veistetään linnun kallon muotoa tarkemmin. Kun kallo on suunnilleen oikeassa mallissa, tehdään silmäaukot. Ne voi kaivertaa puukolla, porata alkuun käsiporalla tai pikaisesti sähköporalla - miten kukin parhaaksi katsoo.

Silmäaukot kaiverretaan ja veistellään kallon läpi etusormelle sopivaan kokoon.

Kun silmäaukko on sopivan kokoinen, kalloon veistetään nokan ura ja pienet sierainaukot, jotta istutusnokka muistuttaisi linnun kalloa. Kun veistelyosuus on valmis, istutusnokka ja erityisesti sen sormiaukko hiotaan hiekkapaperilla.

Lopuksi istutusnokan voi käsitellä pellavaöljyllä, joka suojaa puuta, mutta tämä ei ole välttämätöntä. Istutusnokka on valmis käyttöön!

Testattu ja hyvin toimii!

Näiden katselusta tulee hyvälle mielelle. Virnistelevät tyypit loikoilevat iisopin päällä oman istutusosuutensa jälkeen.

Tällainen pieni idea tällä kertaa!

Puutarhailun iloa toivotellen Jovelan Johanna & Isäntä

Haluatko kommentoida? Lähetä meille viestiä instan kautta

SULOINEN SUOPA

04.07.2026

Suloinen rohtosuopayrtti ihastuttaa puutarhassa, mutta tämä perinneperenna on myös mainio luomupesuaine, jota monet museotkin käyttävät arvotekstiiliensä puhdistamiseen. Heinä-elokuu onkin ihanaa aikaa tehdä itse suloista suopaa rohtosuopayrtistä, ja pesaista talven villavaatteet valmiiksi odottamaan aikanaan saapuvia viileitä päiviä!

Vaikka puutarhan pääpaino olisikin ruokakasveissa, niiden joukkoon on hauskaa lisätä myös syötäviä kukkia, jotka monesti tarjoavat ravintoa sekä elintärkeille pölyttäjille, että kotipuutarhurin omaan keittiöön. Tästä julkaisusta löydät varmistetun listan syötävistä kukista ja muutamia vinkkejä niiden käyttöön ruokien koristeina ja lisukkeina.

Kotitekoisilla maaleilla maalatut pinnat henkivät vanhanajan lumoa ja kestävyyttä, eikä maalien valmistus ole lainkaan vaikeaa. Itse asiassa perinteisten maito-, eli kaseiinimaalien ja munamaalin, eli munatemperan valmistus on helppoa ja niin mukavaa. Maalit syntyvät hetkessä ja sävyjen luominen on sangen hurmaavaa puuhaa,
etten sanoisi jopa...

Entäpä jos lannoite olisi samaan aikaan tehokas, mutta ei vaatisi pyykkipoikaa puutarhurin nenään, saati houkuttelisi luokseen hajusta villiintyneitä hyönteisiä, tai kuten meillä, koiria? Nyt tehdään ihanalta tuoksuvaa lannoitetta nokkosista!

5 erilaista raparperireseptiä! Ihanan kinuskinen raparperi curd, pikkelöityä raparperia, helpot raparperitangot, vegaaniset raparperirullat ja kirpeänmakea raparperi-marenkikakku Jos pidät raparperista ja satoa piisaa,
testaapa näitä herkkuja!

Koko maailma on taas niin ihanan vihreänä. Mikä olisikaan parempi raaka-aine esille nostettavaksi, kuin toukokuussa sesongin aloittava, metsän vihreäksi kullaksikin kutsuttu kuusenkerkkä?