BAYA® MARISA -OMENA

12.09.2020

Omenalajike, joka mullisti omenamaailman, sanotaan saksalaisesta, Baijerissa kehitetystä Baya® Marisa omenasta, jonka erikoisuutena on punainen malto. Meille tämä kauttaaltaan punainen omena päätyi vahingossa 2015, kun etsimme puutarhaamme uusia omenapuita ikivanhojen omenapuiden rinnalle. Tuolloin olimme jo valinneet haluamamme omenapuulajikkeet ja etsin niiden myyjää päätyen kotimaisen taimiston sivuille, jossa näin myös Baya® Marisa -omenoiden kuvan.

Kirjoitus sisältää *-merkityn affeliatelinkin.

Mikä ihme tuo täysin punainen omena on? Hetken tutkailtuani lajiketietoja aiemmat suunnitelmat saivat väistyä. Ostimme aiottujen omenapuiden sijaan 3 hiukan vitsamaista Baya® Marisan tainta ja istutimme ne puutarhaan.

4 vuotta myöhemmin saimme ensimmäisen kukinnan ja satoa.

Hidas lähtö

Meillä Baya Marisat kasvoivat melko hitaasti, sillä hankitut taimet olivat pieniä vitsoja. Ensimmäiset 2 vuotta näytti siltä, ettei vitsoista tule ikinä puita, mutta kolmantena vuotena puut lähtivät voimakkaaseen kasvuun. Hitaan alkukasvun syynä on saattanut olla tuolloin erittäin kuivat kesät tai sitten lajike vaan on hieman hidaskasvuisempi alussa.

Joka tapauksessa, kaikki pituutta ja kokoa venäyttäneet kolme puuta lähtivät meillä valtaisaan kukintaan neljäntenä vuotenaan. Puut peittyivät melkein kauttaaltaan kukkiin. Baya Marisa kukkii upean fuksian punaisilla kukilla ja aloittaa kukintansa aikaisin. Meillä kukinta ajoittui toukokuulle, mutta ensimmäiset kukkien alut näimme puiden oksilla jo huhtikuun puolella täällä Vakka-Suomessa, kasvuvyöhykkeellä 1b.

Ensin tulee huhtikuussa punaisia hiirenkorvia, sitten jo tummanpunaisia nuppuja ja pian puut ovat yhtä upeaa kukkamerta. Alla olevissa kuvissa ollaan jo toukokuussa ja puut ovat täynnä kukkia.

Kukinta loppui kesäkuun alkuun ja heinäkuussa puissa oli keltuaisen kokoisia omenoita. Ensimmäinen satomme oli alle 10 omenaa. Seuraavana vuonna jo kuutisenkymmentä, vaikka puut olivat edelleen pieniä.

Maku ja koko


Baumann's Reinetten kotisivuilla kerrotaan, että lajikkeen sadonkorjuu on syyskuussa ja omenat säilyvät viileässä säilytettynä jopa tammikuulle saakka. Meillä sadonkorjuu on osunut juurikin syyskuulle, mutta omenoiden säilyvyyttä emme ole päässeet vielä testaamaan, sillä kaikki omenat on syöty suoraan puusta tai omenat ovat pisimmillään olleet pari viikkoa kulhossa.

Omenat ovat olleet meillä keskisuuria. Niiden makua voisin kuvailla kirpeän raikas, maukas ja herkullinen Omenaliha, eli malto on joko kokonaan tai melkein kokonaan punainen ja kiinteä. Baya Marisan väri säilyy käsittelyssä niin leivonnaisissa, mehuissa ja hyytelöissä kuin kuivatuissa omenarenkaissakin (ks. kuva).

Kuvissa ensimmäisen satomme ensimmäisenä puusta otettu ja haukattu omena syyskuussa 2020. Omenan kuori on kauniin syvän punainen ja siinä on pieniä keltaisia pilkkuja.

Punainen väri omenoissa on antosyaaneja eli vesiliukoisia flavonoideja, joita löytyy mm. mustikoista, ja joita pidetään monella tapaa terveydelle edullisina. Baya® Marisassa punaväriä on kuoren lisäksi myös hedelmälihassa, joten omena on lajitovereitaan vieläkin terveellisempi herkkupala.

Omenalajiketta sanotaan myös ruvenkestäväksi. Meillä kirvat löysivät puut, mutta saimme vihulaiset häädettyä.

Eksotiikkaa Pohjolassa

Kotimaisen kasvattajan mukaan lajike viihtyy Suomessa aina kasvuvyöhykkeelle III-IV saakka. Baya® Marisa on heillä sietänyt erittäin kylmääkin talvea ja puut ovat selvinneet vaurioitta jopa 34 asteen pakkasista.

Kuva vasemmalla: kuvituskuva, oikealla oman puumme halkaistu Baya® Marisa -omena.

Allergiaystävällinen omenalajike

Baya® Marisan sanotaan olevan allergiaystävällinen omenalajike. Itselläni ei ole omena-allergiaa, enkä ole ehtinyt kääntämään tätä julkaisua aiheesta, ainostaan ylimalkaisesti lukenut sen, mutta lisään linkin tuohon asiasta kiinnostuneille. Tekstin voi melko helposti kääntää Googlenkin kääntäjällä. Omena-allergisten on kuitenkin hyvä noudattaa varovaisuutta ja keskustella lääkärin kanssa ennen kun syö allergiaystävälliseksi sanottua omenaa.

Upea omenalajike kerrassaan - suosittelen!

Lämpimin terveisin Jovelan Johanna

Haluatko kommentoida? Löydät meidät instagramista

MERIKAALI

17.04.2024

Kiinnostuin maultaan samettisen pähkinäiseksi, mutta samalla hieman kirpeäksi kuvaillusta merikaalista muutaman lukijamme vinkkaamana niin paljon, että päätin hankkia sitä myös omaan puutarhaamme. Toisten mielestä kasvi on helppo kasvatettava, joidenkin mielestä se vaatii hieman sirkustemppuja. Tutkailkaamme siis hieman tätä saariston omaa herkkua...

Upeita leikkokukkaseoksia, erilaisia auringonkukkia, meheviä vihenneksia, luomuyrttejä, hurmaavia koristeheiniä, maukkaita tomaatteja, helppoja huonekasveja, eksotiikkaa lautaselle ja siemensekoituksia pörriäisten iloksi - tätä kaikkea tarjoilee Buzzyn siemensarjat, joihin tämä julkaisu perehtyy ajatuksella.

Kevät näyttää vihdoin ottaneen askeliaan muutenkin kuin sipsutellen, vaikka pakkasherra heittikin vielä viimeiset tumpsaukset lunta pitkin peltoja ja puutarhoja.

Mansikkamarkkinoille on viime vuosina tullut ihastuttavia uusia lajikkeita, joista osa kukkii erityisen kauniisti ja osassa on herkullisen mielenkiintoisia makuvivahteita, kuten ananas ja vadelma. Tässä julkaisussa jutustellaan mansikoista, niiden kasvattamisesta, uudemmista lajikkeista ja hipaistaan hieman mansikoiden historiaakin.

Katse kohti kesää! Tässä julkaisussa laitellaan juhannusperunat kasvamaan ämpäreihin ja tehdään muutama diy-perunaruukku itse. Sertifioidut siemenperunathan ovat juuri saapuneet myymälöihin ja tietyillä varhaisperunalajikkeilla kasvatus onnistuu 60 vuorokaudessa. Alkaa siis olla aika laittaa juhannusperunat itämään, jotta juhannuksena saadaan...

ÖTÖKKÄKIRJA

28.03.2024

Kuka nakertaa satoasi, entä ketkä mahdollistavat sen? Mistä ötököistä olisi hyvä päästä eroon ja miten? Keitä taas kannattaa houkutella puutarhaan ja millä keinoilla, vai olisiko sittenkin kaikilla paikkansa puutarhassa?