KYLMÄUUTETUT ÖLJYT

11.07.2024

Öljyjen uuttaminen yrteistä on helppoa ja vaivatonta. Yksinkertaisimmillaan se tapahtuu kylmäuuttamalla. Raaka-aineina tarvitset vain yrttiä ja kasvipohjaista öljyä. Tällä ohjeella on tehty piparminttuöljyä, jota voi käyttää kotikosmetiikassa, lihaskivun helpottajana ja nuhaisen nenän avaajana sekä leivonnassa ja jälkiruokien maustajana. Kannattaa kokeilla myös muita yrttejä, esimerkiksi basilikaa tai tilliä, joita voi käyttää ruokaöljynä ja ruokien maustajana vaikkapa salaattikastikkeessa.

Kerää yrtit aamulla. Jotta yrtit ovat mahdollisimman antoisia aromeiltaan, ne kannattaa juottaa, siis kastella edellisenä iltana, mikäli teet öljyä oman maan yrteistä.

Silppua ja murskaa tuoreet yrtit ja laita ne puhtaaseen lasipurkkiin. Peitä yrttimurska valitsemallasi kasvipohjaisella öljyllä siten, että kaikki yrtit varmasti ovat öljyn peitossa. Öljyksi käy mikä tahansa kasvisöljy, mutta jos haluat käyttää uutettua yrttiöljyä kotikosmetiikkaan, suosittelen kokeilemaan arganöljyä, jolla on luontaisesti korkea E-vitamiinipitoisuus. 

Sekoita purkin sisältöä, sulje purkin kansi ja anna öljyn uuttua pimeässä neljän viikon ajan. Kääntele purkkia päivittäin. Siivilöi öljy kuukauden kuluttua. Purista viimeiset aromit talteen puristelemalla yrttimäskiä käsin.

Mikäli säilytät öljyä pidempään, lisää siihen hieman E-vitamiinia, joka estää rasvahappojen härskiintymistä. Pullota öljy puhtaaseen astiaan ja säilytä valolta suojattuna.

Mainittuja arganöljyä ja E-vitamiinia löytyy mm. luonnonkosmetiikan raaka-aineisiin erikoistuneesta Limepop-verkkokaupasta.

Kesäterveisin Jovelan Johanna

Haluatko kommentoida? Löydät meidät Instagramista ja voit laittaa meille postia kirjeet@omavarainen.fi

Niin se aika vain hurahti, suorastaan loikkasi keväästä keskikesään, mutta jouten emme mekään ole olleet. Kantovesi-kuivavessataloudessamme on tehty arkisia toimia helpottavia parannuksia ja tuotu kukkivaa puutarhaa myös sisustukseen.

SULOINEN SUOPA

30.06.2025

Suloinen rohtosuopayrtti ihastuttaa puutarhassa, mutta tämä perinneperenna on myös mainio luomupesuaine, jota monet museotkin käyttävät arvotekstiiliensä puhdistamiseen. Heinä-elokuu onkin ihanaa aikaa tehdä itse suloista suopaa rohtosuopayrtistä, ja pesaista talven villavaatteet valmiiksi odottamaan aikanaan saapuvia viileitä päiviä!

Sadon kuivattaminen on hyvä keino säilöä satoa ja kasvattaa kotivaraa, ja samalla säästyy tilaakin, sillä kuivatettu sato vie huomattavasti vähemmän tilaa kuin moni muu säilöntämuoto. Monitasoisen kuivurin hankintavinkin löydät kirjoituksen loppuosasta.

Kevät etenee ja pian koko maailma on taas niin ihanan vihreänä. Mikä olisikaan parempi raaka-aine esille nostettavaksi, kuin toukokuussa sesongin aloittava, metsän vihreäksi kullaksikin kutsuttu kuusenkerkkä?

SUOJELE SATOJA

06.05.2025

Usein kotipuutarhuri huomaa satoa nakertelevat puutarhan vihulaiset siinä vaiheessa, kun tuhoja on jo syntynyt. Ennakointi on ilman muuta tehokkain tapa välttää näitä kutsumattomia vieraita, mutta biologista, myrkytöntä apua on saatavilla silloinkin, kun vauriot ovat jo nähtävillä.

Mitä kaikkea, muutakin kuin havukasveja, alppiruusuja ja hortensioita, voi kasvattaa happamassa maassa? Tässä teemajulkaisussa tehdään sekä silmän että makuhermojen iloa tuottava pieni ikivihreä satokeidas omaan puutarhaan.