Kesän päättävä ja syksyn aloittava satokuukausi on saapunut ja sen myötä on jälleen kuulumisten ja kuukauden puheenaiheen aika! Tänään Tsajut-blogin Sadun ja Korkealan Heikin luotsaama omavaraistelijoiden poppoo keskustelee kirjoitusten muodossa sangen mielenkiintoisesta aiheesta, nimittäin mahdollisista muutoksista, joita elämä saattaa heittää yllättäenkin eteen.
Me kaikki vanhenemme, ja varmaan suurin osa meistä saa matkakumppanikseen jotain pientä kremppaa. Kuka tahansa voi kohdata odottamattoman tapaturman tai onnettomuuden ja kaikki meistä sairastavat välillä. Eteen voi myös tulla yllättävä tapahtuma, jonka vuoksi elämä muuttuu hetkeksi tai jopa pysyvämmin. Miten tämä vaikuttaa arkeemme ja voiko asioihin varautua jollain tavalla?
Niin, entä jos? Entä jos sairastumme, loukkaannumme, mitä jos jotain sellaista tapahtuu, ettemme enää voi asua täällä, tällä tavalla, kantovesitaloudessa, pääasiassa puulla lämpiävässä talossa, jossa ei ole kylpyhuonetta, ainoastaan ulkosauna ja vessakin on vedetön, vaikkakin sisällä? Mitä jos puu kaatuu talon päälle, tuli karkaa hirsille, tulee kallis remontti ja työt loppuvat?
Helposti ajatellaan, että vanhassa talossa asusteleva omavaraistelija on jollain tavalla tuomittu kohtaloonsa. Tulee päivä, jolloin voimat eivät enää riitä, ja on luovuttava tutuksi käyneestä kodista, jota kukaan ei ole valmis ostamaan. Ainakin kallis kattoremontti on edessä, ja joka tapauksessa jokin asia tulee menemään mönkään, sano minun sanoneen, moni maalle muuttava ja erityisesti vanhan talon ostoa harkitseva on saanut kuulla. Itse suhtaudun näihin puheisiin vanhoja taloja rakastavan nirppanokkaisuudella. Voimat tulevat loppumaan jossain vaiheessa aivan varmasti, mutta niiden hiipumista odotellessani asun mielummin täällä, tällä tavalla, kuin esimerkisi hissittömän kerrostalon kolmannessa kerroksessa tai hissillisen missä tahansa kerroksessa. Kaupunkikotien katot kaipaavat remonttia yhtä lailla. Täällä saamme ainakin päättää remontin ajankohdan ja speksit, toisin kuin esimerkiksi tuttavani, joka vietti hellekesänsä muoviin käärityssä elementtitalossa sillä aikaa, kun asunto-osakeyhtiössä rempattiin.
Kyllä se niin on, että jos asiat ovat mennäkseen metsään, ne menevät sinne, vaikka ikkunasta ei näkyisi ainuttakaan puuta. Me elämme tässä ja nyt, kymmenettä vuotta tällä tavalla, minä kremppoineni kaikkineni, ja jos jonain päivänä tästä lähtö tulee, kuten eittämättä tulee tapahtumaan, mikään ei vie meiltä niitä ihania vuosia, joita olemme saaneet viettää täällä.
Realisti on kuitenkin hyvä olla sen verran, että näkee myös ruusuisten lasiensa ylitse. Tässä epävarmuuksien maailmassa ja ajassa mikään ei ole niin varmaan kuin se, että mikään ei ole varmaa.
Olen luonteeltani varautuja. Varautuminen ei tarkoita sitä, että ollaan jatkuvasti varuillaan ja varaudutaan hysteerisesti kaikkeen mahdolliseen pelko takapuolessa. Tervehenkinen varautuminen mahdollistaa sen, että pienten vastoinkäymisten edessä yöunet eivät vaihdu pelkoon ja valveaika kulu yllättävän harmin selättämisen huolissa. Omatoiminen varautuminen omien elintapojen näkökulmasta katsellen on ihan fiksua. On sukanvartta, eläkesuunnitelmaa, kotivaraa, talvirenkaita, heijastimia ja vakuutuksia - monia keinoja turvata ainakin jonkin verran tuntematonta huomista sen varalta, että asiat menevät mönkään. Varautumisen kolme kultaista "tiedosta, ehkäise ja ennakoi" pelastaa monelta harmilta.
Pelastuslaki itse asiassa edellyttää omatoimista varautumista myös yksityisiltä ihmisiltä. Mainittu pelastuslaki ei kuitenkaan velvoita kansalaisia ylläpitämään esimerkiksi kotivaraa, johon on kuitenkin olemassa viranomaissuosituksia, mutta se edellyttää kansalaisilta tiettyihin uhkiin, kuten tulipaloon ja niiden ehkäisyyn liittyviä varusteita ja toimia, ja pyrkii siten turvallisuuden parantamiseen ja onnettomuuksien vähentämiseen. Näiden asioiden onkin syytä olla meillä mielessä, kun asumme vanhassa hirsitalossa, jota lämmitetään pääasiassa puulla. Hormit on hyvä pitää kunnossa ja nuohooja kutsua kylään kerran vuodessa varmistamaan, ettei lämmön mukana pala koko talo, kun lykimme klapia uuniemme kitusiin. Käsien ulottuvilla on hyvä pitää edes jonkinlaisia alkusammutusvälineitäkin siltä varalta, että vahinko sattuu.
Puut eivät vielä ole kaatuneet rakennusten päälle, eikä auton, mutta läheltä on pitänyt. Tuuri kaatoi kuitenkin puun oikeaan suuntaan ja kasvihuone sai pitää muotonsa. Siltä varalta, että puu joskus päättää nojata taloon tai muuta suurta kurjaa tapahtuu, on olemassa kotivakuutus, jonka pienet präntit kannattaa lukea ainakin kerran.
Mitä sitten tulee tällä tavalla asumisen fyysiseen puoleen, niin onhan se odotettavissa, että jos saamme saavuttaa korkean iän, sen viimeiset vuodet todennäköisesti vietetään jossain muualla. Se on sitten sen aika ja sen mukaan mennään, mitä eteen tulee. Meillä on eläkevuosille joitain taloudellisia suunnitelmia, joiden avulla voimme toivon mukaan olla ainakin jossain määrin muunkin, kuin pienen eläkkeen varassa ja mahdollistaa hieman vaatimatonta kotiapuakin. Eläkesäästöjä on mahdollisuuksien mukaan ihan hyvä kerryttää jo ennen, kun eläkeikä alkaa häämöttää.
Tapaturmat ja sairastumiset ovat kurjia kokemuksia ja puuhaillessa voi käydä vahinko. Niin voi tosin käydä kaupungeissakin, joissa lööppien mukaan meininki alkaa olla kuin villissä lännessä ilman sheriffejä. Auton yliajamaksi voi joutua tuossa kyläraitilla, mutta uskoisin riskin olevan prosentuaalisesti suurempi siellä, missä autoja kulkee enemmän. Tällä tavalla elelevillä on tietenkin myös korkeampia riskitekijöitä arjessaan. Kerrostaloasuja ei välttämättä sahaa moottorisahalla omaan raajaansa ihan niin usein, kuin haja-asutusasukkaat, mutta tuoltakin harmilta on mahdollista välttyä jos pitää silmät siinä mitä tekee ja raajat pois sieltä, missä terä tekee työtään.
Sairastuahan voi vaikka huomenna, ehkä jopa niin vakavasti, että kaikki suunnitelmat muuttuvat silmänräpäyksessä. Se on mahdollista, mutta siinä kohtaa en usko ainakaan kokevani katumusta siitä, että eräänä syyspäivänä tusinan vuotta sitten päätimme lähteä tälle tielle, jolla nyt taitamme matkaamme. Päinvastoin! Onpahan sitten mitä muistella, vaikka kaiho sydämessä. Parempi niin, kuin harmitella jonain päivänä sitä, ettei toteutettu haaveitamme.
Hieman ilkeämpiä ja niitä ihan tavallisia sairasteluita on tietenkin jo ollut pitkin matkaa. Yhden joulun vietin sairaalassa välitöntä leikkausta vaativan sairastumisen vuoksi. Normaalissa arjessa seurana on krooninen bursiitti olassa, kiukuttelevat nivelet ja rapistuva selkäranka pään ja takapuolen välissä. Hyvin täällä silti porskutellaan puuhissa jos missä, talossa ja puutarhassa (60 cm korkeat viljelylaatikot on pop!) ja jos pöpö kaataa meidät vuoteeseen samaan aikaan, ruokakomero ja kotivara varmistavat, että arki ei muutu vieläkin kurjemmaksi.
Vielä tulee se päivä, ettei käsi ja selkä enää kestä mattopyykillä käymistä. Molemmat kiukustuvat jo moisesta puuhasta niin, että seuraavana päivänä tietää mitä tuli tehneeksi. Sellaista se on. Stoppi tulee sitten kun tulee ja siihen saakka nautin täysin siemauksin mäntysuovalta tuoksuvista kesäpäivistä, joiden muistot kulkevat mukana - ellei sitten muistiakin viedä mielestä. Niinkin voi toki käydä, mutta jos niin käy, se on sitten niin. Sic vita est- sellaista on elämä!
Tämä maailma on niin täynnä huolia ja murheita,
että valitsen mielummin nauttia siitä mikä on tässä ja nyt ja iloita
kaikesta siitä, mistä voi iloita. Kunnes toisin parhaaksi katsomme, me
elelemme täällä väärän vänkyrän talossa kantaen vedet sisälle, lykkien
puuta uuneihin ja saunomalla pienessä saunassamme. Varaudumme niin
arjessa kuin tulevaisuudenkin suhteen sen minkä kykenemme ja järkeväksi koemme, ja
annamme elämän tapahtua. Villasukka-arkea, sitä se on! Välillä mukavuutta, välillä suojaavuutta ja molempia sellaisessa sopivassa tasapainossa tarpeen mukaan.
Mennään sitten kuulumisiin!
Syksy on alkanut edelleen lämpimissä, vaikkakin useina päivinä sangen sateisissa säissä. Satoa on korjattu säännöllisesti, mutta mukavan rennosti. Tänä syksynä olen ottanut lunkisti puuhistani nautiskellen.
Osa sadosta jatkaa vielä kypsymistään. Tänä vuonna ihanat Baya Marisa -omenat ovat hieman myöhässä. Omenat ovat täysikokoisia, mutta edelleen raakoja. Uskoisin, että näillä asteilla sato alkaa olla kypsää noin viikon kuluttua. Tälle viikollehan on luvattu mitä upeimpia kelejä, oikein lämpimiä ja kauniita päiviä.
Vihdoinkin pähkinäpensaat ovat päättäneet tehdä satoa. Ei siitä ole määränsä vuoksi iloa kuin kahdelle silmälle ja yhdelle nielaisulle, mutta iloa silti. Ehkäpä satoisammat ajat käynnistyvät tästä, ja jonain vuonna meillä on omia hasselpähkinöitä muutenkin, kuin yhdellä kouralla mitattuna.
Eivätkö olekin hauskoja, nämä parsaherneet tähtisakaraisine palkoineen? Niin kiva hyötykasvi kerrassaan! Kukkii valtavan somin kukin ja tekee tuollaisia kokonaisena rouskuteltavia palkojaan, joita syödään kuten apposia.
Karhunvadelmasato on tänä vuonna ollut runsas, mutta kypsyy niin epäaikaisesti, että kypsät kouralliset menevät suihin sellaisenaan, suoraan puskista.
Tyrnit ovat tavalliseen tapaan olleet satoisia ja melkoisen suuriksi kasvaneet pensaat ovat alkaneet tehdä pienokaisia tänä kesänä. Pensaiden lähistöllä on nyt runsaasti noin 20-30 senttimetrisiä uusia tyrnejä. Koska en tiennyt, että tyrnit leviävät tällä tavalla, tutustuin hieman aiheeseen. Tyrni leviää vaellusjuurina, joista kasvaneita juurivesoja voi siirtää juuripaakkuina seuraavana keväänä toiseen paikkaan. Meillä ei ole tarvetta siirrellä tyrnejä - saavat kasvaa omalla alueellaan, mutta jospa ystävälle saisi meidän juurivesoista uusia pensaita hänen puutarhaansa.
Lempeän lämpimät alkusyksyn päivät ovat toivottuja varsinkin näiden mustikkakoisojen, eli oikealta nimeltään pinaattikoisojen kypsymisen vuoksi. Tuollainen viidakko niitä on taas kasvanut yhteen isoon ruukkuun, jonne oli viime syksynä muutama marja pudonnut. Mustikkakoison oikea nimi on tosiaan pinaattikoiso, mutta minä, kuten moni muukin, kieltäydyn käyttämästä nimeä pinaattikoiso, sillä se on niin harhaanjohtava nimi. Kasvin lehtiä ei voi syödä kuten pinaattia, sillä lehdet ovat myrkyllisiä, eikä niitä muutenkaan kitkerän maun vuoksi söisi. Kasvi tekee mustikkaa muistuttavia ja mustikan kokoisia, melkein mustia hedelmiä, joten tuo monen käyttämä nimi mustikkakoiso on ihan osuva nimi tälle hauskalle itsekylväytyvälle kasville, jonka sadosta yleensä tehdään hilloa.
Komeasti levittäytyneessä kurpitsalassa pullistellaan tänä vuonna viime vuotta harvalukuisemmin, mutta eiköhän sieltä puolen tusinaa komeaa kurpitsaa saada. Tänä vuonna kurpitsan taimet meinasivat palaa karrelle paahteessa, joten kasvu otti takapakkia. Sato on myöhässä, mutta tulossa.
Syksy alkaa näkyä laatikkopuutarhassa. Maltsat ja tillien kukinnot ovat niin kauniita väriläiskiä.
Kilvan on saanut parsakaalien kanssa olla, koska toukilla on ollut kova nälkä!
Laitoimme jo ison osan kasvihuoneesta syysteloille viikko sitten, mutta jotain siellä vielä on: tomaattia, paprikaa ja munakoisoa. Tänä vuonna tomaattisato on ollut normaalia myöhäisempi, mutta antoisa.
Kun tomskut pääsivät vihdoin kunnolla vauhtiin, tomaattivati ei ota tyhjetäkseen, vaikka sitä puretaan sitä mukaa, kun tomaatit kypsyvät. Välillä jokunen vihreä tomaatti tipahtaa alas emostaan, kun korjaan kypsiä tomaatteja, ja kun siivosimme kasvihuonetta, niitä putoili hieman enemmänkin, mutta eipä tuo haittaa. Kypsyvät hyvin sisälläkin varsinkin, jos laittaa kaveriksi omenan, joka kiihdyttää tomaattien kypsymistä. Kuvassa on myös hieman porkkanasatoa, jota nostellaan sitä mukaa, kun käyttöä on. Vielä ei ole kiirettä nostaa loppuja ylös.
Tässä tehtiin peltipastakastiketta, joka on hirmuisen hyvää, eikä kaipaa kaverikseen kuin keitettyä pastaa ja fetarouhetta tai parmesaania.
Pellillä on sekalainen joukkue tomaatteja, minipaprikoita, punasipulia, valkosipulia, valkosipulikurkun pätkiä ja yrtteinä basilikaa, lehtipersiljaa, timjamia ja curry-yrttiä. Kaikki raaka-aineet laitetaan kerralla pellille, päälle ruokaöljyä, pari ruokalusikallista balsamicoa, reilu kourallinen fariinisokeria ja muutama ropsaus merisuolaa. Sitten uuniin, 200 C ja puolisen tuntia, kunnes vihannekset ovat mössöpehmeitä. Koko pellin anti kipataan kulhoon ja seos surautellaan ihanan sakeaksi kastikkeeksi, jota voi myös pakastaa.
Itse teen ruoan siten, että keitän pastan, valutan siitä melkein kaikki vedet vedet, mutta jätän keitinlientä vajaan desin verran. Pasta laitetaan keitinliruineeen pannulle, kastike päälle, sekoitus ja kuumennus. Sen jälkeen pastan voikin nostaa kulhossa pöytään juustolisukkeineen. Niin hyvää!
Niin, taas! Ei siitä mihinkään pääse, että satoaika on meillä myös siemenaika. Kerätään, laitetaan talteen ja kokeillaan uusiakin aina välillä. Tässä alla kuvissa on lilapalkoisia Shiraz-sokeriherneitä menossa putsaukseen ja kuivatukseen. Oikealla on melkein miehen mittaan venähtäneitä wosuneita, eli parsasalaattia, jonka lehdet syödään salaattina ja varsi parsan tapaan. Tässä kuvassa näkyy ainoastaan wosunin huippuja, mutta se itse syötävä varsi on paksu kuin purjo. Katsotaan nyt saako näistä siemeniä kerättyä. Kokeillaan ainakin, jos aika riittää säiden osalta.
Sitten ajattelin näyttää miltä persiljan siemenet näyttävät, sillä lukijoiden joukossa on aina vasta puutarhapuuhia aloittelevia kotipuutarhureita. Persilja tekee siemeniä nukuttuaan yhden talven ja noustuaan uudelleen maasta. Kannattaa siis jättää hieman persiljaa maahan talven yli, vaikka kasvi näyttääkin keväällä henkensä menettäneeltä. Kyllä ne sieltä yleensä nousevat uudella kasvulla, joka sitten tekee niitä siemeniäkin. Ensin kukinto on kauniin keltainen ja haituvainen. Syksyn edetessä vihreät siemenet kehittyvät hiljalleen haituvaisten tupsujen tilalle. Sitten annetaan siementen kasvaa ja kuivahtaa rauhassa ennen, kun ne korjataan talteen.
Tuvassa roikkuu tarhamaltsan kauniita siemenoksia myöhempiä syyskylvöjä varten ja oikealla on persiljaa, ihan vaan talven yrttivarastoa varten. Osan yrteistä toki pakastan, mutta osa on mukava kuivata.
Tässä on tällä hetkellä kukkaringissä kukkivia kaunokaisia. Ovat kyllä niin ihania silmäniloja nuo punakaunohatut ja ystävänsä, joiden nimeä en muista millään!
Varsinainen silmänilo on tämäkin, eilinen kirppislöytömme. Täällä meidän suunnilla, tuolla Uudessakaupungissa, oli näet eilen sellainen korttelikirpputoritapahtuma, jossa kodit järjestivät omilla pihoillaan ja ulkorakennuksissaan kirppiksiä. Heti toisesta kohteesta löysin tämän vanhan takorautaisen hellan, jollaisia valmistettiin tuossa 1900-luvun alkupuolella pienille tyttölapsille leluiksi. Olen kertaalleen ihaillut tällaista antiikkileluihin erikoistuneessa liikkeessä, kerran antiikkikaupassa ja kolmannen kerran huutokaupassa, mutta vanhimpien hinnat ovat nousseet sen verran korkeiksi, etten silloin ole raaskinut tällaista ostaa. Nyt tuo kaunokainen odotti kirpputorin nurkassa 20 eurolla, eikä ostopäätökseen kulunut hetkeäkään. Rakkautta ensisilmäyksellä todellakin!
Näytin hellaa jo eilen instassa, mutta näissä kuvissa näkyy, kun hellaa puhdistetaan ja vahataan perinteisellä uunivahalla poleeraten.
Suloinen hella saa nyt ensin toimia somana lyhtynä työpöydälläni. Kun hellan uuniin laittaa tuikun, lieden pinta lämpiää sen verran, että sen päällä voi pitää vaikka teekuppia. Tuo hormiosa on irroitettava, joten hellaa voisi joskus käyttää jossain kattauksessa pienenä lämpölevynäkin.
Sanat eivät riitä kuvaamaan sitä iloa, jonka tuo musta möhkäle toi tullessaan. Haaveista tulee aina välillä totta. Joskus ne tulevat mustan raudan muodossa.
Toisessa kuvassa on myöskin eilisen kirppislöytö, kaunis vanha öljylamppu, joka pääsee valaisemaan salia. Kulunut viikonloppu olikin sangen kirppislöytörikas, sillä käväisimme myös lauantaina kirpputorilla. Kanssamme kotiin pääsi pari sellaista Arabian vanhaa astiaa, jollaisia olen toivonut joulupöytään. Kun yksinkertaisen punaraitaisen sarjan astiastosta oli tarjolla edullisia leipälautasia ja kaunis pilkkumi, joka on juuri passeli keitetyille perunoille, olihan ne mukaan saatava.
Olipa mukava viikonloppu. Toivottavasti nyt alkaneesta viikosta tulee yhtä hauska, vaikkei uusia löytöjä lähdetäkään metsästämään.
Kasvuvyöhykkeeltä 1🌱
Kakskulma .
Tillintilan Anna .
Kasvuvyöhykkeeltä 2 🌱
Pilkkeitä Pilpalasta .
Oma tupa ja tontti .
Sarin puutarhat .
Kasvuvyöhykkeeltä 3 🌱
Tsajut .
Rakkautta ja maan antimia .
Villa Varmo .
Päivänpesän elämää .
Kasvuvyöhykkeeltä 4 🌱
Puutarhahetki .
Kasvuvyöhykkeeltä 7 🌱
Korpitalo .
Haluatko kommentoida? Tule piipahtamaan instassa! ♥
UUSIMPIA JULKAISUJA
Toivejulkaisu! Ihanista ihaninta, kirjassamme Vanhassa talossa - Kohti omavaraisempaa elämää, ja sitä ennen, kauan sitten vanhassa blogissamme ollutta palashampoon ohjetta on kyselty useasti, joten julkaisen sen nyt uudelleen myös täällä omavarainen.fi:ssä.
Kiinnostuin maultaan samettisen pähkinäiseksi, mutta samalla hieman kirpeäksi kuvaillusta merikaalista muutaman lukijamme vinkkaamana niin paljon, että päätin hankkia sitä myös omaan puutarhaamme. Toisten mielestä kasvi on helppo kasvatettava, joidenkin mielestä se vaatii hieman sirkustemppuja. Tutkailkaamme siis hieman tätä saariston omaa herkkua...
Upeita leikkokukkaseoksia, erilaisia auringonkukkia, meheviä vihenneksia, luomuyrttejä, hurmaavia koristeheiniä, maukkaita tomaatteja, helppoja huonekasveja, eksotiikkaa lautaselle ja siemensekoituksia pörriäisten iloksi - tätä kaikkea tarjoilee Buzzyn siemensarjat, joihin tämä julkaisu perehtyy ajatuksella.
Kevät näyttää vihdoin ottaneen askeliaan muutenkin kuin sipsutellen, vaikka pakkasherra heittikin vielä viimeiset tumpsaukset lunta pitkin peltoja ja puutarhoja.
Mansikkamarkkinoille on viime vuosina tullut ihastuttavia uusia lajikkeita, joista osa kukkii erityisen kauniisti ja osassa on herkullisen mielenkiintoisia makuvivahteita, kuten ananas ja vadelma. Tässä julkaisussa jutustellaan mansikoista, niiden kasvattamisesta, uudemmista lajikkeista ja hipaistaan hieman mansikoiden historiaakin.
Katse kohti kesää! Tässä julkaisussa laitellaan juhannusperunat kasvamaan ämpäreihin ja tehdään muutama diy-perunaruukku itse. Sertifioidut siemenperunathan ovat juuri saapuneet myymälöihin ja tietyillä varhaisperunalajikkeilla kasvatus onnistuu 60 vuorokaudessa. Alkaa siis olla aika laittaa juhannusperunat itämään, jotta juhannuksena saadaan...
