HERKKUKUUTIOT

16.07.2023

Herkulliset yrttikuutiot syntyvät kätevästi jääpalamuoteissa, joissa voi jäädyttää monia muitakin herkkuja ja söilöä samalla satoa. Valmiit mauste- ja annoskuutiot myös helpottavat kiireistä arkea myöhemmin, kun maustavat raaka-aineet ovat heti valmiina käyttöön.

Yrttikuutiot

Itse tehtyihin yrttikuutioihin voi tietenkin laittaa juuri niitä makuja, joista itse pitää eniten. Näissä meidän esimerkkikuutioissa, joita käytän erityisesti pasta-, keitto- ja pataruokiin sekä edellisen päivän keitettyjen perunoiden ja juuresten ylijäämän paistamiseen, on lipstikkaa, persiljaa, sipulin varsia, timjamia, curry-yrttiä, valkosipulimurskaa ja raastettua piparjuurta.

Lipstikka on mitä mainioin yrtti ruoanlaitossa. Se tuo yrttikuutioon hyvän liha- tai kasvisliemen ominaista makua ja vähentää myös suolan tarvetta. Lipstikan kansainvälinen lempinimi onkin maggiyrtti lihaliemikuutiovalmistajan mukaan. Lisää lipstikkaa seokseen kuitenkin maltillisesti, sillä yrtillä on sangen voimakas aromi, joka helposti peittää muut maut alleen.

Yrttien pakastaminen öljyssä

  • Huuhtaise ja kuivaa yrtit puhtaalla keittiöpyyhkeellä.
  • Pilko yrttejä hieman.
  • Valitse itselle mieluinen öljy - itse käytän rypsi- tai auringonkukkaöljyä, sillä oliiviöljyn maku on mielestäni liian dominoiva.
  • Laita yrtit ja muut ainekset tehosekoittimeen ja lisää öljyä. Jos haluat erityisen herkullisia kuutioita, sulata hieman voita ja lisää se sekoittimeen. Yrttien ja öljyn suhde riippuu täysin siitä, kuinka aromikkaita kuutioita haluat tehdä. Mitä vähemmän rasvaa suhteessa yrtteihin on, sen aromikkaampia kuutiot ovat. Öljyä on kuitenkin hyvä olla niin paljon, että seoksesta tulee löysää pestoa.
  • Maista vielä öljyseosta ennen kun kaadat sen jääpalamuotteihin. Jos maku on liian laimea, lisää toki yrttejä!
  • Laita muotit pakkaseen ja anna herkkujen jäätyä.
  • Parhaat jääpalamuotit tähän puuhaan ovat joustavia ja kannellisia. Jos muotit ovat hieman jäykkiä, kuten meillä käytössä olevat, jäätyneet kuutiot saa irti painamalla muotin hetkeksi kuumaan veteen.
  • Säilytä kuutoita pakkasessa erillisessä rasiassa tai pakastepussissa, josta kuutioita on helppo ottaa käyttöön tarpeen mukaan.

Monenlaisia herkkuja jääpalamuoteissa

Jääpalamuoteissa voi tehdä monenlaisia herkkuja ylijäämien hyödyntämisestö varta vasten valmistettuihin herkkukuutioihin, joita voi napostella sellaisenaan tai käyttää ruokiin ja juomiin.

Kokeile jäädyttää vaikkapa seuraavia herkkuja:

  • Eri käyttötarkoituksiin soveltuvien yrttien ja maustevihannesten sekoituksia öljyssä tai öljy-voisulasekoituksessa.
  • sitruunamehua
  • ylijäämäviiniä pataruokia varten
  • valkoviiniä ja siideriä jääpalojen sijaan - ne eivät vesitä juomia
  • vahvaa kahvia kahvijuomia varten
  • marja- ja hedelmäsoseita syötäväksi sellaisenaan tai lisättäväksi pirteilöihin, smoothieihin, jäätelöihin..
  • leivonnaisten täytteitä kuten omena- tai luumusoseita
  • valkosipulimurskaa
  • piparjuuriraastetta (piparjuuri säilyy melkein parhaiten pakastettuna)
  • vahvoja liha-, kala- ja kasvisliemiä
  • pestoa
  • raastettua inkivääriä
  • yrttivoin ylijämiä
  • kookosmaitoa
  • tomaattisoseita pastaruokia varten
  • ylijäämäkastikkeita yksittäisiä mikroannoksia varten

Kuvan vihreä seos on yrttejä, öljyä ja voita, punaiset ovat ylijäämäpunaviiniä, johon olen lisännyt valmiiksi mustapippuria. Punaviinikuutioita käytän yleensä tiettyjen pataruokien maustajana.

Yrttikuutioita kannattaa tehdä erilaisilla yrteillä ja lisukkeilla aina sen mukaan, mikä niiden käyttötarkoitus on. Esimerkiksi kalalle yhdistelmää, jossa on sitruunamehua, tilliä, lehtipersiljaa ja sipulinvarsia.

Kuvissa olevat yrttikuutiot sopivat moneen perusruokaan, mutta niillä syntyy myös kiireisten päivien maistuva pasta-annos edellisen päivän ylijäämäpastasta: kuutio tai kaksi yrttiherkkua lautaselle, nopea lämmitys mikrossa kunnes kuutiot sulavat, lisää pasta, sekoita kunnolla ja lämmitä annos. Ruoka ei vaadi lisukkeeksi kuin hyvää parmesaania tai fetarouhetta.

Tänä vuonna aion tehdä runsaasti erilaisia yrttikuutioita yrttien kuivattamisen lisäksi. Pakkanen säilöö yrttien maut hyvin ja kuutioiden rasvan vuoksi ruoka ei usein kaipaakaan muuta rasvaa. Paistamisessa kannattaa kuitenkin olla tarkkana, etteivät yrtit pala. Pidempään pannukypsennykseen kannattaakin käyttää ensin muuta paistoöljyä ja lisätä yrttikuutio vasta hieman myöhemmin viimeistelemään ruoan aromeillaan.

Satokauden iloa toivotellen Jovelan Johanna

Haluatko kommentoida? Lähetä meille viestiä instan kautta

Pitkä on ollut kesäkausi tänä vuonna, kun se alkoi heti toukokuussa helteillä ja päätti aikansa syyskuun lopussa helteillä. Kaikkea siihen väliin on mahtunut, mutta silti vuosi on ollut erikoinen. Lämpöennätyksiä on lyöty tämän tästä ja vuotuisten hellepäivien lukumäärän ennätykset on rikottu muutamaan kertaan. Noh, pitkä kesä oli ja meni, ja nyt...

JOULUMARMELADI

04.10.2024

Runsaasta omenasadosta riittää moneksi. Tämä helppo ja nopea marmeladi maistuu omenalta ja kanelilta, mutta makean mausteisessa herkussa on halutessasi myös pulleiksi hautuneita rusinoita. Lisää tektuuria marmeladi saa omenaraasteesta. Nimensä marmeladi sai siitä, että se kuiskii jo syksyllä joulun lähestyvän hiljalleen.

Ryhdytään puupiheiksi ja poltetaan puuta puhtaasti ja säästeliäästi! Kävimme isännän kanssa vuonna 2019 puunsäästäjän polttokurssilla, jonka neuvoilla voi säästää polttopuusta ja puulämmityksen aiheuttamista päästöistä jopa 50%. Kurssin vetäjänä toimi Warma-Uunien Vesa Salminen, joka on vetänyt yli 100 puunsäästäjän polttokurssia, ja jonka yritys...