SUNNUNTAIPOSTAUS 3

19.05.2019

Ensimmäinen seinäkasvihuone on valmistunut ja kasvatuslaatikkopuutarhaan tehtiin DIY-kastelujärjestelmä, joka kaikkineen tuli maksamaan alle 30 Euroa. Tällaisia kuulumisia tällä kertaa Jovelasta!

Seinäkasvihuone


Kohtalokkaan halpakasvihuoneen tilalle on nyt saatu nikkaroitua kunnon kasvihuone seinäkasvihuonemallina, jossa on kierrätysikkunoita ja kierrätyspuuta. Kyllä tätäkin voisi halpiskasvihuoneeksi sanoa, sillä hintaa kasvihuoneelle tuli 120 euroa ja se koostuu pääasiassa ruuveista, saranoista, tukirakenteen puumateriaalista ja maalista. Siellä tuo uusi kasvihuone nyt on, ja tänään sinne muuttaa asukkaita, pääasiassa tomaattia. Vielä pientä fiilausta on edessä, ikkunat pitää putsata ja niihin sutia hieman maalia, mutta nyt kuitenkin taimet pääsevät jo uuteen kasvihuoneeseen.

Kierrätystä tämäkin! Nämä lukitsijat, kokonainen laatikollinen niitä, löytyi aikoinaan täältä talosta, muistaakseni ullakolta. Olemme kovasti odottaneet jotain käyttöä näille, ja nyt se sitten löytyi. Ovat sen verran napakkaa tekoa, että pitävät varmasti ovet kiinni silloin kun ovien on kiinni oltava.

Koska kierrätysikkunat ovat 1,5 metriä korkeita ja kasvihuoneessa pitää saada seisoa ruoto suorana, yläosaan tehtiin omista kierrätyslaudoista korotusosa. Sopivia ikkunoita sinne ei löytynyt, mutta toisaalta tuo meidän puutarhan puoli on niin valtavan paahteinen, että ylä- ja pieni laitavarjostus on ihan tarpeenkin. Lisäksi saan tuohon yläosaan parrun naruineen tukemaan tomaatteja (vielä irrallaan tuolla pohjalla) ja myös koukkuja, ehkä kattohyllynkin, johon voin laittaa tarpeellisia tavaroita narusta lannoitepurkkiin. Sinne mahtuu myös sadonkorjuukori, yrttisakset ja kaikkea sellaista pientä, mitä nyt kasvihuoneella tarvitaan.

Kasvihuone seisoo sorapohjalla ja sen katto on irrotettava - tehty meiltä löytyneistä ylijäämälistoista ja sen kohtalokkaan kasvihuoneen ehjimmistä kevytkennolevyistä tuplana.

Toinen vastaava kasvihuone pitäisi saada tehtyä vielä tässä toukokuun aikana, miten isäntä nyt kaikilta puuhiltamme joutaa.

DIY-kastelujärjestelmä

Kuumina kesinä ja muutenkin meillä piisaa kasteltavaa pitkin pihaa. Ihan kivaa puuhaa sekin on, mutta vie aikaa, eikä aina jaksaisi siirrellä sadetinta tai seisoa suihkuttelemassa vettä tuntitolkulla kasvateilleen. Kastelujärjestelmät ovat käteviä, mutta myös hintavia - varsinkin jos kastelualue ei ole parin metrin mittainen. Meillä tuo kasvatuslaatikkoalue on 18 metrinen (kolmessa rivissä yhteensä) ja siihen käytävävälit päälle, joten kastelujärjestelmän pitää olla yli 20 metriä pitkä, joka rahassa tarkoittaa muutamaa sataa euroa.

Lidlissä oli tarjouksessa sekä letkujen jakorasia (5,95 €) että 20 metrin puutarhaletkut (11,95 €), joten kävimme tuumasta toimeen.

Meidän kasvatuslaatikkopuutarha on 3-osainen, kussakin rivissä on 6 metriä n. metrin levyisiä kasvatuslaatikoita 60 cm korkeudella. Letkujakorasia kiinnitettiin keskimmäisen laatikkorivin päätyyn. Jakorasiassa on säätimet, joilla voi määritellä mihin letkuista tulee vettä ja mihin ei. Ajatuksena on, että kaikki kolme letkua suihkuttavat vettä samaan aikaan. Porakaivosta tuleva letku kiinnitetään jakorasian päätyyn. Tuo elementti on pysyvästi keskimmäisen rivin päätylaatikossa, mutta kaikki muut letkut, paitsi keskimmäinen, ovat irrotettavia, koska letkut menevät laatikoiden käytävien yli oikealle ja vasemmalle.

Kasteluletkut kulkevat laatikkorivien keskellä ja letkuihin porataan pienet reiät, joista vesi suihkuaa laatikoihin, kunkin laatikon molempia laitoja kohti. Vesi kastelee kunkin laatikon kasvatit tasaisesti.

Letkut on kiinnitetty laatikkorivien päihin kuparisilla pidikkeillä, koska meillä oli niitä melkein riittävästi valmiina ja loput isäntä teki itse kuparilevystä, jota meillä oli kaapissa ylijäämänä. Laatikkorivin ääripäässä letku on taitettu kahtia kiinnikkeen alle. Tämä estää veden poispääsyn letkusta laatikkorivin päädyssä.

Siellä ne kulkevat valmiina kastelemaan kasvatuslaatikkopuutarhan kasvatteja. Mikään silmänilo tuo ei tällä hetkellä tietenkään ole, mutta kunhan laatikoissa kaikki kasvaa taas kukoistukseensa, letkut jäävät kyllä piiloon kasvustoon.

Alle 30 euron kastelujärjestelmä kelpaa meille ja tuo helpotusta kasteluhommiin, kun veden saa juuri sinne missä sitä tarvitaan suuremmmin vaivaa asian suhteen näkemättä.

Puutarhan toukokuu

Kaikkialla kukkii, tyhjentävästi kahdella sanalla tämän viikon puutarhauutiset meiltä!

Omenapuuvanhus kukkii.

Tuoksuköynnöskuusama melkein kukkii -  pieni särkynytsydän kukkii

Karviaiset kukkii niin, että puskat vaan tärisee, kun mehiläiset ja kimalaiset pörräävät niissä, ja tuomi kukkii ympäröiden meidän tontin laitamat valkoisella hunnulla ja huumaavalla tuoksulla.

Mansikkakin kukkii ja ne juhannusperunat, jotka laitoimme ämpärikasvatukseen 24.3.2019 kukkivat nyt kasvihuoneessa. Kun siirsin juhannusperunat ämpäristä parempikuntoiseen vanhaan kasvihuoneeseen, sieltä multapaakusta pyörähti yksi peruna kädelle, joten perunaa siellä jo on. Saadaan juhannusperunat taas omasta maasta

Laitan tähän loppuun vielä kuvan eilisistä puuhista, eli luonnonmukaisia hyttyskarkotteita. Tein niistä jutun eilen ohjeineen ja se löytyy täältä. Kuvassa on siis luonnonmukaista, ihoa hellivää hyttyssuihketta, hyttyskynttilä ja hyttyssuitsukkeita. Annoin yhden testipullon tuota hyttyssuihketta ystävälleni, joka tuumasi heti, että se tuoksuu niin raikkaan mukavalle, että sitä voisi käyttää ihan hajusteenakin, ja eilen samainen ystävä laitteli viestiä, että hyttyssuihke tuntuu toimivan toivotulla tavalla.

Vallan kivoja pikkupuuhia nuokin, joten nappaa vinkit itsellesi vaan, jos kaipaat iho- ja nenähellempiä hyttyskarkotteita. Ensi viikolla on luvassa taas pieniä puhteita, sillä viime sunnuntaina tervatut narut ovat nyt kuivuneet ja pääsen tekemään muutaman pikkujutun niistä. Narujen tervaamisesta ja tervanarun käytöstä siis luvassa juttua ensi viikolla.

Ihanaa sunnuntaita kaikille suuntiinne!

Keväisin terveisin Jovelan Johanna

Vaikka puutarhan pääpaino olisikin ruokakasveissa, niiden joukkoon on hauskaa lisätä myös syötäviä kukkia, jotka monesti tarjoavat ravintoa sekä elintärkeille pölyttäjille, että kotipuutarhurin omaan keittiöön. Tästä julkaisusta löydät varmistetun listan syötävistä kukista ja muutamia vinkkejä niiden käyttöön ruokien koristeina ja lisukkeina.

Stroller - kaikki, mitä puutarhasi tarvitsee! Puutarhanhoito on paljon muutakin kuin vain kastelua ja rikkaruohojen kitkemistä. Se on myös ekosysteemin ymmärtämistä, maaperän hoitamista ja kasvien hyvinvoinnin tukemista. Kun kasvit saavat oikeat ravinteet ja kasvavat suotuisissa olosuhteissa, ne kiittävät kukoistamalla. Samalla myös puutarhuri saa...

Kevät on täällä. Se on kalenterissa ja se näkyy jo luonnossa täällä kasvuvyöhyke 1b:ssä. Ensi viikolle on luvattu jopa kymmentä astetta lähestyviä lukuja lämpömittariin. Saapas nähdä toteutuvatko moiset. Terminen kevät tuntuu tulevan tänä vuonna todella aikaisin ja puuhat ovat tietenkin sen mukaisia.

Maailmalla kasviteltoista on tullut suosittuja vihersisutuselementtejä, joiden sisälle voi luoda sisäpuutarhoja vaativammillekin kasveille. Muitakin käyttökohteita on toki olemassa, muun muassa esikasvatuksessa ja joidenkin kasvien talvettamisessa sekä ympärivuotisessa satotuotannossa myös kotiolosuhteissa. Tässä hengessä olemme testailleet täällä...

Kannattaako vihannesten ja puutarhaherkkujen kasvattaminen itse? Tämähän on se vuodesta toiseen monissa keskusteluissa puolesta ja vastaan käytävä köydenveto, jota voi tarkastella monelta kantilta. Kun löysin vanhan vihon siltä ajalta, kun vasta aloittelimme omia puutarhapuuhiamme, päätin kirjoittaa aiheesta pienen satomääriä ja siementen...

Niin leuto on tämä talvi ollut, että tammikuu muistutti jo melkein maaliskuuta. Valon määrä on ottanut aimo askelia kohti kevättä. mutta luonto on vielä talviunilla - ainakin kalenterin mukaan. Lähtölaskenta kevääseen on kuitenkin jo saatu ja vaikkei ulkona, niin ainakin mielessä vihertää!