HURMAAVA HYÖTIS 

05.03.2024

Hyötykasviyhdistys on kotipuutarhureiden oma yhteisö, jolla on paljon annettavaa kaikille kasveista kiinnostuneille, ei vain jäsenilleen. Erityisesti laajasta siemenvalikoimastaan tunnetulla yhdistyksellä on monenlaista toimintaa ympäri Suomen. Yhdistyksen tarjonta onkin niin monipuolista, ettei kaikki sen anti ole ihan jokaiselle tuttuakaan. 

Tässä julkaisussa paneudun Hyötykasviyhdistyksen, lempinimeltään Hyötiksen, saloihin ja nostan toiminnan lisäksi esille muun muassa heidän kivoja teemapuutarha-aiheisia siemenkokonaisuuksiaan.

Suomen suurin puutarhayhdistys

1978 perustetun yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on edistää luonnonmukaista harrasteviljelyä ja kasvien monipuolista käyttöä. Yhdistyksen pääpaikka ja siemeniin sekä puutarhatuotteisiin erikoistunut kivijalkaliike ovat Helsingissä. Toiminta kuitenkin kattaa koko maan, sillä alueosastot löytyvät Varsinais-Suomesta, Pirkanmaalta, Etelä-Pohjanmaalta, Kanta-Hämeestä, Päijät-Hämeestä, Kuopiosta sekä Oulusta. Verkkokauppa, kuten informatiiviset kotisivutkin palvelevat kaikkia maantieteellisestä sijainnista huolimatta. Yhdistys julkaisee vuosittain myös kattavan siemenluettelon viljelyohjeineen sekä Pähkylä-jäsenlehteä.

Oppeja ja inspiraatiota

Yhdistys järjestää vuosittain pääpaikallaan Annalassa ja alueosastoillaan monenlaisia tapahtumia teemapäivistä ja -illoista erilaisiin kursseihin ja luentoihin. Milloin paneudutaan puutarhanhoitoon liittyviin asioihin, tutustutaan perinnelajikkeisiin tai uutuuksiin, vaihdetaan tai ostetaan ja myydään taimia ja kasveja, kuullaan asiantuntijoita, säilötään, kokkaillaan, askarrellaan, värjätään ja hyödynnetään kasveja monella eri tavalla vaihtelevien teemojen mukaisesti.

Jos olet kiinnostunut jutustelemaan muiden puutarhaharrastajien kanssa ja samalla hypistelemään siemeniä, Helsingin toimipisteessä järjestetään muutamin poikkeuksin siementen pussitustalkoita joka kuukauden kolmas maanantai. Pussitustalkoot ovat kaikille vapaita tapahtumia, mutta ennakkoilmoittautuminen on suotavaa, sillä talkoiden lomassa on myös tarjoilua. Pelargonien ystävät voivat piipahtaa Annalassa kuukauden kolmansina keskiviikkoina Soilikki ja Pielikki -iltamien merkeissä, joissa puuhastellaan erityisesti vanhojen pelargonikantojen parissa.

Hyötykasviyhdistyksen kurssi- ja tapahtumatarjontakalenterin löydät täältä.

Annala - puutarha täynnä tapahtumia

Hyötykasviyhdistyksen pääpaikka sijaitsee Helsingin Vanhassakaupungissa. Kaupungin sykkeen keskeltä löytyy hurmaava, vuonna 1832 rakennettu Villa Annala ja sitä ympäröivät puutarhat ja puistoalueet. Hyötykasviyhdistystä onkin kiittäminen siitä, että oman onnensa nojaan jäänyt vanha huvila ja sen viheralueet pelastettiin pilkkomiselta uuden asemakaavan merkeissä. Villa Annalassa järjestetään vuosittain erilaisia tapahtumia ja sitä voi vuokrata juhliin ja tilaisuuksiin, mutta varsinaisesti yhdistys pitää majaa Annalan keltaisessa puutalossa, jossa pidetään myös yhdistyksen järjestämiä, kaikille avoimia tapahtumia ja kursseja. Annalasta löytyy lisäksi historiallinen orangeria, talvikasvihuone ja sen vanhat pelargonit. Keväisin Annalassa järjestetään taimimarkkinat ja syksyisin satomarkkinat, joihin kaikki ovat tervetulleita.

Hyötykasviyhdistyksen Annalan puutarha-alueelta löytyy monia mielenkiintoisia tutustumiskohteita. Oman alueensa ovat saaneet esimerkiksi yrtit, värjäyskasvit, leikkokukat ja -kasvit sekä lääkekasvit, joiden äärellä voi matkata ajassa 1800-luvulle kansallissatusetämme Sakari Topeliuksen aikaan. Samaan aikaan sekä puutarha- että kokkailukärpäsen pureman saaneet löytävät inspiraatiota keittiöpuutarha-alueelta ja perhosia ihasteleville on oma alueensa perhospuutarhan merkeissä. Annala on yhdistyksen omia sanoja lainaten "kaikille avoin, virikkeellinen ja inspiroiva puutarhaparatiisi" ja sinne ovat tervetulleita kaikki, jotka haluavat levähtää ja inspiroitua hetken kasvien parissa.

Sertifioidut siemenet

Siemenistään Hyötykasviyhdistys tunnetaan! Kun kalentereissa on käännetty vuosilukua uuteen alkuun, Hyötiksen jäsenet jo odottavat malttamattomina tammikuussa julkaistavaa vuoden siemenluetteloa ja viljelyopasta, joka lähetetään jäsenille automaattisesti. Siemenluettelo löytyy myös verkosta PDF-muodossa (löydät sen täältä).

Hyötykasviyhdistys myy ja välittää vain tarkastettuja siemeniä sekä verkkokaupan että Alku & Juuri kivijalkaliikkeen kautta. Siemenvalikoima kattaa niin kukat, keittiö-, yrtti-, maisemointi-, vilja-, värjäys- kuin luonnonkasvitkin. Kotimaasta saadaan tarkastettua maisemointi- ja viljakasvien siemeniä, muuten siemenet tulevat EU:n alueelta luotettavilta ja sertifioiduilta tuottajilta. Ensisijaisesti siemenet ovat luomua tai *biodynaamisesti (*kestävästi, ekosysteemin monimuotoisuutta kunnioittaen) tuotettuja, geeniperimältään arvokkaita perinnelajikkeita, mutta valikoimassa on myös uusia lajikkeita, joilla luodaan jatkumoa hyötykasvien elävään historiaan. Tämän päivän uutuus voi olla jonain huomisena perinnelajike! 

Alku & Juuri -puutarhapuoti

Hyötykasviyhdistyksen kivijalkaliike Alku & Juuri ei sijaitse Annalassa, vaan Länsi-Pasilan Huolintatalossa, osoitteessa Pasilankatu 2 B. Runsaan siemenvalikoiman lisäksi puutarhapuodista löytyy kaikkea mahdollista puutarhanhoitoon liittyvää tarvikkeista työkaluihin, kompostointiin ja kierrätykseen liittyviä tuotteita, puutarha-aiheisia kirjoja, sesongin mukaisia sipuleita ja mukuloita sekä herttaisia puutarha-aiheisia sisustustuotteita, kuten kasvitauluja. Liike on yleensä avoinna arkisin ja lauantaisin, aukioloajat kannattaa katsastaa liikkeen infosta.

Teemapuutarhasiemenet

Mainitsin tuossa esipuheessani Hyötiksen teemapuutarhasiemenet. Ajatus on sangen loistava niin aloitteleville kotipuutarhureille kuin uusia inspiksiä kaipaaville viherpeukaloille. Hyötykasviyhdistyksen siemenkaupan teemapuutarhat ovat siis yhdistyksen puutarhureiden huolella valitsemia siemenkokonaisuuksia, joiden siemenet toimitetaan kukin lajike omassa erillisessä pussissaan. 

Nimensä mukaisesti teemapuutarhakokonaisuudet on kasattu erilaisten teemojen ympärille. Leikkokukista pitäville löytyy kokonaisuus, jossa on muun muassa sirosilkkikukkaa, unikkoa, ruiskaunokkia ja kosmoskukkaa, syötävillä kukilla ruokiaan koristeleville kehäkukkaa, samettikukkaa, malvaa ja krassia, runsaasti perhosia puutarhaansa haaveileville olkikukkaa, punahattua, iisoppia ja sinipiikkiputkea, pölyttäjiä kutsuville muun muassa tuoksuampiaisyrttiä, rohtopurasruohoa ja tarhakehäkukkaa, parvekeviljelijälle tomaattia, papua, sitruunakurkkua, chiliä... ja niin edelleen. Löytyypä valikoimasta myös palstaviljelijöille suunniteltu kahdeksalla eri kasvatettavalla toteutettava aarin kokonaisuus, joka pohjautuu neljän lohkon viljelykiertoperiaatteeseen. Teemapuutarhasiemenkokonaisuuksiin voit tutustua täällä.

Jäsenyys

Hyötykasviyhdistys jakaa runsaasti ilmaista opastusta kaikille puutarhanhoidosta pitäville. Viljelyvinkkejä bokashista biohiilen käyttöön ja toivottoman kasvimaan kunnostuksesta kylvökalenteriin on tarjolla yhdistyksen kotisivuilla, löydät ne täältä.

Jäsenille on tarjolla hieman enemmänkin herkkuja, mainitsen niistä muutamia. Jäsenet voivat hankkia valikoituja tarjoustuotteita sekä verkkokaupan että Alku & Juuri -puutarhapuodin tuotteista ja monista kursseista sekä teematapahtumista. Tammikuussa julkaistava paksu Siemenluettelo ja Viljelyopas saapuu jäsenille kotiin kannettuna. Puutarhaneuvontaa on tarjolla puhelimitse neuvontapuhelimen aukioloaikoina. Jäsenet voivat osallistua retkille ja matkoille jäsenhintaan ja saavat alennuksia Annalan tilavuokrista sekä viljelypalstoista. Jäsenet saavat myös Pähkylä-lehden, joka julkaistaan neljästi vuodessa sekä pääsyn Pähkylän lehtiarkiston verkkosivuille, jossa voi lukea lehden vanhoja numeroita.

Jäsenet voivat hankkia valikoituja tarjoustuotteita sekä

Vuonna 2024 Hyötykasviyhdistyksen jäsenmaksu on 32 euroa. Jäsenyys on aina voimassa kuluvan kalenterivuoden ajan. Jäseneksi voi liittyä täällä!

Pähkylä-lehti

Pähkylä on Hyötykasviyhdistyksen jäsenlehti, joka pureutuu ajankohtaisiin ja mielenkiintoisiin puutarha-asioihin tarjoten vinkkejä ja neuvoja luonnonmukaiseen viljelyyn ja kasvien monipuoliseen käyttöön. Lehdessä kirjoittavat asiantuntijoiden lisäksi myös kotipuutarhurit ja yhdistyksen jäsenet jakaen omia puutarhakokemuksiaan.

Arvonta!

Tämän julkaisun myötä meillä on mukava arvonta instan puolella, joten kipaisehan sielläkin osallistumassa 8.3.2024 saakka voimassa olevaan arvontaan, jossa voit voittaa Hyötykasviyhdistyksen valikoimasta kasaamani omavaraistelijan teemasiemenkokonaisuuden, johon kuuluu omia suosikkejani, eli seuraavien hyötyvihannesten siemenet:

Tarhamaltsa Red Plume
Juurisikuri, luomu
Lontoon tori, porkkana, alkuperäislajike 1800-luvulta
White Gem, palsternakka, perinnelajike vuodelta 1860
Lipstikka "lihaliemiyrtti"
Silpoherne Blauwschokker "lilapalkoherne"
Pensastomaatti Principe Borghese, italialainen perinnelajike
Mammouth Gold kurpitsa, perinnelajike

Julkaisu on tehty osana kaupallista yhteistyötä. Kuvat: Hyötykasviyhdistys.

Lämpimin puutarhaterveisin Jovelan Johanna

Haluatko kommentoida?
Löydät meidät instagramista
ja voit laittaa meille postia kirjeet@omavarainen.fi

UUSIMPIA JULKAISUJA

Silmä silmästä, punkki punkista! Biologinen tuholaistorjunta esimerkiksi leppäkerttujen avulla, on myrkytön vaihtoehto kemiallisille kasvinsuojeluvalmisteille ja herättää kiinnostusta myös kotipuutarhureiden joukossa. Aiemmin torjuntaeliöitä myytiin lähinnä kauppapuutarhoille, mutta onneksi nykyään kotipuutarhurikin voi tilata niin sanottuja...

Nyt saavat rikkaruohot kyytiä ilman ylimääräisiä kyykkimisiä ja kasvit ravintoa onnnistuneiden satojen ja kukkivien silmänilojen tuotantoon.

Kevät etenee ja pian koko maailma on taas niin ihanan vihreänä. Mikä olisikaan parempi raaka-aine esille nostettavaksi, kuin toukokuussa sesongin aloittava, metsän vihreäksi kullaksikin kutsuttu kuusenkerkkä?

Johan on ilmoja pidellyt! Kevääksi muuttunut puolen vuoden talvi teki loikan taaksepäin ja saimme kokea viikon sisällä sekä uuden hangen että käen kukunnan, joista ensimmäisen vierailu kesti onneksi vain vuorokauden. Sellaista se on tänä vuonna ollut, sahaavaa säätä ees ja taas, mutta nyt kevät on ottanut vallan, vaikka uutiset maalailevat vielä...

Toivejulkaisu! Ihanista ihaninta, kirjassamme Vanhassa talossa - Kohti omavaraisempaa elämää, ja sitä ennen, kauan sitten vanhassa blogissamme ollutta palashampoon ohjetta on kyselty useasti, joten julkaisen sen nyt uudelleen myös täällä omavarainen.fi:ssä.

MERIKAALI

17.04.2024

Kiinnostuin maultaan samettisen pähkinäiseksi, mutta samalla hieman kirpeäksi kuvaillusta merikaalista muutaman lukijamme vinkkaamana niin paljon, että päätin hankkia sitä myös omaan puutarhaamme. Toisten mielestä kasvi on helppo kasvatettava, joidenkin mielestä se vaatii hieman sirkustemppuja. Tutkailkaamme siis hieman tätä saariston omaa herkkua...