KUKKAKAALIA!

06.09.2020
Jos kurpitsa on kasvimaan kuningas, olkoon kukkakaali sen ylväskruunuinen kuningatar. Tällä kertaa tehdään kukkakaali-fetapihvejä pikkelssikastikkeen kera, kokkaillaan Pasta Alfredoa kukkakaalilla, yllätetään kukkakaalista valmistetuilla "hot wingseillä" ja viimeistellään kattaus upealla kookos-suklaamoussella, jonka perusaineena on kuin onkin kukkakaali!

Muutama sana resepteistä

Kaikkien reseptien pohjana on inspiroituminen yhden pääraaka-aineen monimuotoisuudesta kokonaisen aterian kannattelijana. Reseptejä ei ole kopioitu muualta, vaikkakin monen inspiraationa on joko tunnettu tai usean eri ihmisen omat versiot vastaavista resepteistä. Nämä reseptit ovat syntyneet käsituntumalla sekä maistelemalla, ja jokainen ruokalaji on maisteltu muutaman ihmisen makuraadin toimesta.

Kokkaillaan siis kukkakaalista!

Kukkakaali-fetapihvit pikkelssikastikkeella

Näissä kukkakaalipihveissä on upea maku ja tekstuuri, joka on samaan aikaan sekä pinnaltaan rapea, että sisältä napakan tiivis ja kuohkea. Välitön palaute oli, että näitä tullaan tekemään myös makuraatilaisen kotona. Reseptistä tulee 8 pihviä, jotka ovat hyvin ruokaisia.

1 kukkakaali, n. 500g
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
2 munaa
1 tl valkosipulijauhetta
1 tl suolaa
¼  tl muskottia
¼ tl maustepippuria
½ tl mustapippuria
100 g fetaa rouheena
öljyä (paistamiseen)

Pikkelssikastike
2 rkl kermaviiliä
1 rkl majoneesia
1 suolakurkku pilkottuna ja siemenet poistettuna
½ sitruunan mehu
1 rkl hienoksi silputtua tilliä
suolaa maun mukaan

Höyrytä tai keitä kukkakaalinuput kypsiksi ja riko niiden rakenne rouheaksi. Sekoita kulhossa kukkakaalirouhe, jauhot, feta, mausteet ja munat. Kuumenna öljy pannussa, öljyä kannaattaa olla reilusti siten, että koko pannun pinta on kauttaaltaan peittynyt, katso, että öljy on kuumaa. Nosta lusikalla seosta keoiksi pannulle ja tasoita keot. Älä anna pihvien koskea toisiinsa pannulla. Paista kukkakaali-fetapihvejä n. 3 min kummaltakin puolelta, kunnes pihvi on paistunut kauniiksi ja rapeaksi. Tarjoile pikkelssikastikkeen ja puolukkasurvoksen kera.

Pikkelssikastike: Halkaise suolakurkku ja poista sen siemenet. Pilko kurkku pieneksi. Sekoita kermaviili ja majoneesi, lisää pilkottu kurkku, sitruunamehu ja tilli. Lisää suolaa maun mukaan.

Kukkakaalipasta, Pasta Alfredo kukkakaalilla

Kuuluisan reseptin kukkakaaliversio on samettinen sinfonia, joka valmistuu nopeasti. Määrä riittää 4-6:lle.

1 kukkakaali (n. 550 g) nupuiksi leikattuna
1 rkl voita
1 tl valkosipulimurskaa
3 dl maitoa
3 dl kermaa
1½ tl suolaa
½ tl maustepippuria
muutama rouhaisu mustapippuria
3 dl parmesaaniraastetta (myös muu tuoreena raastettu juusto käy)
Maissijauhoja tai Maizenaa tarpeen mukaan (suuruste)
Runsaasti persiljasilppua
Pastaa syöjien mukaan

Höyrytä tai keitä kukkakaalinuput kypsiksi ja soseuta ne. Kuumenna voi ja valkosipuli pannussa, lisää kerma, suola ja pippuri sekä kukkakaalisose. Anna kuumentua, lisää maito ja parmesaani. Älä käytä parmesaanijauhetta, vaan raasta parmesaani tuoreena, sillä jauheparmesaani ei aina sula kastikkeeseen kunnolla. Muukin juustoraaste toki käy, mutta autenttisin Alfredon maku syntyy parmesaanilla. Anna seoksen sakeutua hitaasti hämmennellen. Lisää tarvittaessa suurustetta kunnes kastike on paksua. Nosta keitetty pasta kastikepannulle ja pyörittele pasta kastikkeeseen. Lisää pinnalle runsaasti persiljaa ja pasta on valmis syötäväksi!

Kukkakaali "hot wings"

Tämä on metka ruoka, jonka maku ja rakenne muistuttaa huomattavasti chicken wingsejä. Niksi on siinä, että kukkakaali-wingsit tarjotaan heti niiden valmitustuttua, jotta niiden pintarapeus säilyy.

1 kukkakaali (n. 500 g), sopiviin nuppuihin leikkattuna
2 dl vehnäjauhoja
½ dl vettä
2 dl maitoa
1 tl valkosipulijauhetta
2 tl grillimaustetta
½ tl paprikamaustetta
mustapippuria 

2 dl korppujauhoja

2 dl sakeaa grilli-/ BBQ-kastiketta
10 tippaa tabascoa
Chilijauhetta maun mukaan

Aioli
1 dl majoneesia
1 tl valkosipulimurskaa
2 tl sitruunamehua
¼ tl sinappia
hyppysellinen suolaa

Lämmitä uuni 175 C. Sekoita vehnäjauho, vesi ja maito, valkosipulijauhe, grillimauste, paprika, suola ja mustapippuri. Peitä uunipelti leivinpaperilla ja laita korppujauhot lautaselle. Dippaa kukin kukkakaalinuppu kunnolla taikinaseokseen siten, että kukkakaali on kauttaaltaan taikinassa. Tämän jälkeen kierittele kukin kukkakaalinuppu korppujauhoissa ja nosta kukin nuppu leivinpaperille pellille. Älä laita nuppuja kiinni toisiinsa tai toistensa päälle. Paista 200 C n. 20 min. Sekoita kulhossa grillikastike, chilijauhe ja tabasco. Nosta kukkakaalinuput kulhoon ja kierittele hellästi grillikasrikeseoksessa, kunnes nuput ovat kauttaaltaan sen peitossa. Paista uudelleen uunissa n. 15 min ja tarjoile heti hyvän aiolin (valkosipulimajoneesin) tai muun mieleisesi dipin, kuten sweet chili -kastikkeen kanssa, kuten me teimme tällä kertaa.

Aioli: Sekoita valkosipulimurska ja sitruunamehu. Anna imeytyä 10 min. Sekoita kulhossa muut ainekset ja paseeraa valkosipulimurska sekä sitruunamehu muihin aineisiin. Älä lisää seokseen paseerausjäämiä.

Kookos-suklaamousse kukkakaalista ★ ★ ★ ★ ★

Miksi joku sotkisi kukkakaalin ja suklaan samaan ruokaan, voisi kysyä! Vastaus on helppo: koska tämä on helppo ja yksinkertainen resepti, ja erityisesti koska tämä mousse maistuu upealle ja se soveltuu myös vegaaneille*! Kukkakaali ei lopputuotteessa maistu, mutta se antaa mousselle upean kuohkeuden ja tekstuurin. Tämä on myös hauska tapa lisätä kasvisten määrää ruoissa, myös jälkiruoissa, ja samalla tämä mousse on suklaamoussen kevyempi vaihtoehto mausta pätkääkään tinkimättä. Jos kukkakaalia jää yli, tee siitä suklaamoussea tai tee muuten vaan - et pety!! Makuraadin mielestä tässä suklaamousessa on miellyttävä tekstuuri ja sen miellyttäävä maku vie lapsuusmuistoihin Jacky-makupalan äärelle, astetta maukkaammassa muodossa - todellakin tekemisen arvoinen resepti.

2 dl kukkakaalisosetta (keitettyä tai höyrytettyä kukkakaalia soseutettuna)
2 dl paksua kookosmaitoa
3 kukkuraista rkl kaakaojauhetta, mielellään tumman ja vaalean sekoitusta
100 g hyvää suklaata sulatettuna
1 tl pikakahvia + 5 rkl kuumaa vettä tai 5 rkl vahvaa kahvia, johon liuotetaan:
3 liivatelehteä tai *agar agaria paketin ohjeen mukaisesti (agar agar vaatii enemmän nestettä)
Halutessasi 1 tl hunajaa ja 2 rkl tummaa rommia

Sulata suklaa vesihauteessa. Vatkaa kookosmaito ja kukkakaalisose kuohkeaksi. Lisää kaakaojauhe ja sulatettu suklaa. Lisää liivatteet tai agar agar paketin ohjeen mukaan sekä muut mahdolliset lisukkeet. Anna tekeytyä 2-3 h tai yön yli. Tämä resepti riittää jälkiruoaksi 4:lle syöjälle.

Olipa taas mukavaa kokoontua yhden pääraaka-aineen äärelle maisteleeman ja yllättymäänkin mauista ystävien kesken - tällä kertaa kukkakaalista valmistettujen ruokalajien yhden ateriakokonaisuuden merkeissä. Me söimme, me nautimme. Rohkaisemme kokeilemaan!

Sadonkorjuuherkkujen lumoissa  
Jovelan Johanna

Haluatko kommentoida? Voit tehdä sen alla olevan lomakkeen kautta

Ekologisuuteen suhtaudutaan joskus yhtä kiihkeästi kuin omavaraisteluunkin. Joko ihminen on muka liian paljon asialleen uppoutunut, siis jotenkin vähän vinksahtanut tai ei riittävän kokonaisvaltaisesti asiaan suhtautuva, eli ei uskottava. Itse ajattelen molempien kohdalla niin, että suuret hyödyt syntyvät pienistä teoista ja pienet teot tuovat...

Kun energian hinnan nousulta ja sähkön säännöstelyn uhalta emme pääse karkuun vaikka miten haluaisimme, ryhtykäämme yhteistuumin tuumasta toimeen ja säästetään sähköä! Kun ei voi vaikuttaa sähkön hintaan, voi vaikuttaa - ainakin hieman siihen paljonko sähköä kuluttaa ja siten myös siihen, mitä se omakohtaisesti tulee maksamaan. Samalla vähennämme...

Hildur on Jovelan kuvitteellinen sisäkkö, joka lähti aikoinaan suureen maailmaan monen muun suomalaisen tapaan ja kirjoitti sieltä kirjeitä entiselle emännälleen. Kirjeiden kirjoittaja on monivuotinen lukijamme, Keekis, jonka luoman hurmaava tarina on alun perin julkaistu täällä koosteena. 14.4.2019

Puutarhan kasvattien siemeniä keräämällä syntyy oma siemenpankki, josta on iloa pitkäksi aikaa Tässä postauksessa tutkitaan mitä, milloin ja millä tavalla eri siemeniä kerätään ja säilötään. Postaus on osana #suuntanaomavaraisuus -blogiringin kuukausipostaussarjaa, jonka aiheena tällä kertaa on kierrätys puutarhassa. Kirjoitus on julkaistu...

MIELENRAUHAA

09.08.2022

Kaupungista maalle muutettuamme olen usein pohtinut onnellisuuteen ja mielenrauhaan liittyviä asioita ja keskustelemme aiheesta säännöllisesti myös samalla tavalla askeettisemmin elävän ystäväni kanssa. Mikä saa ihmisen onnelliseksi ja mikä luo meille mielenrauhaa? Missä tilanteessa me olemme tyytyväisiä? Mitä aistimme valitsevat kun saavat itse...

PARASTA AIKAA

01.08.2022

Kesän viimeinen kuukausi saattelee meitä syksyyn pimentäen illat ja saaden marjoista raskaat oksat taipumaan maata kohti. Tähän näkymään voisi kiteyttää tämän ajan kesästä, kun sadonkorjuu alkaa. Aloitellaan valmistautuminen seuraavaan vuodenaikaan ja talveenkin. Lämpimien päivien viilentyneissä illoissa sytytellään jo kynttilöitäkin. Minä pidän...