KYLMÄUUTETUT ÖLJYT

11.07.2024

Öljyjen uuttaminen yrteistä on helppoa ja vaivatonta. Yksinkertaisimmillaan se tapahtuu kylmäuuttamalla. Raaka-aineina tarvitset vain yrttiä ja kasvipohjaista öljyä. Tällä ohjeella on tehty piparminttuöljyä, jota voi käyttää kotikosmetiikassa, lihaskivun helpottajana ja nuhaisen nenän avaajana sekä leivonnassa ja jälkiruokien maustajana. Kannattaa kokeilla myös muita yrttejä, esimerkiksi basilikaa tai tilliä, joita voi käyttää ruokaöljynä ja ruokien maustajana vaikkapa salaattikastikkeessa.

Kerää yrtit aamulla. Jotta yrtit ovat mahdollisimman antoisia aromeiltaan, ne kannattaa juottaa, siis kastella edellisenä iltana, mikäli teet öljyä oman maan yrteistä.

Silppua ja murskaa tuoreet yrtit ja laita ne puhtaaseen lasipurkkiin. Peitä yrttimurska valitsemallasi kasvipohjaisella öljyllä siten, että kaikki yrtit varmasti ovat öljyn peitossa. Öljyksi käy mikä tahansa kasvisöljy, mutta jos haluat käyttää uutettua yrttiöljyä kotikosmetiikkaan, suosittelen kokeilemaan arganöljyä, jolla on luontaisesti korkea E-vitamiinipitoisuus. 

Sekoita purkin sisältöä, sulje purkin kansi ja anna öljyn uuttua pimeässä neljän viikon ajan. Kääntele purkkia päivittäin. Siivilöi öljy kuukauden kuluttua. Purista viimeiset aromit talteen puristelemalla yrttimäskiä käsin.

Mikäli säilytät öljyä pidempään, lisää siihen hieman E-vitamiinia, joka estää rasvahappojen härskiintymistä. Pullota öljy puhtaaseen astiaan ja säilytä valolta suojattuna.

Mainittuja arganöljyä ja E-vitamiinia löytyy mm. luonnonkosmetiikan raaka-aineisiin erikoistuneesta Limepop-verkkokaupasta.

Kesäterveisin Jovelan Johanna

Haluatko kommentoida? Löydät meidät Instagramista ja voit laittaa meille postia kirjeet@omavarainen.fi

SULOINEN SUOPA

04.07.2026

Suloinen rohtosuopayrtti ihastuttaa puutarhassa, mutta tämä perinneperenna on myös mainio luomupesuaine, jota monet museotkin käyttävät arvotekstiiliensä puhdistamiseen. Heinä-elokuu onkin ihanaa aikaa tehdä itse suloista suopaa rohtosuopayrtistä, ja pesaista talven villavaatteet valmiiksi odottamaan aikanaan saapuvia viileitä päiviä!

Vaikka puutarhan pääpaino olisikin ruokakasveissa, niiden joukkoon on hauskaa lisätä myös syötäviä kukkia, jotka monesti tarjoavat ravintoa sekä elintärkeille pölyttäjille, että kotipuutarhurin omaan keittiöön. Tästä julkaisusta löydät varmistetun listan syötävistä kukista ja muutamia vinkkejä niiden käyttöön ruokien koristeina ja lisukkeina.

Kotitekoisilla maaleilla maalatut pinnat henkivät vanhanajan lumoa ja kestävyyttä, eikä maalien valmistus ole lainkaan vaikeaa. Itse asiassa perinteisten maito-, eli kaseiinimaalien ja munamaalin, eli munatemperan valmistus on helppoa ja niin mukavaa. Maalit syntyvät hetkessä ja sävyjen luominen on sangen hurmaavaa puuhaa,
etten sanoisi jopa...

Entäpä jos lannoite olisi samaan aikaan tehokas, mutta ei vaatisi pyykkipoikaa puutarhurin nenään, saati houkuttelisi luokseen hajusta villiintyneitä hyönteisiä, tai kuten meillä, koiria? Nyt tehdään ihanalta tuoksuvaa lannoitetta nokkosista!

5 erilaista raparperireseptiä! Ihanan kinuskinen raparperi curd, pikkelöityä raparperia, helpot raparperitangot, vegaaniset raparperirullat ja kirpeänmakea raparperi-marenkikakku Jos pidät raparperista ja satoa piisaa,
testaapa näitä herkkuja!

Koko maailma on taas niin ihanan vihreänä. Mikä olisikaan parempi raaka-aine esille nostettavaksi, kuin toukokuussa sesongin aloittava, metsän vihreäksi kullaksikin kutsuttu kuusenkerkkä?