SUVISIMAT 

16.06.2024

Suvisimaa ja juhannuspolkkaa! Juhannuspolkka sai nimensä siitä, että sen maku muistuttaa hieman polkkakarkkeja, vaikkei niitä ole nähnytkään, ja suvisiman salaisuutena on mustaseljankukat. Molemmat reseptit ovat omiani, mutta kolmannen, mustaherukkaisen kesäsiman resepti on alkujaan Louhisaaren linnasta.

Juhannuspolkka eli piparminttu-raparperisima

Tässä raikkaanmakeassa kesäsimassa on hieman polkkakarkkia muistuttavaa makua, jonka mukaan annoin juomalle nimen.

4-5 raparperinvartta
15 oksaa piparminttua
1 sitruuna
600 g sokeria
5 litraa vettä
herneen kokoinen pala tuorehiivaa

  • Huuhtele ja pilko raparperit ja piparmintut. Kuori sitruunat pelkälle hedelmälihalle ja viipaloi ne.
  • Laita raparperit ja mintut sekä sitruunaviipaleet suureen astiaan, lisää sokerit. Kiehauta vesi ja kaada se astiaan. Peitä astia ja anna raaka-aineiden hautua siinä.
  • Kun vesi on jäähtynyt kädenlämpöiseksi, lisää tuorehiiva. Peitä astia uudelleen ja anna juoman tekeytyä yön yli.
  • Siivilöi juoma ja pullota se, mutta älä aivan piripintaan, sillä juoma käy edelleen. Siirrä juomat viileään. Juoma on valmista muutamassa päivässä.

Suvisima eli mustaseljankukkasima

Seljankukka maustaa juoman kauniisti ja sitruunahappo, jota löytyy ruokakauppojen lisäksi apteekeista, tuo juomaan mukavaa kirpeyttä. Sitruunahapon voi toki jättää poiskin, mutta meillä tähän omaan kesäjuomaan se kuuluu olennaisena osana.

15-20 mustaseljan kukkaa
1 sitruuna
400 g sokeria
200 g fariinisokeria
5 litraa vettä
herneen kokoinen pala tuorehiivaa
2 tl sitruunahappoa

  • Anna kukkien olla hetken kylmässä vedessä, jotta mahdolliset ötökät poistuvat. Kuori sitruuna pelkälle hedelmälihalle ja viipaloi se.
  • Laita kukat ja sitruunaviipaleet suureen astiaan, lisää sokerit. Kiehauta vesi ja kaada se astiaan. Peitä astia ja anna kukkien ja sitruunoiden hautua siinä.
  • Kun vesi on jäähtynyt kädenlämpöiseksi, lisää tuorehiiva. Peitä astia uudelleen ja anna juoman tekeytyä yön yli.
  • Siivilöi juoma ja pullota se, mutta älä aivan piripintaan, sillä juoma käy edelleen. Siirrä juomat viileään. Juoma on valmista muutamassa päivässä.

Mustaherukkasima eli Louhisaaren juoma

1/2 ämpärillistä tuoreita mustaherukan lehtiä
1 sitruuna
0,5 kg sokeria
5 l vettä
herneen kokoinen pala tuorehiivaa

  • Huuhtele lehdet ja laita ne ämpärin pohjalle. 
  • Raasta tai leikkaa sitruunan kuori irti, mutta varo raastamasta mukaan kuoren alla olevaa valkoista osaa. 
  • Lisää kulhoon sokeri. 
  • Kiehauta vesi ja kaada se ämpäriin lehtien ja sokerin päälle. Purista sekaan sitruunan mehu.
  • Anna veden jäähtyä kädenlämpöiseksi ja lisää tuorehiiva. Sekoita hyvin.
  • Anna juoman tekeytyä huoneenlämmössä yön yli liinalla peitettynä.
  • Siivilöi juoma ja pullota se, mutta älä aivan piripintaan, sillä juoma käy edelleen. Siirrä juomat viileään. Juoma on valmista muutamassa päivässä.

Louhisaaren kartanolinna oli Marsalkka Mannerheimin lapsuudenkoti ja se sijaitsee pienen ajomatkan päässä Jovelasta, joten paikka ja myös sen kulinaarinen historia ovat lähellä sydäntäni.

Mustaherukkasiman reseptin kehittäjä oli Marsalkka Mannerheimin äiti, Hélène Mannerheim. Juoma tunnetaan yleisesti myös nimellä Louhisaaren juoma ja siitä on lukuisia eri versioita. Tämä kirjaamani resepti on juoman alkuperäinen ohje. Äitinsä reseptin on aikoinaan kirjannut ylös Marsalkka Mannerheimin sisko Eva Mannerheim-Sparre. Hän halusi varmistaa, että jälkipolvetkin tuntevat tuon ihanan juoman, joka hänen mukaansa kimaltelee kuin samppanja ja tuoksuu kesältä.

Suloista suvea toivotellen Jovelan Johanna

Haluatko kommentoida?
Löydät meidät instagramista
ja voit laittaa meille postia kirjeet@omavarainen.fi

UUSIMPIA JULKAISUJA

Niin leuto on tämä talvi ollut, että tammikuu muistutti jo melkein maaliskuuta. Valon määrä on ottanut aimo askelia kohti kevättä. mutta luonto on vielä talviunilla - ainakin kalenterin mukaan. Lähtölaskenta kevääseen on kuitenkin jo saatu ja vaikkei ulkona, niin ainakin mielessä vihertää!

2025 Vuoden HeVi on kurkku. Kurkkulajikkeista erikoisimpiin kuulunee pesusienikurkku eli luffa, joka on aitoja luonnonmukaisia pesusieniä tuottava kurkkukasvi. Luffa on monelle tuttu tuotteena, mutta ei välttämättä tietona, että kyseessä on tosiaan kurkkukasvi, jonka hedelmän voi syödä kurkun ollessa pieni, tai mikäli kurkun antaa kasvaa ja kuivaa,...

Kannattaako vihannesten ja puutarhaherkkujen kasvattaminen itse? Tämähän on se vuodesta toiseen monissa keskusteluissa puolesta ja vastaan käytävä köydenveto, jota voi tarkastella monelta kantilta. Kun löysin vanhan vihon siltä ajalta, kun vasta aloittelimme omia puutarhapuuhiamme, päätin kirjoittaa aiheesta pienen satomääriä ja siementen...

Me suomalaiset olemme sitkeä, katajainen kansa, joka osaa varautua ja tarvittaessa toimia tilanteen vaatimalla tavalla. Vaikeuksien keskellä meistä kumpuaa verenperintönä saatuja voimavaroja, jotka parempina aikoina tuntuvat ehkä olevan piilossa, mutta eivät sentään ole kadonneet kokonaan.

Pohjolan sydäntalven keskellä aurinko kuiskailee kevään olevan jo matkalla ja samaan aikaan Välimeren maissa appelsiini- ja veriappelsiini- sekä verigreippisadot alkavat pian olla parhaimmillaan. Miten on, maistuisiko sangen ihana, kesästä muistuttava appelsiini-porkkanamarmeladi rapeaksi paahdetun leivän päällä, kevättä lupailevien talviaamujen...

VAAHTOKARKIT

08.12.2024

Jovelassa otettiin pieni varaslähtö joulutunnelmiin glögi- ja appelsiinivaahtokarkkien merkeissä, ja voi, miten hyviä itse valmistetut vaahtokarkit ovatkaan! Niin kuohkeita, pehmeitä, venyvän kiinteitä ja ihanan maukkaita! Itse tehdyt vaahtokarkit toden totta pesevät teollisesti
tuotetut serkkunsa mennen ja tullen.