Omavaraistelevat bloggaajat käynnistävät tänään uutta tarinavuotta kertoen oman omavaraisemman elämän ideologiastaan ja miten se näkyy omassa elämässä. Koska takana on sangen erikoinen vuosi, pohdiskelemme tahoillamme myös sitä, miten mennyt erikoinen vuosi on ehkä vaikuttanut ajatuksiin ja omaan elämään omavaraistelun näkökulmasta ja tietenkin sitä, millaisia suunnitelmia alkaneelle vuodelle on.
Tervetuloa siis mukaan vuoden 2021 kirjoitussarjan äärelle, jota vanhaan tapaan luotsaavat Tsajut-blogin Satu ja Korkealan Heikki. Mukana on ihania vanhoja tuttuja bloggaajia, joilla on aina ollut paljon inspiraatiota ja vinkkejä annettavanaan sekä mielenkiintoisia uusia poppoolaisia, joiden tarinoihin tulee olemaan hauskaa tutustua. Meillä kaikilla on omat tarinamme, omat tavat ja laajuus omavaraistelun saralla - jokaiselle jotakin toteutuu tässä porukassa loistavasti.
Omalta osaltamme viemme teidät tällä kertaa pienelle aikamatkalle!
Olen kirjoittanut blogia, ensin yksinkertaisen, omatoimisemman ja omavaraisemman elämän haaveista ja myöhemmin oikean paikan löydyttyä sen elämisestä pian 10 vuotta! Tätä on jotenkin kovin vaikeaa nyt itsekään ymmärtää, että tämä tarina alkoi tosiaan blogina vuonna 2011 ja sitä ennen olimme jo haaveilleet ja pohtineet muuttoa kaupungista erilaiseen elämään parin vuoden ajan - ja säästäneet paikkaa varten rahaa. 23.1.2013 kerroin blogissa meidän vihdoin löytäneen talon ja silloinen haaveilublogi vaihtui uudeksi elämänmuutosblogiksi, jossa kerroimme muutostamme kaupungista maalle ja elämästämme täällä. Milloin oltiin puutarhassa, rempattiin tai laiteltiin kotivaraa, tutustuttiin uusiin asioihin, kokkailtiin ja hääräiltiin. Alkuvuodesta 2019 vanha blogi alkoi olla niin sekava ja tukossa, etten löytänyt sieltä enää itsekään mitään ja tarinaa jatkettiin tällä alustalla.
Tätä ajatusvirtaa on nyt takana 10 vuotta, ja silti tuntuu että olemme vasta alussa. Olen joulun välipäivinä lueskellut ikivanhoja juttujamme ja pohtinut olemmeko päätyneet sinne, minne haaveissa ja ajatuksissamme kuvittelimme pääsevämme silloin, kun matka vasta alkoi. Me olemme. Kaikkia suunnitelmia ei ole toteutettu vielä, joistain on ehkä luovuttukin ja aivan uusia on tullut tilalle, mutta kantavana voimana on edelleenkin into ja halu elää aiempaan verrattuna erilaista, yksinkertaista, omavaraisempaa ja omatoimisempaa elämää. Siitä on nykyään tullut ihan tavallista arkea ja vanha elämä kaupungissa tuntuu etäiseltä.
Lähdimme tuolloin hakemaan yksinkertaisempaa elämää, sillä elämä kaupungissa ei antanut meille enää mitään, vaikka olemme puhtaasti kaupunkilaisia - tai siis olimme. Sama arki, samat rutiinit, töihin-kotiin-töihin-kotiin ja kaikki paukut viikonloppuihin, yleinen kuluttaminen, muka kiire, melu ja valot sekä yleisesti vaikutusmahdollisuuksien vähyys tylsistytti. Me halusimme pois, muuta tekemistä, rauhaa, paikan, jota ei ole modernisoitu liikaa, asuntovelattoman oman kodin, omaa maata, omaa tilaa, maaseudun luontoa, yksinkertaista elämää, mahdollisuuden vaikuttaa vahvasti omaan arkeemme, kuluihin ja vaihtoehtoihin, kasvimaat ja omin käsin tekemistä - ja ne olemme saaneet. Asumme 150 vuotta vanhassa talossa ilman juoksevaa vettä ja viemäröintejä. Meillä on porakaivo ja sauna, hieman aurinkoenergiaakin. Lämmitämme taloa pääasiassa puulla ja kokkailemme puuhellalla. Meillä on erilaisia rakennuksia tontillamme, mm. kesämaja, remonttia odottava pikkuhuvila sekä perinteinen paja, jossa isäntä takoo kaikkea nauloista naulakkoon. Kasvatamme itse osan ruoastamme ja muutenkin teemme paljon itse, omin käsin, oli se sitten ruokaa puuhellalla tai biohiiltä pihalla. Alati uuden hankkimisen sijaan käytämme usein sitä mitä on saatavilla. Mitään täysomavaraisuutta emme tavoittele, mutta teemme ja toteutamme sen mikä meille on mahdollista ja siinä sivussa harjoitamme hieman pienimuotoista vaihdantatalouttakin ilman suunnitelmallisuutta. Ystävä yllättää tiulla kanojensa munia, me sujautamme jouluterveisiin pullon omaa vadelmalikööriä. Sellaista pientä ilahduttamista pitkin vuotta.
Kysymykseen miksi vastaa niin sykähdyttävästi Annemarta Borgen kirjassaan Minun yrttini, että lainaan vielä sitä:
"Kun olin väsynyt uimaan nykyajan myrskyisessä meressä viidentoista metrin korkuisia aaltoja vastaan minä vajosin vuosisatojen halki toiseen alkasyvyyteen, jossa unien linna ja ruusutarha häämöttivät. Nukkuva talo odotti ja villiintyneen puutarhan salaisuudet houkuttelivat. Me herätimme talon horroksestaan ja etsimme puutarhan salaiset sopukat. Päivät ja vuodet katosivat ajattomassa lumouksessa."
Mutta niin siitä vaan talo saatiin ja pihapiiri luotiin! Meillä kesti tuskaisen kauan löytää sopiva paikka, mutta se löytyi. Talo oli ollut likimain purkukuntoinen (2009) kun sen silloinen omistaja vaihdatti taloon ikkunat ja katon, muttei jaksanut enempää. Kun me ostimme talon ja tilan 2013, paikka oli pitkälti kuvasarjan 2010-kuvan mukaisessa kunnossa. Siitä sitten lähdettiin remontoimaan ja raivaamaan, pääosin itse. Pelastusoperaation 1. vaiheessa meni vuosi viikonloppuisin ja lomilla remontoiden ja raivaten, ennen kun pääsimme muuttamaan tänne.
Meiltä kysellään niin usein talomme maaleista, joten mainittakoon jälleen Virtanen, Virtanen, Virtanen! eli Virtasen maalitehdas, jonka luonnonmaaleilla meillä on maalattu talo sisältä ja ulkoa, aidat ja portit, pielet ja nurkat, terassit ja jopa linnunpöntöt. Julkisivumaali on heidän 4 öljyn maali, joka on osoittautunut erittäin kestäväksi ja sävynsä pitäväksi maaliksi.
Jos talo oli surkeana, ei pihamaat olleet yhtään paremmassa ruodussa. Ryteikköä ja rojua riitti. Arkipäivinä haaveilin kaupungissa puutarha-asioista siemenluetteloita selaillen ja omavaraisempaa elämää yhdessä isännän kanssa paperille rakennellen. Viikonlopuiksi ajettiin 200 km suuntaansa Jovelaan remontoimaan taloa ja raivaamaan pihaa.
Näissä kuvissa ollaan etupihalla. Ensin kaadettiin muutama puu ja jumalaton risukko, kerättiin rojua ja siivottiin pihaa. Eipä aikaakaan kun etupiha saatiin siivompaan kuntoon.
Tältä etupihalla näyttää nykyään (kuvat alla). Matka yksinkertaiseen elämään on ollut pieniä ja suuria muutoksia sisällä ja ulkona, meissä ja talossa ja monen mielenkiintoisen asian opettelua. Kumpikaan meistä ei esimerkiksi ollut aiemmin pääsiäisruohoa kummempaa kasvatellut, mutta niin vaan oman sadon ruokaa ollaan saatu syödä ja eksoottisempiakin juttuja kasvatella. Meillä on esimerkisi nykyään sitruunapuita, jotka talvehtivat sisällä ja tuottavat hedelmiä joka vuosi. Ei hassummin kahdelta märkäkorvaiselta kaupunkilaiselta! Ihan en ole varma, olemmeko me muuttaneet tätä paikkaa enemmän kuin tämä paikka on muuttanut meitä.
Yksinkertainen ja omavaraisempi elämä on meille pieniä asioita ja olemassa olevien asioiden hyödyntämistä. Täällä kerätään sadevettä puutarhan kasvateille, poltellaan risukoista biohiiltä, kerrytetään omaa siemenpankkia, tehdään itse lannotteita ja myrkyttömiä torjunta-aineita, kaikkea sellaista. Hissukseen asiat tulevat ajan myötä kuin itsestään mukaan tähän yksinkertaisempaan elämään, tai kuten me tapaamme sanoa: helpompaan elämään.
Omavaraistelevalle kasvimaat ja kasvihuoneet ovat toki isossa roolissa omavaraisemman elämisen saralla, mutta ei se pelkästään sitä ole. Huomaamattaan sitä kuluttaa vähemmän ja hyödyntää asioita eri tavalla kuin ennen ja tekee enemmän itse kaikkea sellaista, jota ennen tuli ostettua valmiina.
Meidän taipaleemme siihen, että meillä on omaruokatuotantoa ja nykyään paljon omia siemeniäkin seuraavia satoja varten alkoi, kuin uudisraivaajilla konsanaan. Ensimmäinen vuosi oli pitkälti tätä, umpeen kasvaneiden ryteikköjen valloitusta ja huolenpidotta jääneen tontin puhdistusta lasista ja ryönästä. Eihän se nyt mikään toivetila ole aloittaa hommaa ihan näin rajulta pohjalta, mutta jos me märkäkorvat siihen pystyimme, pystyvät muutkin, vaikka ei olisi uskoa itseensä. Tahto paikkailee kokemusta ja kokemusta saa tekemällä. Sitä myös arvostaa lopputulosta siinä lautasellaan, kun sen eteen on nähty vaivaa.
Hyötypuutarha on muovautunut tarpeitamme vastaavaksi ajan kanssa. Alkurytäkkä oli melkoinen, mutta aika nopea kuitenkin, sillä jo ensimmäisenä vuotena saatiin mainiosti satoa. Näissä alla olevissa kuvissa ollaan ylemmän (2013) kuvasarjan samoissa paikoissa keväällä ja kesällä 2020.
Melkein pala kurkussa katselin näitä vanhoja kuvia. Nämä alla olevat kuvat ovat sitä ihan ensimmäistä satoa vuodelta 2014, jolloin muutimme taloon. Sitä oli silloin niin innoissaan, niin malttamatonkin kun vihdoin pääsi toteuttamaan kaikkea. Näissä asioissa monet opit ovat tulleet lukemalla viisaampien kokemuksia ja ohjeita. Loput opit on saatu tekemällä, kokeilemalla ja viimeistään kantapään kautta.
Heti alusta oli päästävä kokeilemaan uusia kasvatettavia, joista ei ollut aiemmin kuullutkaan. Tässä ensimmäiset lilapalkoherneet kukkivat ja tekevät satoa vuonna 2014. Nykyään olemme näiden upeiden makeiden herneiden suhteen täysin omavaraisia, sillä säästämme aina herneitä seuraavan vuoden satoa varten.
Ensimmäisen sadon fenkolia ja kukkakaalia, keskellä lienee lanttua. Oli se ihmeellistä laittaa ensimmäistä kertaa ruokaa itse kasvatetuista herkuista - ja on sitä edelleenkin. Omat sadot ja tilava "walk in" -ruokakomero kattavalla kotivaralla on kuin oma pieni ruokapuoti omassa kodissa. Tämä on asia josta en luopuisi millään, en tässä epävarmuuksien maailmassa, enkä muutenkaan. Kyllä se on talosta sen verran muonaa ja tarvetta löydyttävä, ettei heti ole pissat housussa jos jotain sattuu.
Nämäkin ovat ensimmäisen vuoden hyötypuutarhasatoa: parsakaalia, punasipulia ja tilliä. Voi mikä hirmuinen kesäikävä tuli näitä kuvia katsellessa. Mikä vihreys! Ihanaa, että kuljemme ajassa taas valoa ja vehreyttä kohti.
Muistan niin hyvin sitä onnistumisen iloa ja haaveiden täyttymystä, kun kärräsimme kasvatuslaatikoista ensimmäisen sadon viimeisiä syyskuussa 2014. Jouluna sitten söimme oman maan sadosta tehtyjä laatikoita ja rosollia. Riemulla ei ollut rajaa! Nyt vuosi 2021 on alkanut ja sama multasormisyyhy on jo valloillaan, vaikka edellinen vuosi hädin tuskin on saatu pois tieltä. Sellaista se on! Tätä unelmien matkaa on nyt taitettu yli 10 vuotta, eikä malta odottaa, että uusi satokausi pääsee käyntiin kevään saapuessa jälleen.
Kun lähtökohta suurelle muutoksellemme oli pitkälti sitä, että halusimme vaikuttaa omaan elämäämme ja sen tarjoamiin vaihtoehtoihin enemmän, voi arvata millainen helpotus tämä paikka on ollut nyt. Jos ennen vuotta 2020 tuntui siltä, että päätös muuttaa tänne ja elää tällä tavalla oli oikea ja hyvä, menneen vuoden aikana on tullut ajatelleeksi monta kertaa miten valtavan hyvä päätös se on ollut. Kaupungissa kulunut vuosi olisi ollut kamala meille. Ei se ihan helppoa täälläkään ollut, mutta meille helpompi kuitenkin. Pandemian ensimmäisen puoli vuotta tapahtuma-alan yrittäjän kutistunutta taloutta kompensoi mm. pienet elinkustannuksemme, velaton talo ja kaikki se mitä itse kykenimme tuottamaan. Uutisten heikentyessä on helpottanut sekin, että kaupassa ei tarvitse käydä kuin 2 viikon välein, koska on omaakin apetta sekä tilaa säilyttää ruokia laajemmin. Hyvästä ja laajasta kotivarasta on tullut entistä tärkeämpi juttu. Kaupunkikodissa olisin ollut enemmän huolissani ja tylsistynyt, tuntenut olevani loukussa riskiryhmäläisenä. Myös mahdollisuudet vaikuttaa peruselinkustannuksiin tai arkeen ylipäätään olisi ollut haastavampaa.
Siispä, vuonna 2021 nostamme ruokaomavaraisuusprosenttiamme, mutta mihinkään yltiölaajennuksiin kasvimaalla tai muutenkaan ei ole tarkoitus ryhtyä. Nostamme hieman kasvatettavien määrää sekä laajuutena että eri lajien lukumääränä, muttei kuitenkaan määräänsä enempää. Lagom, sanoisi ruotsalainen, silleen sopivasti ja pidemmälle satokaudelle jakautuen, aikaistaen ja pitkittäen sen mitä pystyy ja toistoviljellen niitä joilla voi tehdä saman satokauden aikana useamman sadon. Ajatuksena olisi saada tuoresatoa pidemmälle aikajanalle jakautuen siten, ettei pääsato olisi niin samanaikainen ja valtava kerralla.
Kasvimaalle laitetaan edelleenkin pääasiassa niitä herkkuja, joita olemme jo aiemmin kasvattaneet ja joita tulee myös käytettyä, muuten ne menevät hukkaan. Vaan onhan se selvää, että joka vuosi on jotain uutta saatava testata. Tämä vuosi ei ole siitä poikkeus ollenkaan, vaan tavalliseen tapaan sormet syyhyten ja tietoa janoten tutustuin uusien tulokkaiden kasvattamiseen jo ennen kun jouluruoat on syöty kaapista. Näin se vaan menee, joka vuosi!
Täällä onkin jo rapisteltu siemenpusseja ja tehty kasvatuslaatikkopuutarhan kasvattien plaseerauksia paperille. Ei muuten ole yhtään huono ajatus olla ajoissa siemenhankinnoillaan, sillä pandemian myötä viime keväänä ihmiset kiinnostuivat oman ruoan kasvattamisesta siihen malliin, että monet siemenet loppuivat kesken.
Aivan uusia tulokkaita puutarhan puolelle tälle vuodelle meillä ovat Pak Choi, eli pinaattikiinankaali, jota on tullut käytettyä paljon tämän vuoden aikana. Sama juttu munakoison kanssa. Lisäksi uusia kokeiluja tälle vuodelle on perinnekasvi väinönputki sekä myskikurpitsa, jota muistaakseni kokeilin kerran, mutta se ei lähtenyt tekemään kurpitsaa ja sikurijuuri, joka tosin jo syyskylvettiin. Eniten kuitenkin jännitän viinirypäleitä, joista olen haaveillut jo muutaman vuoden. Niiden aika olisi tänä vuonna, eritoten jos viime keväälle suunniteltu, tilanteen vuoksi siirtynyt uusi kasvihuoneprojekti saadaan tehdyksi. Siellä olisi hyvä koti viinirypäleille ja munakoisoille, kuten myös mainituille myskikurpitsoille, jotka vaativat paljon lämpöä. Paluun hyötypuutarhaan tänä vuonna tekee fenkoli ja tammenlehväsalaatti, muuten mennään melkoilailla niillä, joita on ennenkin ollut tai jotka jo kasvavat puutarhassa.
Munakoisoa on syöty eri tavoilla niin paljon tässä loppuvuoden aikana, että tänä vuonna sitä pitää testata kasvattaa itse.
Tein
innoissani ihan kuvalistan tälle vuodelle suunnitelluista kasvatettavista.
Meillä kasvaa jo niin monta erilaista herkkua monivuotisena, ettei
niitä meinaa aina muistaa laittaa ylös ja tästäkin listasta taatusti
puuttuu jotain - silti listalla on jo 62 eri kasvatettavaa ja tuskin taaskaan siihen jää, vaikka miten niin tässä vaiheessa päättäisi. Omalla
mittapuullamme olemme kuitenkin saavuttaneet jo enemmän mitä uskalsimme silloin 10
vuotta sitten toivoa. Emme me ruokaomavaraisia ole, mutta saamme paljon
syötävää omasta maasta ja sillä on meille suuri merkitys monella tapaa.
*kylvetään omista siemenistä
**** uutuus vuodelle 2021
Meillä on aiempia suunnitelmia, jotka
odottavat toteutusta ja jotka ovat 2020 varmuuden vuoksi olleet jäähyllä.
Niistä voisi nyt muutaman toteuttaa.
Suunnitteilla on ollut uusi kunnon kasvihuone, josta tuossa mainitsinkin. Lisäksi meillä olisi pieni projekti talossa sisällä ja etupihan palauttaminen nurmelle sekä pieniä lisäyksiä kodin yleiseen varautumisvalmiuteen.
Aggregaatin ehdimme hankkia vihdoin 2020, mutta porakaivoa ajatellen tarvitaan vielä pöytämallinen juomavedenpuhdistaja, sillä porakaivomme vesi on kovin rautapitoista ja siten sitä ei sellaisenaan täällä juoda. Muutamia muitakin pieniä parannuksia varautumisvalmiuden saralla on, mutta ne eivät ole niin suuria, että niistä erikseen tässä kannattaa kertoa.
Muutenkin, koska pandemiatilanne ei edelleenkään näytä varmoja merkkejä laantumisesta ja asiantuntijoiden arviot ovat, että tilanne kestää vähintään kesään saakka, mahdollisesti koko vuoden loppuun, mitään suuria investointeja tai projekteja ei tehdä. Meillä on ihan hyvä näin ja samalla tiellä jatketaan. Talouden tueksi ja varmuuden vuoksi isäntäkin on nyt ulkopuolisissa töissä toistaiseksi, joten ajallisesti ei uudet suuremmat projektit ole mahdollisia tai järkeviä. On kasvatettava eurohätävaraa ja monella tavalla muutakin siltä varalta, että tilanne vaikeutuu entisestään. Parempi vara kuin huoli ja suunnitelmathan eivät mihinkään katoa. Jonain päivänä ne haaveillut kanat tai ankat saapuvat jos niikseen on ja talo sähköistetään muutenkin kuin ostovirralla. "Sitku" on joskus ihan järkevää, vaikka usein enemmänkin haittaa menoa.
Kun tuossa sanoin, että puutarhasuunnitelmista unohtuu listata aina jotain puutarhassa jo kasvavaa, niin unohtuu näköjään myös uusiakin. Olen tuolla instan puolella hehkutellut, kun kaupassa oli tuoreita pinjan käpyjä, että kun kävyt aukeavat ja paljastavat siemenensä, pitää jokunen niistä saada multaan. Pinjaa ei nyt sitten tuolla listalla ole, mutta ensimmäinen käpy on juuri auennut pari päivää sitten ja pian ne ensimmäiset pinjansiemenet menevät multiin.
Tämä on näitä omavaraistelevan emännän hassutuksia, omat pinjansiemenet. Todellisuudessa pinja on kuitenkin Välimeren havukasvi, eikä meillä selviä talvesta. Nyrkin kokoisen pinjan kävyn sisällä olevat siemenet ovat maatuskamaisesti monen kovan kuoren sisällä. Jos oikeasti haaveilisi omasta pinjansiemensadosta, sen eteen saisi tehdä valtavasti töitä. Yksittäisen siemenen kuoriminen kerroksistaan vaatii voimaa ja pähkinänsärkijän, eikä yhdessä kävyssä suuresta koostaan huolimatta ole kuin vajaa ruokalusikallinen siemeniä, jos sitäkään. Lisäksi puu pitää talvettaa sisällä. Mutta silti! Kyllähän se pari pinjaa pitää saada kasvamaan, kun tälle tielle on lähdetty! Talvehtikoot pinjat sitten sitruunapuidemme kanssa salissa, ja jos joskus jokusen oman siemenen saa tuotettua, niin onhan se huikean hauskaa.
Meidän omavaraisteleva ja yksinkertainen elämä on tällaista. On järkipäätöksiä ja hulluja inspiksiä, paljon tahtoa ja alati uusista pienistä asioista innostumista, välillä ollaan vaan. Elämme monella tapaa omilla ehdoillamme, mutta ei se aina mene kuten Strömsössä, vaan siten miten sattuu menemään. Vaan onpahan elämänmakuista elämää, oman maan elämyksiä, aina uusia iloja tarjoilevaa arkea ja juhlaa, joiden rajapyykkikin on usein hieman häilyvä.
10 vuotta, enkä ole saanut tarpeekseni tästä kaikesta, en yksinkertaisemman elämän tavoittelusta, uusista ideoista, hassujen ideoiden testaamisesta, saati elämästä tällä tavalla. Jos olet kiinnostunut omavaraisemmasta ja yksinkertaisesta elämästä, alla olevasta listasta aukeaa oikea inspiraatioiden linkkiaarrearkku!
4.1.2021 klo 09 alkaen:
Kasvuvyöhykkeellä 1:
Laura eli Javis .
Apilankukka
.
Toivolan puutarha .
Kasvuvyöhykkeellä 2:
Sarin puutarhat .
Oma tupa ja tontti .
Villa valtaus .
Kasvuvyöhykkeellä 3:
Tsajut .
Metsäläisten elämää .
Harmaa torppa .
Rakkautta ja maanantimia .
Villa kotiranta .
Majalevon pientila .
Luomulaakso .
Mikä itä .
Mummon kirja .
Kasvuvyöhykkeellä 4:
Puutarhahetki
.
Korkeala .
Puutarhapäiväkirja .
Kasvuvyöhykkeellä 5:
Puutteela .
Kasvuvyöhykkeellä 7:
Korpitalo .
Hyvää alkanutta vuotta toivotellen ♥ Jovelan Johanna
Haluatko kommentoida? Lähetä meille viestiä instan kautta ♥
Niin se aika vain hurahti, suorastaan loikkasi keväästä keskikesään, mutta jouten emme mekään ole olleet. Kantovesi-kuivavessataloudessamme on tehty arkisia toimia helpottavia parannuksia ja tuotu kukkivaa puutarhaa myös sisustukseen.
Suloinen rohtosuopayrtti ihastuttaa puutarhassa, mutta tämä perinneperenna on myös mainio luomupesuaine, jota monet museotkin käyttävät arvotekstiiliensä puhdistamiseen. Heinä-elokuu onkin ihanaa aikaa tehdä itse suloista suopaa rohtosuopayrtistä, ja pesaista talven villavaatteet valmiiksi odottamaan aikanaan saapuvia viileitä päiviä!
Sadon kuivattaminen on hyvä keino säilöä satoa ja kasvattaa kotivaraa, ja samalla säästyy tilaakin, sillä kuivatettu sato vie huomattavasti vähemmän tilaa kuin moni muu säilöntämuoto. Monitasoisen kuivurin hankintavinkin löydät kirjoituksen loppuosasta.
Kevät etenee ja pian koko maailma on taas niin ihanan vihreänä. Mikä olisikaan parempi raaka-aine esille nostettavaksi, kuin toukokuussa sesongin aloittava, metsän vihreäksi kullaksikin kutsuttu kuusenkerkkä?
Usein kotipuutarhuri huomaa satoa nakertelevat puutarhan vihulaiset siinä vaiheessa, kun tuhoja on jo syntynyt. Ennakointi on ilman muuta tehokkain tapa välttää näitä kutsumattomia vieraita, mutta biologista, myrkytöntä apua on saatavilla silloinkin, kun vauriot ovat jo nähtävillä.
Mitä kaikkea, muutakin kuin havukasveja, alppiruusuja ja hortensioita, voi kasvattaa happamassa maassa? Tässä teemajulkaisussa tehdään sekä silmän että makuhermojen iloa tuottava pieni ikivihreä satokeidas omaan puutarhaan.
