UUSI OSOITE, SAMA JOVELA

01.04.2019

Tervetuloa Jovelan Talopäiväkirjan uuteen aikaan. Tuttu tarina jatkuu vanhaan tapaan, uusien tuulien siivittämänä täällä väärän vänkyrän
talossa katuvalottoman tien varrella

Tervetuloa oikein lämpimästi meidän ihanat vanhat lukijat ja tietenkin myös uudet lukijat, ja kiitos kun olette olleet meidän tarinan matkassa niin uskollisesti ja pitkään Jovelan talopäiväkirja tosiaan jatkaa nyt vanhaan tapaan täällä uudessa osoitteessa omavarainen.fi alla. Tässä postauksessa kerron vaan näistä uusista tuulista ja ensi viikolla sitten jatkan tavalliseen tapaan perinteisten sunnuntaipostausten hengessä.

Tarinan alku

Olen kirjoittanut Jovelan talopäiväkirja -blogia vuodesta 2013 ja tarina vanhassa blogissa alkoi sitä edeltäneen erilaisesta elämästä haaveilevan (2011-2013) blogin jälkeen siitä, kun löysimme Jovelan. Alkoi remontointi ja jo kertaalleen hylätyn talon ja sen puutarhan elvyttäminen. Reilu vuosi siitä, keväällä 2014 pääsimme vihdoin muuttamaan tänne ja meillä, kahdella entisellä kaupunkilaisella alkoi uusi, erilainen elämä maalla. Tarkoituksena oli elää omatoimisempaa, omavaraisempaa ja yksinkertaisempaa elämää vanhassa, modernisoimattomassa talossa, ja kirjoittaa siitä blogia. Tuosta kaikesta on nyt kulunut yli 6 vuotta.

150-vuotias Jovela ennen meitä ja meidän aikana. Kuva vasemmalla on arviolta vuodelta 2008. Kuvassa etualalla pikkuhuvila Gerda ja taustalla päätalo, eli Jovela. Uusi kuva on viime kesältä (2018).


Vuosien aikana tarina on kehittynyt, elämä löytänyt uomansa ja kokemusta on kertynyt. Kertynyt on myös erilaisia vinkkejä, reseptejä ja kokemuspohjaisia juttuja, joiden löytäminen vanhasta blogista alkoi olla jo itsellekin haastavaa, eikä vanhan blogin päivittäminen uudeksi ole ihan yksinkertaista melkein 500 postauksen massallaan. Olen joskus haaveillut myös siitä, että tekisin meille oman kirjan kaikesta siitä, mitä koemme ja teemme, mutta kirjan ongelma on se, että sen jälkeen kun se on tehty, siihen ei voi lisätä mitään. Viime vuoden uupumusten jälkeen päätin toden teolla alkaa järkeistämään leipätyömäärääni keskittyäkseni enemmän tähän elämään, jota tulimme tänne elämään. Sen päätöksen myötä kypsyi ja vahvistui myös ajatus blogin yhdistämisestä yleishyödylliseksi paikaksi muille, jotka ovat kiinnostuneita samasta aihepiiristä: omavaraisempi, omatoimisempi ja yksinkertaisempi elämä.

Se on nyt tässä ja vaikka osoite onkin omavarainen.fi, ei täällä edelleenkään haeta mitään totaaliomavaraisuuden periaatetta, vaan todellakin, kuten aina ennenkin, omavaraisempaa ja omatoimisempaa elämää ja yksinkertaista arkea. Se olisi www-osoitteena hieman hankala, joten olkoon omavarainen.fi - keinoja olla omavaraisempi arjen eri osa-alueilla, vaikkei todellakaan kaikessa. On niin hurjan paljon omavaraisempaan, omatoimisempaan ja yksinkertaisempaan elämään liittyviä aihepiirejä, joihin olen halunnut uppoutua ja tutustua ihan kunnolla, tehdä taustatyötä, kysyä, selvittää, oppia, lukea, testata ja kirjoittaa niistä myös muille. Nyt voin ja aion sen tehdä tämän osoitteen alla.

Tarinan jatko

Jatkossa kerromme ihan samalla tavalla arkisista puuhistamme täällä Jovelan Talopäiväkirjan merkeissä, mutta niiden rinnalla julkaisen infosivusto omavarainen.fissä säännöllisesti aihepiirikoosteita jonkun tietyn yksittäisen aihepiirin tiimoilta. Uudistuksen myötä olen jo tehnyt uusia juttuja, joita voi lukea valitsemalla tuosta ylävalikosta haluamansa aihealueet. Sieltä löytyy jo mm. itse tehdyn fetan ohje, kivat siemenpommit, melkoisen muhkea paketti yrteistä, oman sieniviljelmän perustaminen (saimme sen valmiiksi tällä viikolla) ja kooste tuholaistorjunnasta kukkien, yrttien ja puutarhasotureiden, eli torjujahyönteisten avulla, ja monta muutakin ihan uutta juttua. Siirsin tänne myös ihanat, meille kirjoitetut Hildurin kirjeet ja muutamia vanhan blogin tee se itse -ohjeita, (joita lisään tänne myöhemmin enemmänkin) sekä tein koosteen niistä "kakkapuheista", eli kokemuksista viemärittömästä vessasta ja omien jätösten kompostoinnista, sillä tuo aihealue on vuosien saatossa kerännyt yli 300 kysymystä lukijoilta, joista monet ovat samoja kuin jonkun toisen aiemmin kysymä asia.

On ollut aivan hurjan ihanaa istua alas ja tutustua eri aiheisiin ajan kanssa ja kirjoittaa niistä, oppia itsekin ja myös tavallaan palata omaan historiaan ja menneisiin vuosiin täällä! Olen tehnyt tulevaa varten pientä (kilometrin mittaista) julkaisulistaa kaikesta sellaisesta, josta olisin halunnut aiemmin tehdä koosteita, ja ideoita joita olen halunnut testata.. niitä on niin paljon. Niin todella paljon!

Eri osastojen ideana on se, että jutut löytyisivät helpommin ja selkeämmin kuin ennen. Kun ennen tein sunnuntaipostauksia, niiden sisältönä on aina ollut useita juttuja kuluneelta viikolta tai jopa viikoilta, jolloin yksittäisten vinkkien löytäminen jälkikäteen on ollut jo tosi hankalaa, vaikka miten tägäisi niitä. Jatkossa kerron puuhistamme tavalliseen tapaan blogissa, mutta itse reseptit, ohjeet ja yksittäisiin aiheisiin tutustumiset julkaisen erikseen noiden kolmen pääkategorian alle. Myöhemmin, kun sisältöä kertyy, voin myös helposti luoda sisältöön alaotsikoita, esimerkiksi tuonne keittiöön vaikkapa "säilöntä" tai "kuivatus" ja niin edelleen ja samoin isännän jutuista voi erotella omaksi ryppääkseen nikkaroinnit ja muut puuhat siten, että jo julkaistut jutut siirtyvät helposti omiksi aihealueikseen, joihin voi lisätä sitten uusia juttuja. Blogi on edelleenkin mainosvapaa. Jos jotain sanon hankkineemme, se on ihan yhtälailla kassan kautta hankittu kuin ennenkin. Tuolla infopuolella sitten saattaa joskus joku mainos tai tapahtumaesittely ollakin silloin, kun se liittyy aihepiiriin ja on oikeasti kiva vinkkinä myös muille, ja ne ilmoitetaan kyllä selkeästi.

Pieniä iloja, jaettuja iloja


Yritän myös laitella kirjavinkkejä jakoon tästä aihepiiristämme. Niin monta kertaa on käynyt mielessä, kun olen maininnut jonkun kirjan ja moni muukin on siitä kiinnostunut, että voisin laittaa joitain meidän kirjoja kiertokirjoiksi muiden iloksi. Niin tullaan nyt tekemäänkin, varsinkin uusien kirjojen kohdalla. Annetaan kivojen kirjojen kiertää kun itselle ei enää ole niille vakituista käyttöä.

Neljä vuodenaikaa


Täällä blogissa tarinat kulkevat meidän elämänrytmin mukaan sen mukaan mitä tänne kuuluu ja mitä ollaan puuhailtu. Jutut ovat olleet ja ovat jatkossakin aikalailla vuodenaikaan sidottuja. Näin keväällä on eniten tietenkin kaikkea puutarhaan ja omavaraisempaan ruokatuotantoon liittyviä juttuja - niiden osalta meillä on vielä niin paljon opittavaakin. Kesälläkin taatusti on paljon puutarhaan liittyvää juttua, mutta me varmaan tullaan käymään mm. mielenkiitoisissa paikoissa ja puuhaillaan sellaisia kivoja juttuja, joista riittää kerrottavaa myös muillekin tämän aihepiirin tiimoilta. Kun kesä alkaa käydä kohti syksyä, pieneen sadonkorjuuseemme liittyvät jutut valtaavat tilaa: on säilöntää, kuivatusta ja kaikkea sellaista, mitä sillä itse kasvatetulla sitten voi tehdä. Saatan testailla joitain juttuja ja kertoa onko niistä mielestämme avuksi puuhiin. Syksyllä on syksyn puuhia ja silloin perinteisesti käyn erilaisilla kursseilla, joista taas riittää kerrottavaa ja jaettavaa teillekin. Olen hyvän ystävän kanssa käynyt mm. kehruukurssilla, mehiläisvahakurssilla, perinneleipä- ja kotijuustokurssilla ja makramee-kurssilla ja ensi syksynä varmasti taas kursseillaan! Syksyllä varaudutaan tietenkin talveen ja nautitaan hämärtyvistä illoista, ja niihin liittyvistä puuhista. Katsastellaan kotivaraa ja ruokakomeroa, lämmitellään uuneja ja puuhaillaan niihin liittyvien puhteiden parissa. Talvella on talviset puuhat ja vanhassa talossa asumisen arkea ja eiköhän tavalliseen tapaan heti vuodenvaihteen jälkeen ala taas puutarhakuume nostaa lämpöään. Talven pitkinä iltoina on myös aikaa tutustua uusiin juttuihin kirjojen ja muiden oppaiden kautta. Valmistellaan joulua ja tehdään pieniä puhteita. Tutustutaan perinteisiin. Ja remontit ja nikkaroinnithan ei täältä lopu meidän elinaikana, se on varmaa se - ja sitten on vielä se isännän oma pajakin, Jovelan perinnepaja! Isännän puuhista saisi vaikka ihan oman kirjansa! Näistä kaikista sitten syntyy neljä vuodenaikaa Jovelassa täynnä yksinkertaista, omavaraisempaa ja omatoimisempaa elämää.

Seuraavaksi aion julkaista nyt jo melkein valmiiksi nakutetun jutun kompostoinnista - tutustuin aiheeseen omien kokemusten lisäksi oikeen kunnolla useiden kirjojen ja oppaiden kautta. Tutustuin myös foodscapeen, joka on sanana vilahdellut vähän siellä ja täällä tuolla maailmalla, joten siitä on tulossa juttua (ja ensimmäinen kiertokirja) ja aika pian näytämme millaiset sitten tulikaan niistä seinäkasvihuoneista, joita varten haimme kierrätysikkunoita maaliskuussa ja isännältä on tulossa ensimmäinen pieni nikkarointivinkki, josta on iloa ympäri vuoden, ihan vaan muutaman jutun mainitakseni. Tästä se nyt sitten lähtee, Jovelan uusi aika!

Oi ihana kevät! Olen innoissani!


Toivottavasti pysytte kelkassamme jatkossakin - teemme tätä yhtälailla omaksi kuin muidenkin iloksi kaikille teille, joita kiinnostaa omavaraisempi, omatoimisempi ja yksinkertaisempi arki. Juttuaiheita sopii myös esittää! Olisin niistä kovin iloinen! Joku muuten kysyi ihan tässä lähiaikoina kun julkaisin halloumin ohjeen, että josko kokeilisin miten tofu onnistuu itse tehtynä. Meinaankin testata tässä kevään aikana kotitekoisen tofun valmistusta - sehän tehdään pitkälti samalla tekniikalla kuin juustoja. Lisään sitten tofun ohjeen (jos se onnistuu) tuonne halloumin ja fetan ohjeen kaveriksi.


Mitä lämpimimmin terveisin ja iloista pääsiäissunnuntaita toivotellen Jovelan Johanna & Isäntä

Ps. ja kuunnelmavinkkejä laitan edelleenkin, todellakin! Tällä kertaa suosittelen Majuri Marras -tarinoita, joista ei puutu vauhtia, eksotiikkaa tai herrasmieshuumoria. Majuri Marrasta on sanottu Suomen James Bondiksi siihen vanhaan herrasmiestapaan, ja mainitun herran seikkailuja on tällä hetkellä kuunneltavissa kolmen kuunnelman verran: Majuri Marras purjehtii, Majuri Marras uskoutuu ja Majuri Marras: Vallankumous Ylä-Safanissa

Niin leuto on tämä talvi ollut, että tammikuu muistutti jo melkein maaliskuuta. Valon määrä on ottanut aimo askelia kohti kevättä. mutta luonto on vielä talviunilla - ainakin kalenterin mukaan. Lähtölaskenta kevääseen on kuitenkin jo saatu ja vaikkei ulkona, niin ainakin mielessä vihertää!

2025 Vuoden HeVi on kurkku. Kurkkulajikkeista erikoisimpiin kuulunee pesusienikurkku eli luffa, joka on aitoja luonnonmukaisia pesusieniä tuottava kurkkukasvi. Luffa on monelle tuttu tuotteena, mutta ei välttämättä tietona, että kyseessä on tosiaan kurkkukasvi, jonka hedelmän voi syödä kurkun ollessa pieni, tai mikäli kurkun antaa kasvaa ja kuivaa,...

Kannattaako vihannesten ja puutarhaherkkujen kasvattaminen itse? Tämähän on se vuodesta toiseen monissa keskusteluissa puolesta ja vastaan käytävä köydenveto, jota voi tarkastella monelta kantilta. Kun löysin vanhan vihon siltä ajalta, kun vasta aloittelimme omia puutarhapuuhiamme, päätin kirjoittaa aiheesta pienen satomääriä ja siementen...

Me suomalaiset olemme sitkeä, katajainen kansa, joka osaa varautua ja tarvittaessa toimia tilanteen vaatimalla tavalla. Vaikeuksien keskellä meistä kumpuaa verenperintönä saatuja voimavaroja, jotka parempina aikoina tuntuvat ehkä olevan piilossa, mutta eivät sentään ole kadonneet kokonaan.

Pohjolan sydäntalven keskellä aurinko kuiskailee kevään olevan jo matkalla ja samaan aikaan Välimeren maissa appelsiini- ja veriappelsiini- sekä verigreippisadot alkavat pian olla parhaimmillaan. Miten on, maistuisiko sangen ihana, kesästä muistuttava appelsiini-porkkanamarmeladi rapeaksi paahdetun leivän päällä, kevättä lupailevien talviaamujen...

VAAHTOKARKIT

08.12.2024

Jovelassa otettiin pieni varaslähtö joulutunnelmiin glögi- ja appelsiinivaahtokarkkien merkeissä, ja voi, miten hyviä itse valmistetut vaahtokarkit ovatkaan! Niin kuohkeita, pehmeitä, venyvän kiinteitä ja ihanan maukkaita! Itse tehdyt vaahtokarkit toden totta pesevät teollisesti
tuotetut serkkunsa mennen ja tullen.