TUHKAT UUNISTA!
Pinttyneen uunilasin, emalipintojen ja -kattiloiden, keraamisen lieden ja takan lasiluukkujen puhdistaja, puutarhan torjunta-aine, joka ravitsee maan ja tuo keväänkin aavistuksen aikaisemmin - tätä kaikkea on ihmeaine tuhka!

Palamisessa, yleensä lämmityksen sivutuotteena syntyvää puutuhkaa kannattaa vaalia kuin aarretta ja ottaa se hyötykäyttöön. Tuhka kannattaa kerätä lämpöä kestävään astiaan ja käyttää vasta sitten, kun se varmuudella on täysin jäähtynyttä. Puutarhassa koivutuhka on parasta. Puulämmittäjillä ja puulämmitteisen saunan omistajilla on koko pitkä talvi aikaa kerätä tuhkaa hyötykäyttöön, vaikka toki tuhkalla on käyttöä myös talvellakin. Tuhkasta on moneksi!

Tuhka tehokkaana puhdistusaineena
Tuhkaa on perinteisesti käytetty mm. saippuan valmistuksessa keittämällä puutuhkasta lipeää, mutta tuhka on myös mitä mainioin puhdistusaine. Tuhkalla puhdistaessa kannattaa muistaa, että tuhka myös värjää sen minkä kanssa joutuu kosketuksiin, jos tuhka pääsee imeytymään kosketuspintaansa. Käytäthän suojakäsineitä käsitellessäsi tuhkaa, sillä tuhka on voimakkaan emäksistä ainesta.
Käyttökohteita
Likainen lasi sähköuunissa? Keittiössä uunin lasinen luukku saattaa joskus saada hankalasti puhdistettavia tahroja ja valumia, joihin tuhka on suorastaan ihmeaine! Kostuta talouspaperia, paina se tuhkaan ja hankaa tuhkaisella talouspapeilla lasia. Ei aikaakaan, kun se on puhdas! Pyyhi lasi vielä kostealla liinalla tai talouspaperilla ja kuivaa lopuksi.
Nokiset lasiset takka-, kamina-, kaakeliuuni- ja pönttöuuniluukut puhdistetaan kuten keittiön uunin lasikin.
Myös saunan lasiovi
puhdistuu pinttyneimmistäkin kalkkitahroistaan kuten uunienkin luukut.
Muista, että tuhka värjää pintoja, joihin se voi imeytyä, joten ole
varovainen lähellä olevien puulistojen ja kaakelisaumojen kanssa.
Tuliko puupöydän pinnalle lasista ikävä rengas?
Kokeile sekottaa tuhkaa ja majoneesia heti renkaan synnyttyä ja rengas
saattaa olla poistettavissa. Tähän niksiin vanhaan aikaan ehdotettiin
sikarin tai tupakan tuhkaa, mutta puutuhka saattaa olla kokeilun
arvoinen. Tuskinpa siitä haittaakaan on. Käsittelemättömälle puulle tätä ei kuitenkaan tule tehdä.
Likaa puulieden emalipinnalla?
Puhdista kuten keittiöuunin lasi. Jovelassa puhdistetaan tällä tavalla
valkoisen emalipintaisen uunin pinta ja niksi toimii loistavasti
pinttyneisiinkin tahroihin. Siksi meillä onkin tuvassa pieni lasipurkillinen sihdattua tuhkaa vuoden ympäri.
Paloiko emalikattilassasi jokin pohjaan? Sekoita puutuhkaa ja vettä ja keitä seosta kattilassa, kunnes pohja on jälleen puhdas.

Hopeaa voi kiillottaa tuhkalla - hiero kostealla kankaalla tuhkaa hopeaesineeseen. Läkkipeltiset astiat puhdistettiin ennen aikaan hieromalla niitä tuhka-vesitahnalla.
Öljylamput, nokeentuneet lyhdyt, harmaantuneet auton valojen lasit,
kaikki puhdistuvat tuhkan avulla. Hiero ensin kuivalla tuhkalla ja
pyyhi kuivalla paperilla, tarvittaessa käytä tuhkaan kastettua
kostutettua rättiä.
Tuhka torjujana puutarhassa
Tuhka.infon mukaan Suomessa on tutkittu jo 1970-luvulla Maatalouden tutkimuskeskuksen toimesta tuhkan käyttöä kasvinsuojeluaineena. Tutkimuksessa kävi ilmi, että tuhka suojeli kasveja tuholaisilta yhtä hyvin kuin kasvinsuojeluaineetkin. Tuhka estää tuholaisia syömästä kasvia. Etuna onkin se, että tuhka ei tapa hyönteistä, joka vaikka onkin puutarhurin harmina, todennäköisesti on jonkin toisen hyönteisen tai eläimen ravintoa.
Puutarhan vihulaiset kuten satoja rouskivat kirpat ja porkkanakärpäset tai viinimarjojen luteet ja kirvat eivät voi sietää tuhkaa. Tuhka soveltuu esimerkiksi kaalien, nauriiden, porkkanoiden, sipulien ja retiisien tuholaisten torjuntaan. Ota (mielellään lehtipuun) tuhkaa ja teesiivilä, ja sirottele tuhkaa taimille ja kasveille. Etanatkaan eivät siedä tuhkaa
ja niiden limavanoista tunnistettaville poluille voi sirotella tuhkaa.
Jos etanoita ja kotiloita on paljon, tee tuhkalla suojavalli taimien ja
kasvien ympärille. Etanat eivät sen yli mielellään mene, vaan kääntyvät
pois.
Tuhkakäsittely tulee uusia aina sateen jälkeen tai mikäli kasteluvesi on huuhtonut tuhkan pois.
Tuhka lannoitteena
Tuhka on mitä arvokkain ravinne puutarhassa, sillä tuhka sisältää mm. booria, fosforia, kaliumia, kalsiumia, magnesiumia, rautaa ja rikkiä, jotka kaikki ovat tärkeitä kasvien hyvinvoinnin kannalta. Tuhka vieläpä sisältää näitä kasvien tarvitsemia ravintoaineita juuri oikeassa suhteessa! Paras tuhka on lehtipuun, erityisesti koivun tuhkaa, sillä havipuiden tuhkassa saattaa olla raskasmetalleja.
Emäksisyytensä vuoksi tuhkaa käytetään myös maan kalkitsemiseen ja tuhka onkin parempi kalkitsija kuin esimerkiksi kaupallinen louhoskalkki. Tuhkakalkituksesta hyötyvät erityisesti tomaatit, sipulit, pavut, kaalit ja sipuleista kasvatettavat kukat.
Kukkasipuleita voi myös säilyttää tuhkassa. Kun sipuleiden istutusaika
on käsillä, sipulit ovat saaneet nautiskella tuhkan sisältämästä
kalsiumista.

Tuhka ei sovi kaikille
Siinä missä hyötypuutarhan kasvatit yleensä viihtyvät 6-7 pH:n maa-aineksessa, kaikille tuhka ei sovi. Happamasta maasta pitävät mm. alppiruusu, hortensiat, pensasmustikat, havupuut, mesimarjat ja kanervakasvit, joten ne eivät pidä tuhkasta. Sammaleillekaan ei kannata tuhkaa levitellä, ellei sitten halua tuhota sammalaluettaan. Perunamaa ja tuhka on hieman kaksipiippuinen juttu, sillä vaikka peruna
hyötyykin tuhkan ravinteista, pH:n kohoaminen altistaa perunat perunaruvelle,
joka tuhoaa koko sadon.
Tuhkaa kompostiin, kyllä vai ei?
Tähän en löytänyt aivan yksiselitteistä näkemystä. Yleisohje Martoista kompostien valmistajiin tuntuu olevan, että tuhkaa ei suositella kompostiin. Myös kirjassa Komposti (Ken Thompson, s. 37) tuhka listataan niihin jota ei tule laittaa kompostiin, kuten myös kirjassa Kaikki kompostoinnista ja maanparannuksesta (hortonimi, puutarhaopettaja Kirsi Tuominen, s. 16) jossa sanotaan, ettei tuhkaa tulisi laittaa kompostiin, sillä tuhkan vaikutuksesta kompostoitavan massan pH nousee, mikä vaikeuttaa pieneliöiden toimintaa kompostissa. Toisaalta esimerkiksi Hyötykasviyhdistyksen sivuilla maltillista tuhkamäärää (alle 10% kokonaismassasta, ohuelti siroteltuna 20cm välein) ei nähdä haitallisena ruokakompostissa, vaan nimenomaan kompostimassan lahoamista edistävänä lisänä.
Muita tuhkan käyttökohteita
Koivutuhkaseosta (turpeen tai hiekan kanssa) käytetään kanojen omatoimisiin kuivakylpyihin ulkoloisten torjumiseksi.
Paloturvalliseen astiaan laitettua lämmintä tuhkaa voi käyttää kasvihuoneessa alkukevään lämmittäjänä. Paloturvallisella kannella peitetty tuhka-astia tulee luonnollisesti laittaa myös paloturvalliselle alustalle, kuten tiilten tai kivilaatan päälle.
Varaslähtö kevääseen
Liukas piha
Jos pihalla on hankalassa paikassa erityisen liukas kohta - on vaikkapa ollut ensin tihuttelevaa sadetta ja loskaa ja sen jälkeen iskeekin pakkanen, joka tekee polusta postilaatikolle jääradan, levitä polulle heti aamulla uunista otettua lämmintä tuhkaa, joka sulattaa jäätä. Sen jälkeen voitkin levittää päälle soraa. Ole kuitenkin varovainen. Jos on vähääkään tuulinen ilma, ei lämmintä, saati kuumaa tuhkaa tietenkään sovi levitellä, jottei palokuntaa tarvita paikalle.
Noin! Tässäpä vinkkejä hyödyllisen tuhkan käyttöön kotona ja puutarhassa. Todettava se on, että tuhkat todellakin kannattaa viedä pesästä ja laittaa ne kiertoon!
Lämpimin terveisin ♥ Jovelan Johanna
Lähteitä: Suomen luonto, Kuningaskuluttaja 18.05.2011, Sotavuosien konsteja ja korvikkeita: Jouni Kallioniemi, Hyötykasviyhdistys, Martat, Suomen Kanayhdistys ry, Household hints: The Chicago Daily News 1933, tuhka.info, Komposti: Ken Thompson, Kaikki kompostoinnista ja maanparannuksesta: Kirsi Tuominen, kuvat: Pixbay
Haluatko kommentoida? Lähetä meille viestiä instan kautta ♥