Elokuu on kuutamoita, ilmassa lenteleviä sudenkorentoja, heinäsirkkojen siritystä pimenevinä iltoina ja omavaraistelevien sadonkorjuun ihanaa aikaa, jolloin korit ja purkit täyttyvät, padat porisevat ja kuivurit hurisevat!
Nyt ollaan siis päästy elokuuhun, kesän viimeiseen kuukauteen, joka on saanut nimensä kypsästä viljasta, eli elosta, jota korjattiin ennen Ollin (29.7.) ja Laurin (10.8.) välisenä aikana, säiden mukaan. Meillä täällä Jovelassa saadaan kyllä ihailla meitä ympäröiviä kultaisia viljapeltoja, jotka aiemmin kuuluivat tähän tilaan, mutta viljelysmaat on myyty jo kauan ennen meidän aikaamme täällä ja hyvä niin. Ei meistä taitaisi olla viljan viljelijöiksi, mutta sadonkorjuuta meillä silti on, kun keräämme ja säilömme puutarhan satoa. Heinäkuun lähestyessä elokuuta ja koko elokuu on meillä aina talvivarastojen täyttelyä, ihanaa aikaa!
Tämä elokuun ensimmäinen maanantai onkin mukava aloittaa tuttuun tapaan Tsajut-blogin Sadun ja Korkeala-blogin Heikin luotsaaman omavaraistelevien bloggaajien kimppapostauksella, jonka aiheina tässä kuussa on mm "mitä, miksi, minne ja miten paljon säilön" ja miten varmistellaan, ettei hävikkiä syntyisi.
Kysymykseen miksi on niin helppoa vastata! Koska omavaraistelu on niin verrattoman mukavaa ja puutarhan kasvun ihmeiden hämmästely on niin loputonta iloa, ja koska kasvattamalla tai keräämällä itse osan ruoastaan ja säilömällä sen, arvostaa hyvää ruokaa ja hyviä raaka-aineita entistä enemmän. Siksi!
Aloitellaan omalta osaltamme satokauden 2020 kuningattarella, eli Glen ample -puutarhavadelmilla, joiden sato on ollut aivan huikea, eikä sille vielä näy loppua. Satoa on kerätty päivä toisensa jälkeen n. litran verran päivässä, sitä mukaa kun vadelmat kypsyvät. Lauantaina tehtiin ennätys, kun kypsyyteen ehti niin paljon vadelmaa, että sitä kerättiin pakkaseen yhdessä päivässä reilun 3,5 litraa.
Glen ample -puutarhavadelmat ovat skotlantilaista alkuperää. Valtavan suuria ja maukkaita vadelmia - suosittelen!
Ensimmäiset vadelmat päätyivät jo aiemmin hilloksi, jota tehtiin 3,5 litraa ja se on enemmän kuin tarpeeksi meidän taloudessa. Koska hillot on tehty hillosokerilla, ne voi säilyttää huoneenlämmössäkin, mutta meillä hillopurkit odottelevat syöntivuoroaan viileässä ruokakomerossa. Vadelmaa on nyt pakkasessa kuutisen litraa, hilloa on 3,5 litraa, Loppusato syödään tuoreena ja koska loppusatoa on vielä tulossa runsaasti, osasta tehdään vadelmalikööriä ❤
Kuistin pienen lipaston vetotasolla on hyvä jäähdytellä milloin mitäkin.
Tänä vuonna osa sadosta on kovin suurta, ei ehkä määrällisesti mutta kappalekooltaan. Paljun perunat (Timo) ovat valtavia ja keltasipulisato on sekä runsas että maukas. Sipulit ovat reippaan kokoisia ja niin hyvän makuisia, kuten ovat perunatkin, jotka meillä pääsääntöisesti syödään suoraan maasta ennen pakkasia.
Isännän sipuli - emännän peruna! Kovin montaa tällaista ei tarvitse laitella, jotta vatsa täyttyy!
Tässä kuivuu suihkunraikkaita keltasipuleita, joita nostettiin maasta lauantaina. Sipulit on putsattu, pesty ja nostettu kuivahtamaan isännän aikoinaan nikkaroimalle sipulinkuivatustelineelle. Sipulit saivat kuivua vain sen verran, että ehdin niiden kimppuun. Tämä osa sadosta leikataan sipulirenkaiksi, joista osa pakastetaan ja osa kuivataan kuivurissa.
Osa sipuleista käytetään yrttisuolaan ja vielä maassa oleva sato säilötään perinteisesti kokonaisina, ripustamalla pintakuivuneet sipulit sukkahousutorneihin ruokakomeroon.
Karviaisia on saanut puputtaa päivittäin niin paljon kun jaksaa kerätä. Sato on erinomainen. Mesimarjaa on tullut mukavasti, hunajamarjat popsittiin suoraan puskista, pensasmustikkaa ei tule kuin vähän. Mansikkaa on riittänyt niin meille kuin eläimillekin. Mansikkamaalla kävi kuokkavieraita. Tyrnisadosta tulee mukava ottaen huomioon ettei meillä ole kuin 3 tyrnipuskaa, joista yksi on uros.
Valko- ja punaherukkasato on tänä vuonna hyvä. Iso osa herukkasadosta syödään säilömättä joko sellaisenaan tai piirakassa, mutta osa kyllä pakastetaankin. Mustaherukkasato oli viime vuonna valtava, tänä vuonna vaatimaton. Kesäkuun kuivuus aiheutti harmeja. Satoa tulee kuitenkin riittävästi, jotta saan tehtyä mustaherukkahyytelöä, jota ilman olisin sangen murheellinen. Talven yli päästään varmaan n. litran hyytelömäärällä. Tänä vuonna oli tarkoitus tehdä myös mustaherukkalikööriä, eli cassista, mutta sato ei taida siihen riittää. Jos riittää, ehkä jonkun pienen erän teemme sitäkin, tai sekaherukkalikööriä. Mieli ainakin tekisi.
2020 tomaattisato aloittaa vasta nyt isomman erän sadon kypsymisen. Vaihteleva sää on viivästyttänyt satoa, mutta ihan hyvä, ettei suurin sato osu samaan aikaan marjasadon kanssa. Vähensimme myös tälle satokaudelle taimien määrää, sillä viime vuoden sato oli aivan ylimitoitettu meille. Tomaatteja syötiin, säilöttiin ja kuivattiin ja annettiin, mutta loputonta satoa ei saatu loppumaan millään. Meillä oli vielä maaliskuussa ämpärillinen kypsiä tomaatteja pakkasessa, koska muualle ei enää satoaikana mahtunut tomaattia missään muodossa.
Tomaattisatoa syödään tuoreena, osa keitellään soseeksi, osa kuivataan tomaattisipseinä, osa säilötään kuten tässä kuvassa oikealla; kuivattamalla yrttisuolaripauksella maustetut pienet tomaatit kuivurissa ihanan nahkeiksi ja säilömällä nahkeaksi kuivatut tomaatit valkosipuli-yrttiöljyyn. Osa tomaattisadosta kuivataan rapasakan kuivaksi ja käytetään yrttisuolaan sekä tomaattisuolaan. Tänä vuonna tomaattisatoa ei mene pakkaseen, se on vissi se!
Vasemmalla karhunvatukan raakileita ja oikealla yrttisuolan aineksia. Karhunvadelma tekee vasta ensimmäistä satoa meillä ja siitä tulee niin pieni, että taitaa mennä jogurtin päälle suoraan puskasta. Oikealla ensimmäisen tämän vuoden yrttisuolan raaka-aineita, kuten lipstikkaa, timjamia ja sipuleiden varsia matkalla kuivuriin. Meidän jokavuotinen yrttisuola sisältää yrttien lisäksi monenlaisia oman sadon herkkuja palsternakasta tomaatteihin ja porkkanasta piparjuureen. Kunnon yrttisuolaa siis, ei mitään 95% suolaa ja ripaus yrttejä.
Jos osa perunoista, vadelmat ja sipulit ovat tänä vuonna hurjan suuria, niin ensimmäistä kertaa kokeilussa olevat mustikkakoisot ovat miniminipieniä! Siemenistä kasvatetut mustikkakoisot lähtivät laiskaan kasvuun sisällä, eivätkä ulos päästyään tykänneet yhtään oikuttelevasta säästä, joten satoa tulee varmaan desin verran, mutta pääseepäs näkemään ja maistamaan näitäkin tyyppejä. Kuvassa kukkivaa mustikkakoisoa ja pieniä mustikkakoison marjoja, joista yksi on juuri aloittanut kypsymisen vihreästä raakileesta syvän lilansiniseksi marjaksi.
Tässä ihastellaan tarhamaltsan upeita siementyynyjä ja pullukaisia lilapalkoherneitä. Maltsaa ei voi säilöä, sitä syödään tuoreena tämän tästä kuten salaattia. Lilapalkoherneitä säilötään antamalla osan sadosta kehittyä täyteen kokoonsa ja kuivua luontaisesti kunnes palko ja herneet ovat täysin kuivia. Lilapalkoherne on sokeriherne ja maistuu parhaalle nuorena ja tuoreena, mutta aina pitää sen verran tehdä ylisatoa että saadaan seuraavan vuoden siemenherneet säästettyä.
Tässä kerätään samettikukan kuivahtaneita siementupsuja seuraavan vuoden kukkia varten.
Meillä on juurikassato vasta tulossa, siis punajuuria, porkkanaa, lanttua ja palsternakkaa, joita säilötään eri tavoilla mm. esikeitettynä pakastettuna, kuivattuna tai soseena (pakasteessa) ja punajuuria myös tietenkin etikkaaliemeen säilöttynä. Yrttejä tulee paljon, ne kuivataan sellaisenaan erilaisia käyttötarkoituksia varten tai lisätään yrttisuolaan. Piparjuurta pakastetaan, kuivataan ja jauhetaan, omenoista tehdään tänä vuonna siideriä, perunat ja muut puutarhan kasvatit pyritään syömään loppuun ennen talvea. Siinäpä se sitten alkaakin olla meidän satomme syötynä ja säilöttynä.
Omat parhaat neuvoni ovat vain itsestäänselvyyksiä, siis että kannattaa kasvattaa sitä mitä tulee oikeasti syötyä, oman talouden tarpeisiin sopivan määrän edestä ja sitten syödä se säilötty sato. Hieman ekstraa kannattaa toki kasvattaa, koska sato ei aina onnistu, mutta oman kantapään kautta koettuna ämpärillinen edellisen vuoden sadon tomaatteja pakkasessa vielä maaliskuussakin ei oikeen toimi toivotulla tavalla. Sekin kannattaa huomioida, että sadolle löytyy tilaa olla säilössä oikeanlaisissa olosuhteissa, jotta sato ei mene pilalle.
Meillä satoa syödään suoraan, pakastetaan, kuivataan (myös juureksia), hillotaan, tehdään pikkelssejä, likööriä, yrttisuolaa ja omia mausteseoksia. Meille on kokemuksen kautta kehittynyt ihan hyvä käsitys siitä mitä, miten paljon ja millä tavalla kannattaa satoa kasvattaa ja säilöä, että sato tulee syötyä ja siltikin tulee joskus ylilyöntejä - kuten ämpärillinen tomaatteja pakkasessa vielä maaliskuussa (toistan tätä hekotellen itsellemme) ja pirullinen rivi raparperihilloa, joka tuli lopulta korvista.
Meidän keittiön sydän ja sadon turvasatama on ruokakomero, jonne voi kävellä sisälle ja sen lattiasta kattoon yltäville hyllyille mahtuu paljon tavaraa. Tilaa ei kuitenkaan ole tarpeeksi ja haaveissa on joskus saada vielä pieni maakellarikin tänne tai ainakin jokin lisäkaappi - ehkä vain hilloille, survoksille, pikkelsseille ja muille sokeri- ja etikkasäilötyille herkuille. Korona-aika on vahvistanut kotivara-ajatuksiamme ja tehnyt selväksi, että meidän mittavanakin nähtävä kotivaramme hupenee nopeasti jos jokin vakava poikkeustila kestää pari kuukautta. Pitäisi olla lisätilaa monimuotoisuudelle, kuten juuresten säilönnälle tuoreina ja myös ns. bulkkivaihdolle, jossa 2 kuukauden tarpeet kiertäisivät siten, että kaikkea on aina 2 kk:n tarpeen mukaisesti saatavilla koskemattomana kun edellistä 2 kk:n erää vasta otetaan käyttöön..
Loman aikana tyhjensimme komeron sisällön, kävimme kaiken läpi ja pyrimme tekemään uudelle sadolle tilaa. Samalla ruokakomero sai uuden keinuhyllyn, sillä tilan laitaseinään ei voi porata mitään. Keinuhylly on aiemmin ollut taimikäytössä ja se on kasattu lautojen läpi vedetyistä naruista, jotka roikkuvat kattokoukuista. Roikkuvassa hyllyssä on nyt mm. vessapaperia ja hygieniatarvikevarastoa, eli hygieniakotivaraa.
Tässä ollaan just tyhjennetty ruokakomero ja sen hyllyjä aletaan puhdistaa. Tuon ruokakomeron hyllykön leveys on n. 180 cm ja se on 230 cm korkea. Oikealla ruokakomeron pikkuhylly (n. 50x100 cm) jossa on eläinten kotivararuokaa vanhenemispäiväyksillä merkittynä. Suosin monessa ruokakomeron elintarvikkeessa, oli se ostettua tai itse tehtyä, tuota vanhenemismerkintää, sillä se muistuttaa käyttämään kunkin tuotteen määräaikaan mennessä.
Sadon voi menettää monella tavalla. Eniten se harmittaa silloin, kun sen on jo ehtinyt säilöä. Vanhassa talossa asustellessa tulee huomioitua monenlaisia asioita, joita ei kaupungissa tarvitse ajatella, kuten esimerkiksi pääseekö joku nokkela hiiri jostain pikkurillin kokoisesta raosta ruokakomeroon tekemään tuhojaan. Varmuuden vuoksi meillä on kaikki ruokakomeron elintarvikkeet suojattuna kutsumattoman vieraan varalta, mutta sitten on vielä se vaara, niin maalla kuin kaupungissa, että sähköt katkeavat pidemmäksi aikaa tai sähkölaite menee rikki, eikä uutta pakastinta saa rikkoutuneen tilalle tuosta noin vaan. Pakastimissa on kyllä ylläpitokapasiteettia vähintään vuorokaudeksi ja aggregaatti on hyvä ratkaisu pitkäkestoisiin sähkökatkoihin, mutta,
mutta.. entäpä jos kyseessä on laitteeseen tullut vika, jonka huomaa vasta siinä vaiheessa kun sulaminen on päässyt käyntiin? Tällaista harmia varten meillä on ruokakomerossa aina melko runsaasti hillosokeria ja muita säilöntätarpeita, kuten suolaa ja etikkaa, joilla ainakin osan pakkaseen sullotusta puutarhasadosta voi pelastaa.
Meillä on ollut hyvä loma tänä vuonna. Mitään suuria projekteja ei otettu suunnitelmiin touko- ja kesäkuun vaihteen aitan kesähuonemuutoksen jälkeen, mutta kaikkea pientä ollaan puuhailtu pitkin heinäkuuta. Ruokakomero on tyhjennetty, puhdistettu ja täytetty uudelleen, pakastin, jääkaappi ja tuvan kuivatavarasäilöt on käyty läpi ja putsattu ja lopulta kävimme läpi oikeastaan kaikki kaapit ja säilöt talossa ja pikkutalo Gerdassakin. Kaikenlaista vuosien aikana kertynyttä turhaa vietiin kirppikselle ja niistä saatiin oikein mukavasti rahaa laihaksi käyneen koronatuloajan tueksi. Koronan myötä on muutenkin ollut hyvä puuhata kaikkea sellaista, mihin ei tarvitse sijoittaa rahaa. Tekemistä kyllä riittää ja turhasta luopuminen virkistää.
Tässä on siirretty sähkötakka kammarista porstuaan, eli eteiseen ja porstuan paneeliseinä on samalla maalattu harmaaksi. Tuo sähkötakka on ollut poistolistalla jo kauan, mutta hieman tuunattuna (maalasimme sen pari vuotta sitten kalkkimaalilla ja lisäsimme nuo koristelätkät) se on ihan kiva ja sopivan korkuinen taso tuossa porstuassa, ja se saakin vielä jäädä. Jos oikeen kylmä tulee, saahan sillä kallista sähkölämpöäkin tuotettua jos tarpeen on, ja talvisin tekotakka toivottelee saapujat tervetulleiksi huijausloimotuksellaan, joka ilman lämpöpuhallusta ei kuluta sähköä enempää kuin tavallinen pikkulamppu.
Lomalla olen ehtinyt lukea tuhannen sivua sota-ajan Kotiliesiä. Se aika ja maailma oli niin uskomaton, enkä nyt tarkoita sitä fyysistä sotaa, vaan sitä miten tämä kansa tuli yhteen, millainen yhteishenki ja uskomaton sinnikkyys yhdistettynä nokkeliin oivalluksiin tällä kansalla oli altavastaajan roolista huolimatta. Hätä keinot keksi ja luovuus oli huipussaan. Siitä hengestä olisi niin paljon opittavaa nykyaikana. Pahimman keskellä ei ole aikaa valittaa joka asiasta, saati sitten kaiken hyvinvoinnin keskellä. Ihailen suuresti sitä kotirintaman sinnikkyyttä, yhteishenkeä ja kekseliäisyyttä, joka huokui lehtien jokaiselta sivulta.
Tässä oli vuorossa Hesari vuodelta 1940 ja vierellä mehiläisvahalevyjä, joista on tavalliseen tapaan tarkoitus tehdä meille mehiläisvahakynttilöitä talveksi. Vuodenaikapuhteet toistavat toisiaan, ja hyvä niin. Rakastan niitä kaikkia! Talveen varautuminen on varsin mukavaa puuhaa. Siinä on sellaista pioneerihenkeä mukana ja onhan se hauskaa, ettei jokaista tarvitsemaansa juttua tarvitse raapustaa kauppalistalle sitä mukaa kun tarvetta on, saati lähteä hankkimaan pelkästään jotain yksittäistä juttua silloin kun tarve ilmenee.
Viimeisenä terveisenä tässä postauksessa, erityisesti kanssabloggaajillemme (mutta tietenkin ihan kaikille lukijoillemme) - jos et ole vielä kurkannut sikurista nakuttelemaani pientä juttua, niin käythän kurkkaamassa, varsinkin jos sikuri kasvina ei ole tuttu ja jos et ole maistanut sikuria juomana. Olen niin vallan ihastunut sikurin suloisiin kukkiin, että sitä kasvatetaan meillä ensi vuonna, jotta saisimme omaa sikurijuurisatoa, sillä vielä enemmän olen hullaantunut superterveelliseen sikurijuomaan, joka oli sota-ajalla niin tuttua kahvin korvikkeena, enkä ihmettele miksi! Paahdettu sikuri on niin verrattoman ihanan makuista (juon sitä parhaillaankin, kun kirjoitan tätä), että sen status jonkin korvikkeena tulisi nostaa ihan omaksi juomakseen, ilman mitään kytkyjä kahviin. Käykää kurkkaamassa ja maistakaa ihmeessä!
Loma on ollut ihanaa ja hieman haikein mielin siitä tänään luovun leipätöiden arkiseen aherrukseen palaten, mutta toisaalta, aikansa kutakin ja nyt on taas aika tarttua toimeen sillä saralla. Suunnitelmat odottavat toteutusta, vuorelle on kiivettävä ja hommansa on hoidettava itse kunkin. Toivotaan, että koronaviruksen toinen aalto ei saavuttaisi Suomenmaata, jotta saisimme tehdä töitä ja elää vailla tällaista synkkää pilveä yllämme. Kunnes toisin kuulutetaan, kesää on vielä jäljellä kuukausi, luonto on kauneimmillaan, puutarhat antavat parastaan ja elämä on hyvää. Pidetään hyvistä hetkistä kiinni ja huolehditaan siitä, ettei omat toimet aiheuta toisille riskejä ♥ Yhteishenkeä ja suomalaista sisua tarvitaan vieläkin!
Tsajut-blogin Sadun ja Korkealan Heikin luotsaamasta omavaraistelevien bloggaajien poppoosta kuulumisiaan ja vinkkejään tänään 3.8.2020 klo 09 alkaen tarjoilevat myös mainiot:
Tsajut .
Caramellia .
Metsäläisten elämää .
Rakkautta ja maan antimia .
Kasvuvyöhykkeellä 4
Korkeala .
Satoisaa elokuuta toivotellen ♥ Jovelan Johanna
Haluatko kommentoida? Lähetä meille viestiä instan kautta ♥
Jovelan joulukalenteri on tehty kirjan kansiin ja sen sisällä on 24 pientä rasiaa, joissa on erilaisia siemeniä tulevalle vuodelle, siemenjoulukalenteri siis! Toki rasioihin voi laittaa muutakin mielensä mukaisesti, mutta itse päädyin taas kasvimaan ja puutarhan siemeniin jatkumona viime vuoden siemenjoulukalenterille.
Ihanat, lämpimät huopikkaat, eli huopatossut tai vilttitossut onnistuvat ensikertalaiseltakin - niin helppoa ja yksinkertaista niiden valmistus loppupeleissä on, vaikka toki puuha vaatii aavistuksen sinnikkyyttäkin! Kävimme ystäväni kanssa 2 päivän huopikaskurssilla, jonka annin koostan nyt teillekin. Kirjoitus on alun perin julkaistu 10.11.2019.
Pitkä on ollut kesäkausi tänä vuonna, kun se alkoi heti toukokuussa helteillä ja päätti aikansa syyskuun lopussa helteillä. Kaikkea siihen väliin on mahtunut, mutta silti vuosi on ollut erikoinen. Lämpöennätyksiä on lyöty tämän tästä ja vuotuisten hellepäivien lukumäärän ennätykset on rikottu muutamaan kertaan. Noh, pitkä kesä oli ja meni, ja nyt...
Runsaasta omenasadosta riittää moneksi. Tämä helppo ja nopea marmeladi maistuu omenalta ja kanelilta, mutta makean mausteisessa herkussa on halutessasi myös pulleiksi hautuneita rusinoita. Lisää tektuuria marmeladi saa omenaraasteesta. Nimensä marmeladi sai siitä, että se kuiskii jo syksyllä joulun lähestyvän hiljalleen.
Ryhdytään puupiheiksi ja poltetaan puuta puhtaasti ja säästeliäästi! Kävimme isännän kanssa vuonna 2019 puunsäästäjän polttokurssilla, jonka neuvoilla voi säästää polttopuusta ja puulämmityksen aiheuttamista päästöistä jopa 50%. Kurssin vetäjänä toimi Warma-Uunien Vesa Salminen, joka on vetänyt yli 100 puunsäästäjän polttokurssia, ja jonka yritys...
Kotipuutarhurin puuhat eivät suinkaan pääty kesään, sillä syksy on omalla tavallaan puutarhan toinen kevät, jolloin jopa kannattaa kylvää osa seuraavan vuoden sadosta, sillä syyskylvöt aikaistavat ja vahvistavat seuraavan vuoden satoa. Kun yksi sadonkorjuu päättyy, toista laitellaan säiden viilentyessä aluilleen. Sellaista se on omavaraistelevan...
