KESÄMAJA KÄENPESÄ

Käkien kukkuessa ja tuomien kukkiessa Jovelan vanhasta pikkuaitasta tuunailtiin ja nikkaroitiin nollabudjetilla kesähuone, joka sai nimekseen Kesämaja Käenpesä.

Vuosien aikana aittaan kertyneet rojut ja liat siivottiin pois, satoja nauloja kiskottiin hirsistä, lattialankut nostettiin ja laskettiin takaisin, ja aittaa kunnostettiin hieman niiltä osin, mikä kipeimmin pientä korjausta kaipasi. Mihinkään suurempaan remonttiin ei tässä nollabudjetin puuhassa ryhdytty, sillä tarkoituksena oli vain luoda mukava tila saunan ja terassin jatkeena olevaan rojuilla täytettyyn synkähköön, mutta herttaiseen pikkuaittaan. Kesämaja Käenpesästä tuli sympaattinen pieni kesähuone, jossa voi istuskella ja seurata niityllä ja pellolla kulkevia luonnoneläimiä, syödä ja viihtyä, istua iltaa ystävien kanssa, kuivatella yrttejä, paeta polttavaa hellettä ja olla piittaamatta pienistä sadekuuroista, jos kesken ilojen sellainen sattuu kohdalle.

Nyt kun on kesäkuun 1. päivä ja samalla kuun ensimmäinen maanantai, on tavalliseen tapaan Tsajut-blogin Sadun ja Korkeala-blogin Heikin luotsaaman omavaraistelevien bloggaajien kuukausittaisen kimppapostauksen aika. Tällä kertaa blogeissa pohditaan mm. sitä, miten kukin käyttää satoaan satokautena ja miten puutarhan tuholaisia tuhotaan, osa puuhailee villivihannesten parissa ja onpa aiheena vielä kasveilla värjääminenkin ja tietenkin hieman kuulostellaan kunkin kuulumisia! Paljon siis kivoja juttuja tarjolla jälleen kerran. Kaikkien näiden aiheiden äärellä hääräilleiden blogien linkit löydät jutun lopusta.

Meillä on nyt pääfokuksena tuo kesähuone ja sen uutuuden lumossa tallentelen muistoiksi useita kuvia tähän juttuun. Hieman ehdin napsia kuvia puutarhastakin ja missä siellä mennään nyt, ja jotta olisin teeman hengessä mukana, lisään juttuun vielä vinkin upeasta kasvivärjäyskirjasta. Aloitetaan kuitenkin tällä reppanan pikkuaitan muutoksella romulasta kesähuoneeksi

Kesämaja Käenpesä 2020

Kansantarinoissamme käki on ollut ilon ja lohdun tuoja, joka myös tarjosi ennusteita niin rakkauteen kuin elämänlangan katkeamiseen. Saamelaisille käki oli noitalintu ja käen surmaavaa odotti sama kohtalo. Uuden elämän saanut pikkuaittammekin sai nyt nimensä kukkuvan käen mukaan, sillä muutoksen aikana käet kukkuivat täällä tämän tästä niin, ettei kukkujen laskuissa mukana pysynyt. Jos kansantaruihin on uskomista, meillä riittää sekä rakkautta että elinvuosia melkoisesti, Toivotaan niin!

Täällä käki tiesi mitä kukkui, sillä iloa, lohtua ja rakkautta tämä pikkuaitta jo kaipasikin. Aitta on reilun satavuotias ja meitä ennen täällä asuneet ovat tainneet pitää pikkuaittaa lopulta vaan romuaittana, kuten mekin. Sisältä synkkä aitta oli täynnä rojua, moskaa, roskaa, meidän ja entisten omistajien tavaroita, hiirenpesiä ja sangen ihmeellisiä korjauksia. Oikea painajaisten ahdistavin kolkka. Pelkkä kuvan postaaminen tähän puistattaa.

Usko pois, näissä ankeissa kuvissa aittaa on jo ehditty tyhjentää melkoisesti. Alkulähtökohta oli se, ettei aittaan päässyt edes sisälle.

Kun kaikki rojut oli saatu ulos, paljastui myös mielenkiintoisia korjauksia, joita aittaan oli yritetty tehdä - ei hyvä. Muovia, lautoja, nauloja, nauloja, nauloja - joko sanoin nauloja? Tiedä sitten mikä hepuli jollain on ollut, kun on ilokseen naulannut hirsiin nauloja sellaisella innolla. Meiltä kahdelta meni pari tuntia niiden kaikkien poistoon. Aitan toisella laidalla oli myös valtava läjä pärekaton päreitä - täynnä hiirenpesiä ja hiirten sitä itseään.

Tässä vaiheessa erikoiset lautakorjukset on purettu, lattialankut on nostettu ulos, puhdistettu ja sitten jo lankkuja laitetaankin takaisin aittaan. Aitta on vino kuin mikä, mutta lattiakehikko on aivan ehjä ja vankka. Lattiaa ei myöskään oltu kiinnitetty mitenkään, joten lankut sai irti nostamalla ja takaisin kantamalla - ei kiinnitetty mekään. Hieman aittaa yritettiin oikaista, mutta ei se ihan yhden miehen ja tunkin hommaa ole. Hieman kuitenkin saatiin pahinta kallistumaa oikaistua ja kivillä tuettua. Lopuksi isäntä laitteli pahimpaan kallistumanurkkaan hieman puukiilaa lattialankkujen alle. Sillä mennään nyt. Kengitetään ja oikaistaan joskus sitten jos siltä tuntuu.

Lankuissa näkyy isännän numerointeja, jotta lankkujen paluu lattialle sujuisi pähkäilemättä mikä missäkin oli.

Ja sitten puhkaistiin aukko ikkunalle. Ikkunan saimme ystävältä ja se istui isännän tekemään raamiin kuin olisi siinä aina ollutkin. Pikkuaitta sai ensimmäistä kertaa valoa muualtakin kuin matalasta ovestaan.

Tähän majaan nääs kuljetaan nöyrästi kumartuen! Jopa minä, alle 160 cm pituuteen yltänyt emäntä saan kumartua kunnolla, jotta aittaan voi astua sisälle. Ovea emme aio korottaa, se saa olla juuri kuten on aina ollutkin.

Tässä vaiheessa kuvia aitta on jo siivottukin ja ollaan päästy hifistelyvaiheeseen. Vanha räsymattokin on heitetty jo lattialle oven edustalle. Tuosta saa nyt kulkea sisälle iloisin mielin.

Nollabudjetin hengessä mitään uutta kesähuonetta varten ei hankittu, eikä uusille tavaroille olisi ollut mitään tarvettakaan. Yllättäen sitä löytää omistaan, kun ei voi sisustella kaupan kautta. Tuossa ylemmässä kuvassa on metallipenkin runko ja pärekasan alta löytyneistä hienoista, käsin veistetyistä lankuista tehty uusi pinta. Soikko on illanistujaisten ja hellepäivien juomia varten. Pääsevät juomat jääkylpyyn pysymään vilpoisina.

Isäntä sahasi samoista löytölankuista toiselle puolelle ovea hyllyn, jonka kannattimet ovat löytyneet tästä aitasta. Ne eivät istu tähän aikakauteen, jota aitta edustaa, joten isäntä vaihtanee ne jossain vaiheessa itse takomiinsa, kunhan joutaa takoa taas. Nämä kelpaavat nyt.

Hyllyllä on muutama somiste; Raadvadin vanha leipägiljotiini, kaksi Suomi-olutpulloa ja isännän veistelemä kulho, johon tulee tulitikkuja.

Tuolilla on ystävältä saatu tuohisalkku ja lattialla on aitasta löytynyt klapikori, joka nyt pitelee mölkky-pelin palikoita.

Isännän veistelytestauksena syntyneen kulhon yläpuolella on vanhoja merkintöjä. Mitähän lienevät numerot, eivät ainakaan aitan mittoja, sillä aitta on n. 3,2 x 3,3 metriä. Merkinnät jätettiin tietenkin seinään. Ehkä niiden salat aukeavat meille myöhemmin..

Sitten päästään jo pöytään, maisemapöytään suorastaan! Pöydän äärellä ikkunan takaa aukeaa maisema viljapellolle ja niitylle, jossa usein näkee peuroja, kauriita, kettuja ja monia muita eläimiä, joita voi nyt jatkossa katsella ikkunan takaa eläinten huomaamatta.

Tuolit ovat aikoinaan löytyneet juuri tästä aitasta ja muista rakennuksista täällä. Pöydän isäntä nikkaroi lauantaina aitan löytölankuista. Liinan alla olevan pöydän jalat ovat toistaiseksi Ikean irtojalkoja, sillä niissä on joustovaraa. Lattia kun viertää, pitää pöytään tehdä jalat yksi kerrallaan sen mukaan mitoitettuna millainen eroavaisuus lattiassa kunkin jalan kohdalla on. Väärän vänkyrän talon aitta on kiero, kuten täällä vähän kaikki muukin, mutta silti on suotavaa, että kippo ja kuppi pysyvät pöydällä liemet sisällään!

Tuo jättivispilä jaksaa huvittaa vieläkin. Löysin sen joskus kirppikseltä ja se on ollut vanhan kyläkoulun keittiössä käytössä joskus 50-luvulla. On siinä hämmentimellä mittaa kerrassaan. Meillä se on ollut joskus paljun, eli ihmispadan hämmentimenäkin.

Pikkuaitassa voi nyt myös kuivata yrttejä Se ilahduttaa kovasti! Aitassa ei ole niin kuuma kuin ulkona, siellä vaihtuu ilma ja se on paahteellakin hämyisä. Juuri sopiva paikka kuivata yrttejä, joita siellä jo roikkuukin isännän takomassa yrttikuivaustelineessä.

Illan tullen aittaan syttyy tunnelmavaloja. Kynttilöilläkin taatusti tulee tunnelmaa luotua, mutta kesät ovat olleet täällä helteisen kuumia, joten lisälämpöä ei kaivata ennen syksyn viileämpiä iltoja. Näillä himmeinä palavilla valoköynnöksillä saa juuri sopivasti valoa iltaan sitten, kun yötön yö alkaa tummua loppukesällä.

Kesä saa nyt alkaa, meillä on kesähuone ja koko kesä aikaa nauttia kauan haaveillusta muutoksesta, jolla ankea aitta muuttuu kesämajaksi. Nyt se on sitä. Hurraa Kesämaja Käenpesä ja kaikki tulevat iloiset hetket siellä!

Kasvivärjäystä

Oi, miten suunnittelinkaan syksyllä, että paneudun oikein ajan kanssa luonnon väriaineisiin ja kasveilla värjäämiseen, vaikken olekaan kutojaihminen, enkä oikeastaan käsityöihminenkään, myönnettäköön. Luonnon väriaineilla voi kuitenkin värjätä niin paljon muutakin kuin villalankoja, kuten kankaita, elintarvikkeita ja maaleja. Suunnittelin lukevani alla olevan kirjan oikein ajatuksen kanssa, tekeväni muistiinpanoja ja ehkä kirjoittavani jonkun pienen jutunkin kirjan annista, mutta toisin kävi. Olin melkein koko syksyn niin uupunut, huonovointinen, sairas ja kivulias, etten jaksanut. Tuo sairastelukuukausien episodihan sitten päätyi siihen, kun aatonaaton aamuyöstä jouduin sairaalaan ja akuuttina leikkaukseen jouluaattona. Palautumiseenkin meni tovi ja nyt kun hommaan voisi jo konkreettisesti tarttua, on jo niin paljon kaikkea puuhaa, että siirrän värjäyshaaveiluni syksylle. Haluan silti vinkata tuosta kirjasta muille kasviväreistä kiinnostuneille, sillä tämä kirja kyllä ansaitsee tulla kehutuksi!

Luonnonväriaineet on melkein 300-sivuinen, Riikka Räisäsen, Anja Primettan ja Kirsi Niinimäen kirjoittama kirja kaikesta siitä, mitä luonnonväriaineilla värjäämisestä tietona tarvitaan. Kirja on tekstiilipainotteinen, mutta niin valtavan kattava ja monipuolinen väriainelähteineen, että sitä voi kutsua värjäysoppaaksi. Kirjassa on myös mm. kankaanpainantaa.

Eri värit sävyineen on esitelty lähteineen omina osinaan ja kirja on kauttaaltaan kuvitettu todella kauniisti.

Ohjeet ovat selkeitä, seikkaperäisiä ja aloittelijallekin ymmärrettäviä. Inspiroiduin tästä kirjasta aivan valtavasti ja otan kasvivärit yhdeksi suunnitelmakseni tälle vuodelle. Nyt luonnossa olisi jo vaikka mitä materiaaleja tarjolla, mutta tämä puuha vaatii sen verran aikaa tutustumisen kautta, että palaan aiheeseen myöhemmin. Kiireessä ei ehdi nauttia puuhasta.

Kirjalle joka tapauksessa vahva suositus! Olen ihaillut sen värikkäitä sivuja ja monipuolisia ohjeita mieli täynnä haaveita! Kirja on niin mukaansa vievä, että saa tällaisen aiheelle kokemattomankin pauloihinsa hetkessä!

Puutarhassa toukokuussa 2020

Tänään polkaistiin kesäkuu käyntiin, joten vilkaistaan vielä mitä puutarhan puolella on tapahtunut toukokuussa.

Kirsikkaluumupuut (vas)  ja kirsikkapuut (oik) ehtivät jo kukintansa kukkia. Se oli ihanaa!

Vasemmalla puolella kuvaa vanha omenapuu kukkii kuin elämänsä keväässä. Oikealla ruusukvitteni, joka aukaisee kukkansa millä hetkellä tahansa! Kvitteneihin liittyy muuten sangen hurmaavia tarinoita Afroditestä paratiisin kiellettyyn hedelmään, joten jos pihallasi on kvitteneitä tai muuten vaan antiikin ajan juorut kiinnostavat, kurkkaapa tänne!

Baya® Marisa - punamalto-omena

Tuossa sitten on tämän kevään ehdoton helmi ja kuningatar! Vahvan fuksian pinkein kukin kukkiva Baya® Marisa -omenapuu. Meillä on näitä 3 puutarhassa ja nyt kaikki kolme ovat ensimmäistä kertaa kukkimassa. Baya® Marisa on erikoisomena, joka on kauttaaltaan punainen, siis myös itse hedelmäliha. Pelkkinä pieninä vitsoina saapuneiden omenapuiden ensimmäistä kukintaa ollaan odotettu joka kevät ja nyt odotus palkitaan. Ensimmäinen kukinta suoritetaan volyymillä. Jokainen kolmesta puusta on aivan täynnä kukkaa. Jos tänä vuonna sitten saisimme herkutella niillä ihan ensimmäisillä oman puutarhan punamalto-omenoilla. Olisipa se elämää se!

Potut ne siellä porhaltavat tavalliseen tapaan. Tänä vuonna on virnistyttänyt karkuriperunat. Koska meillä melkein kaikki kiertää eri vuosina eri laatikoihin, oli pihkana joihinkin laatikoihin jäänyt joku peruna viime syksynä maahan ja sieltähän ne sitten puskevat ties minkä kumppaniksi vanhassa lootassaan. Olen antanut olla.

Täällä, ja vähän siellä ja tuollakin nousee tarhamaltsaa, josta on tullut yksi suosikkihyötykasveistani. Maukas, värikäs, vähään tyytyvä ikiaikainen perinnekasvi saa rehottaa tänä vuonna niin paljon kuin lystää, jotta saadaan paljon siemeniä säästöön. Jos tarhamaltsa ei ole tuttu, kurkkaa ihmeessä tänne! Tätä kannattaa laittaa puutarhaan jos vaan jokin pieni pläntti löytyy. On sen verran ravinteikasta ja värikästä syötävää tämä mieto, mutta maukas, jopa parimetriseksi kasvava tyyppi.

Piparjuurta ja piparminttua tulee tänä vuonna jaettavaksi saakka. Alkaa olla sen verran tunkua omissa lootissaan, arvelen. Liikaa ei kuitenkaan voi kumpaakaan olla, niin hyviä ovat molemmat. Meillä piparjuurta kuluu tyypillisen käytön lisäksi mm. yrttisuolaan ja piparminttua kaiken tavanomaisen lisäksi piparminttusokeriin! Sokereita voi maustaa ihan siinä missä suolaakin!

Jovelat vastaan kaalikärpäset vol 2020. Ruusukaaleja pulloissa. Ei pääse ötökät pulloon ja jos pääsevät, siellä on niille kovin kostean tukalaa. Taimet tykkäävät, ötökät eivät. Toisessa kuvassa ollaan kuplakasvihuoneessa, eli surullisen kuuluisassa kirotussa kasvihuoneessa, jolla on tänä vuonna kuplamuovihuppu. Sen löylyissä kasvaa tomaatit ja inkivääri, jonka pitäisi päästä satoon tuossa kuukauden päästä. Mullan alla on kyllä uutta juurakkoa, mutta vielä maltetaan loppuun saakka!

Tomaatit ovat tänä vuonna 10 litran ämpäreissä. Pitkään asiaa pohdittuani, ämpäreissä ei ole reikää pohjassa. Reikä tehdään jos tulee tarvetta, mutta meillä on eniten haasteena ollut kuumuus ja kuivuus. Mullat ehtivät rutikuiviksi niin nopeasti, että vesi vaan humahtaa läpi. Nyt mullassa on biohiiltä ja ämpäristä vesi ei karkaa. On jotenkin vaikeaa uskoa, että tästä syntyisi ongelmaa. Ehkä tulen huomaamaan olleeni väärässä, mutta se riski nyt otetaan ja mennään sen mukaan. Yksikään kasvi ei ole meillä hukkunut veteen, mutta henki on kyllä haihtunut kuivuuteen. Meillä kastellaan jo tässä vaiheessa kasvatteja ja esimerkiksi palsternakkojen kylvö epäonnistui, sillä siemenet eivät itäneet kuivuuden vuoksi, kastelusta huolimatta. Kasvatuslaatikoissa multa on kuin sahanjauhoa jo ja kastella saa reippaasti. Palsternakat menevät siis uudelleen kylvöön. Onneksi on vasta kesäkuun 1. päivä!

Tällaisia kuulumisia ja kukkuja tällä kertaa täältä Jovelasta. Mitähän kivaa muilla on kerrottavanaan? Ai niin! Jos biologinen torjunta on sydäntä lähellä, vilkaise toki aiemmin nakuttelemaani juttua Puutarhasoturit, jossa on mm. kuvia ei-toivotuista ötököistä ja miten niitä voi torjua luontoa myrkyttämättä! Tuossa aiemmin mainitsin ruusukvittenin ja tarhamaltsan, joilla on hauskaa historiaa takanaan. Jos kasvien mytologia ja uskomukset sekä tarinat niihin liittyen kiinnostavat, voit halutessasi lukaista myös mustaseljaan liitetyistä muinaiskandinavisista taruista, joiden mukaan tuo seljankukkajuomista tuttu mainio värjäyskasvikin oli kodin suojelija, jota itseään suojeli itse pohjolan jumalatar Freya. Ihania tarinoita!

Luettavaa muualla

Tsajut-blogin Sadun ja Korkealan Heikin luotsaamasta omavaraistelevien bloggaajien poppoosta kuulumisiaan ja vinkkejään tänään 1.6.2020 klo 09 alkaen tarjoilevat myös mainiot:

Kasvuvyöhykkeellä  1

Laura eli Javis .

Kasvuvyöhykkeellä  2

Sarin puutarhat .
Pienenpieni farmi .
Oma tupa ja tontti .
Ku ite tekee .

Kasvuvyöhykkeellä 3

Tsajut .
Metsäläisten elämää .
Luontoannelilifestyle .
Caramellia .
Rakkautta ja maanantimia .
Airot ulapalla .

Luomulaakso.
Villakotiranta  .

Kasvuvyöhykkeellä 5

Sorakukka .

Kaunista kesäkuuta teille kaikille siellä tahoillanne. Olkoon juhannus kaunis, säät lempeitä,  sadot onnistuneita ja harmit kaukana!

Jovelan Johanna

Haluatko kommentoida? Laita viestiä alla olevan lomakkeen kautta
Löydät meidät myös instagramista

Uusimmat kirjoitukset

Touko- ja kesäkuun kuivuus ja kuumuus ovat vaihtuneet alati valuvaan sateeseen. Jos kesäkuussa maa ei pystynyt pitämään vettä kuivuuden vuoksi, nyt se ei jaksa imeä kaikkea taivaalta valuvaa vettä, ja pihamaalla kierrellään lätäköitä. Voisi olla hieman tasaisemmin molempia, käy mielessä, mutta niin tai näin, nyt on kesä!

Ripaus kaunista sokeria kruunaa monen herkun niin maullaan kuin ulkonäölläänkin. Ruususokeri onkin monelle tuttu herkku, ja ihanaa se onkin, mutta sokeria voi maustaa monella muullakin tavalla yrteistä marjoihin ja hedelmiin.

Käkien kukkuessa ja tuomien kukkiessa Jovelan vanhasta pikkuaitasta tuunailtiin ja nikkaroitiin nollabudjetilla kesähuone, joka sai nimekseen Kesämaja Käenpesä.

Pohjolan mytologian, talonpojan apteekiksikin kutsuttu viikinkien tuliainen mustaselja tunnettiin jo antiikin Kreikassa. Suomessa serkkuaan terttuseljaa harvinaisemman mustaseljan kukista ja marjoista tehdään yleensä juomia, joista seljankukkatuotteet ovat jo meilläkin saavuttaneet trendiruoan statuksen. Trendikäs tai perinteikäs, kummin vaan -...

Näyttävä, herkullinen, nopeasti kasvava ja vähään tyytyvä tarhamaltsa on yksi vanhimmista hyötyviljelykasveistamme, ja se tunnettiin jo muinaisessa Kreikassa. Tarhamaltsan historia pystytään arkealogisten kaivausten perusteella jäljittämään aina 1100-luvulle saakka Pohjolassakin, kertoo Lena Israelsson kirjassa Keittiöpuutarhuri. Itse tutustuin...

Västäräkki on jo keikistellyt pihalla lupaillen vähäsen ja pääskynenkin ollut sitä mieltä, ettei ole päivääkään, kun kesä on taas täällä, mutta sääherra se vaan arpoo antejaan tarjoillen vuorotellen raekuuroja, sadetta ja porottavaa aurinkoa. Saisi jo antaa periksi, sillä Jovelassa alkaa jälleen olla se tavanomainen loppukevään sisäviidakko, jonka...