Ensimmäiset pienet yöpakkaset puraisivat Jovelan puutarhaa kaksi viikkoa sitten. Talvi tekee tuloaan. Säiden viilentyessä tämän vanhan talon asukkaat ovat valmistautuneet tulevaan pienillä puhteilla niin sisällä kuin talossakin. Villasukat ovat päivän asuste, palava puu soittaa serenadeja hormeissa ja valon väheneminen saa haukottelemaan jo ennen iltauutisia.
Se olisi sitten lokakuu ja kuun ensimmäinen maanantai, jolloin julkaistaan omavaraistelevien bloggaajien yhteinen kirjoitusaihe, joka tässä kuussa syyskuun kuulumisten lisäksi on omat rakennukset ja mahdolliset rakennussuunnitelmat. Tsajut-blogin Sadun ja Korkealan Heikin luotsaaman omavaraistelevien bloggaajien poppoon muihin kirjoituksiin pääset oman juttumme lopusta löytyvältä linkkilistalta.
Me olemme saaneet olla asukkaina tässä hyvin perinteisessä suomalaisessa, entisen tilan hirsirakenteisessa talossa kahdeksatta vuotta. Alun perin Alastalona tai Alinentalo -nimellä maakirjoihin merkitty talo on saavuttanut sangen kunnioitettavan iän, sillä se on kirkonkirjojen mukaan rakennettu vuonna 1868, joka oli ankara nälkävuosi Suomessa. Talossa on vain yksi kerros ja kylmä ullakko, kellaria ei ole. Neliöitä on noin 120, joista tupa ja sali vievät noin 40 neliötä kumpikin ja loput 40 neliötä jakautuu kammarin, eli makuuhuoneen, vessahuoneen ja porstuan, eli eteisen kesken. Talo on kantovesitalous, ei juoksevaa vettä, ei viemäröintejä. Sähköt on, kuten sisävessakin, mutta se on vedetön. Lämmitysjärjestelmää ei - talo lämpiää pääasiassa puulla.
On meillä joskus luntakin, muttei joka talvi, ainakaan näin idyllisen näköisiin talvikuviin riittävää määrää. Talot on maalattu Virtasen maalitehtaan neljän öljyn maaleilla, joiden nimeen voin vaikka vannoa. Loistavia maaleja! Perinteisen punaisen lisäksi rakennuksiemme julkisivuista löytyy myös okraa.
Siinäpä meidän päätalomme lyhyesti, mutta käykää toki peremmälle!
Taloon astutaan kylmän kuistin kautta, jossa melkein aina, muina kuin helleaikoina, kynttilät (ja kaksi koiraa) ottavat saapujan vastaan. Kuistilta astutaan porstuaan, jossa melko varmasti myös palaa kynttilöitä. Jouluaikaan porstuan tarvittaessa lämmittävän somistetakan päällä on sen vuoden jouluasetelma. Talossa asuu kynttilä- ja jouluhullu, käy selväksi jo tässä vaiheessa taloa.
Porstuasta voi kääntyä joko vessahuoneeseen tai tupaan, josta taas pääsee myös kammariin, eli makuuhuoneeseen. Tupa on perinteinen maalaistalon tupa puuhelloineen (sähköliettä meillä ei olekaan), mutta vanha leivinuuni puuttuu. Lattiat ovat lautaa ja talvella viileät. Tiskit pestään käsin suuressa posliinialtaassa ja ruokaa tehdään puuliedellä, jonka päällä oleva hanallinen vesikattila lämmittää myös talousvetemme. Tuvan sydän on kattava ruokakomero, jonne voi kävellä sisälle. Tuvan orrella roikkuu milloin kuivuvia yrttejä tai kasveja, usein myös erilaisia somisteita jouluköynnöksistä rapukekkereiden valosarjoihin.
Tuvasta pääsee kammariin, joka on joskus aikoinaan ollut kaksi pientä kammaria ja siten hieman haastava kalustettava, sillä huoneella on pituutta yli 5 metriä, mutta syvyyttä vain 2,7. Kiva ja rauhallinen tila kammari kuitenkin on, ja vuosien aikana sinne on mööpelitkin asettuneet ihan kivasti. Erityisen ihanaa on se, että suoraan sängystä voi katsella edessä aukeavaa puutarhamaisemaa ja talvisin myös lintulaudalla ruokailevia lukuisia erilaisia lintuja. Kuten porstuasta, myös kammarista voi kävellä vessahuoneeseemme.
Vessahuone on vähän hassu sana, mutta kun huone on keskellä taloa, siellä on pönttöuuni, mankelointipaikka ja säilytyskaappeja sekä "vessa" mutta ei vesivessa, jota sana vessa varsinaisesti tarkoittaa, niin huoneelle ei ole löytynyt vieläkään kunnollista sanaa. Vedetön vessa meillä on ollut käytössä alusta alkaen ja se on aivan yhtä mukava kuin vesivessakin. Linkistä voi lukea näistä vedettömistä ja viemärittömistä vessoista lisää, jos asia kiinnostaa.
Sitten ollaankin jo talon päädyssä, eli salissa, jonka noin 40 neliöön mahtuu säilytys- ja oleskelutilaa sekä kotikonttorini. Sali on talon ainoa tila, jota joudutaan lämmittämään sähköllä tai kaasulämmittimellä, sillä salin kaakeliuuni pitäisi purkaa ja kasata uudelleen, eikä siihen kaaokseen olla vieläkään haluttu ryhtyä. Salissa on talvisin yksi tai kaksi pientä patteria matalalla lämmöllä ja tukilämpöä annetaan kaasulämmittimellä. Pientä lämpöä, lähinnä tunnelmalämpöä luovat kaksi valuurautaista pikkukamiinaa, joissa poltetaan vain kynttilöitä.
Tällainen oli pieni kierros kodissamme, mutta katsellaan nyt samalla päivän teeman myötä muutkin rakennukset tontillamme.
Pihan sisäänajon kupeella on pieni 1920 rakennettu huvila, jonka olemme nimenneet Villa Gerdaksi tilalla 1875 syntyneen tyttären mukaan. Gerda-parka on meillä oikeastaan varastona. Aina välillä siistimme huvilan mahdollisimman somaksi, mutta jostain syystä sinne kertyy aina aivan liikaa kaikkea sellaista, mikä muualle ei mahdu.
Puutarhan puolelta meiltä löytyy pieni aitta, josta teimme kesähuoneen kaksi kesää sitten. Käenpesäksi nimetyssä kesähuoneessa voi istua iltaa, syödä grillattuja herkkuja paahdepäivinä ja siellä on myös pesukoneen virkaa toimittava, sähköllä toimiva pulsaattorimme.
Isännän verstas, jossa hän takoo kuumaa rautaa silloin, kun muilta puuhiltaan joutaa, on rakennuksessa, josta puolet on vanhaa kanala-lampolaa ja puolet isännän pajaa. Paja on taas menossa talveksi melkein kokonaan kiinni, sillä siellä ei ole sähkövaloja tai lämmitystä.
Sitten on vielä vanhoista ikkunoista tehty sokkeliton kasvihuone, jota olen hehkutellut tänä vuonna niin, etten nyt kehtaa (linkistä löytyy juttu jos haluat tutustua siihen), joka toinen päivä lämpiävä herttainen vankkurisaunamme (kuvassa), joka tosiaan seisoo renkailla, kiesitalli, joka ei ole käytössä ja puretaan - sen kattokin on palanut jo vuosikymmeniä sitten, verstasrakennus, joka on tyhjillään ja kallellaan, sekä huvimaja, joka ei ole rakennus ollenkaan, mutta pääsi silti kuvaan viime vuoden talvisessa vaipassaan.
Meillä ei ole mitään rakennuksiin liittyviä suunnitelmia tulevalle vuodelle, sillä tänä vuonna nikkaroimme uuden kasvihuoneen, päivitimme talossa tuvan, vessahuoneen ja vielä kuistinkin niiden maalien ja säilytystilojen osalta. Ainoa rakentamiseen jollain tavalla liittyvä suunnitelma liittyy liian paahteisiksi käyneisiin kesiin ja siten mahdolliseen tolppa-vaijeri-varjostuskangasrakennelman pystyttämiseen kasvatuslaatikkopuutarhan ylle.
Mennään siis kuulumisiin!
Ensimmäiset yöpakkaset osuivat täällä 20.-21.9. väliselle yölle, mutta 2 miinusasteen pakkasöitä on ollut vasta kaksi. Välillä ilmat ovat olleet kolean viimaisia, välillä harmaan sateisia ja sitten taas aurinkoisen lempeitä - tavallinen syksy siis. Nytkin, kun tätä juttua kirjoittelen, ilta on jo kovin myöhäinen, mutta asteita ulkomittarissa on silti +12.
Mutta minne katosi syyskuu? Piti oikein ajatella tuliko syyskuussa tehtyä oikeastaan mitään muuta kuin nukuttua päiväunia valon määrän vähentyessä, vai onko omat puuhat jo niin tuttuja itselle, ettei ilman kertyneitä kuvia tule mieleen mitään erikoista?!
Vaan olihan noita, arkisia askareita ja vähän uuden testailuakin niin pihalla kuin tuvassakin. Kasvihuoneen viimeisiä on korjattu ja puutarhaa laitettu talviteloille, se nyt on selvää. Satoa on pakastettu, hillottu, kuivattu ja pikkelöity, kuten tähän vuodenaikaan on tapana, mutta ihan kaikkea satoa en tänä vuonna ole purkkeihin pakannut otsa hiessä, vaan ottanut rennommin pakastaen osan sadon annista - joutaahan niitä myöhemminkin lopputuotteeksi valmistaa.
Siemeniä on kerätty ja kuivattu. Siemenpankki pitäisi taas siemensadosta tehdä.
Hassu mustikkakoiso (pinaattikoiso) kukkii edelleen lokakuussa ja kypsyttelee pieniä marjojaan. Taustalla näkyy vesipippuriyrttiä. Kasvihuoneella käydessään voi valita onko suu makeana vai liekeissä, vaiko vähän molempia.
Villiviinin punastuvia lehtiä on ihailtu ja omppuja kerätty Gardenan lahjoittamalla omenankerääjällä, joka osoittautui aivan järjettömän hyväksi keksinnöksi. Selkäsairauden vuoksi omenoiden kerääminen ja jatkuva kyykkiminen on itselleni aivan mahdotonta, mutta tuolla varrellisella omenankerääjällä voi yksinkertaisesti vaan ajaa maassa olevien omenoiden yli, ja ne kerääntyvät keräysrumpuun kuin itsestään. Lopuksi omenat kipataan kaatonokan kautta koriin. Kroonisen kivun kanssa eläminen ei aina ole ihan helppoa, mutta aina kun löytyy jokin keino helpottaa omia puuhiaan ja siten välttyy turhilta kivuilta, se on melkein ilon itkun paikka! Hitsi miten hyvä keksintö!
Tässä on kuivailtu täyspunaisia Baya Marisa -omenoita. Muutamaan omenaan oli päässyt joku mato maistille, joten kuivasin niiden omenoiden syömättömät osat. Näistä ehkäpä tulee jotain jouluisia somisteita myöhemmin, saapas nähdä!
Tyrnilikööriäkin laitettiin tulemaan lähestyviä kekrejä varten. Tämän liköörin tein sillä yksinkertaisimmalla reseptillä, jolla likööriä voi valmistaa. Reilu litra tyrniä lasipurkkiin, päälle suunnilleen 2+2 desiä sokeria ja fariinisokeria, marjat sekaisin sokerin kanssa nuijalla ja lopuksi purkki täyteen kirkasta alkoholia. Hyvin ehtii tyrniliköörit valmiiksi lokakuun puolivälin kekreille. Jos ihmettelet miksi myös fariinisokeria, niin eipä siihen sen kummempaa vastausta ole, kuin että halusin testata sitä, ja tehdä kekreille erityisen täyteläisen makuista ja sävyistäkin likööriä.
Tässä ollaan eristämässä pellavariveellä ja ikkunapaperilla ikkunoita talveksi. Työnjohtajana toimi Freya-kissamme. Kynttilöitäkin on tullut rullailtua lisää talveksi, kun Lahtisen vahavalimon valikoimissa oli niin herkullisen suloisia mehiläisvahalevyjen sävyjä. Kynttilöitä kuluukin taas niin tiuhaan tahtiin, että lisävarastot tulevat tarpeen.
Siinäpä ne taisivat kuulumiset taas olla. Lokakuussa tosiaan juhlimme perinteisiä kekrejä, leipätöitä tehdään tavalliseen tapaan, kirjaa varten on taas kuvauksia, syyskylvöjä päästään tekemään kasvatuslaatikoihin kunhan asteet putoavat pysyvästi tuonne viiteen tai sen alle ja sitten on näitä muita arkisia askareita, joiden äärellä täällä tavataan hääräillä - ei siis sen kummempia, #yksinkertaistaelämää vainen.
Mutta, astutaanpas nyt muiden tupiin ja torppiin! Mitähän muille omavaraisteleville kuuluu?
4.10.2021 klo 09 alkaen:
Kasvuvyöhykkeellä 1:
Apilankukka
.
Kakskulma .
Kasvuvyöhykkeellä 2:
Oma tupa ja tontti .
Kasvuvyöhykkeellä 3:
Tsajut .
Rakkautta ja maanantimia .
Caramellia .
Mummon kirja .
Kasvuvyöhykkeellä 4:
Puutarhahetki .
Kasvuvyöhykkeellä 5:
Korkelala .
Kasvuvyöhykkeellä 7:
Korpitalo .
Iloa ja valoa lokakuun päiviin toivotellen ♥ Jovelan Johanna
Haluatko kommentoida? Lähetä meille viestiä instan kautta ♥
Niin se aika vain hurahti, suorastaan loikkasi keväästä keskikesään, mutta jouten emme mekään ole olleet. Kantovesi-kuivavessataloudessamme on tehty arkisia toimia helpottavia parannuksia ja tuotu kukkivaa puutarhaa myös sisustukseen.
Suloinen rohtosuopayrtti ihastuttaa puutarhassa, mutta tämä perinneperenna on myös mainio luomupesuaine, jota monet museotkin käyttävät arvotekstiiliensä puhdistamiseen. Heinä-elokuu onkin ihanaa aikaa tehdä itse suloista suopaa rohtosuopayrtistä, ja pesaista talven villavaatteet valmiiksi odottamaan aikanaan saapuvia viileitä päiviä!
Sadon kuivattaminen on hyvä keino säilöä satoa ja kasvattaa kotivaraa, ja samalla säästyy tilaakin, sillä kuivatettu sato vie huomattavasti vähemmän tilaa kuin moni muu säilöntämuoto. Monitasoisen kuivurin hankintavinkin löydät kirjoituksen loppuosasta.
Kevät etenee ja pian koko maailma on taas niin ihanan vihreänä. Mikä olisikaan parempi raaka-aine esille nostettavaksi, kuin toukokuussa sesongin aloittava, metsän vihreäksi kullaksikin kutsuttu kuusenkerkkä?
Usein kotipuutarhuri huomaa satoa nakertelevat puutarhan vihulaiset siinä vaiheessa, kun tuhoja on jo syntynyt. Ennakointi on ilman muuta tehokkain tapa välttää näitä kutsumattomia vieraita, mutta biologista, myrkytöntä apua on saatavilla silloinkin, kun vauriot ovat jo nähtävillä.
Mitä kaikkea, muutakin kuin havukasveja, alppiruusuja ja hortensioita, voi kasvattaa happamassa maassa? Tässä teemajulkaisussa tehdään sekä silmän että makuhermojen iloa tuottava pieni ikivihreä satokeidas omaan puutarhaan.
