JOULUKALENTERI

01.11.2022

Jovelan joulukalenteri on tehty kirjan kansiin ja sen sisällä on 24 pientä rasiaa, joissa on erilaisia siemeniä tulevalle vuodelle, siemenjoulukalenteri siis! Toki rasioihin voi laittaa muutakin mielensä mukaisesti, mutta itse päädyin taas kasvimaan ja puutarhan siemeniin jatkumona viime vuoden siemenjoulukalenterille.

Tämä joulukalenteri on alun perin julkaistu 2.11.2020.

Marraskuussa voi hyvillä mielin aloitella jouluvalmisteluita, ja monella niihin taitaakin olla normaalia enemmän aikaa vallitsevasta tilanteesta johtuen, itsellänikin.  DIY-joulukalenterin näpertely on hauskaa ja helppoa puuhaa, sellaista pientä ja mukavaa näpertelyä joulukuumeen ensiasteilla.

Tänään on jälleen kerran kuukauden ensimmäinen maanantai ja postaus on osa omavaraistelevien bloggaajien kimppapostauspäivää, jonka aiheena tällä kertaa on jokin DIY ja mitä kukin oppi tämän vuoden satokaudesta. Koska itsestä tuntuu siltä, ettei mitään uusia ihmeellisiä oppeja ole kantapäänkään kautta tullut tänä vuonna, pidättäydyn tuossa DIY-teemassa tämän siemenjoulukalenterin merkeissä.

Siemenpankkikirja tai siemenjoulukalenteri

Joulukalenteri tai siemenpankkikirja tehtiin ylimääräisen kirjan kansiin poistamalla siitä mattoveitsellä kaikki kirjan sivut. Kansi päällystettiin ihan tavallisella pakkauspaperilla, jota ensin kostutettiin hieman suihkepullon avulla, sitten silitettiin ja lopuksi liimattiin paikoilleen. Kansia silitettiin vielä tovi liimauksen jälkeen, jotta pintaan syntyisi kuvioita paperin vetäytyessä.

Ainoa hankinta tätä projektia varten oli kannen kaunis, Kaverini Designin Metsäkauris -kortti, joka maksoi 1,30€. Kirjan selän ja kansien yli liimattu samettinauha oli ylijäämää ja sulkee kirjan kannet.

Erilaiset siemenet, joita olemme keränneet pitkin satokautta omasta puutarhasta, pakattiin pieniin paperisiin teepusseihin, joita meiltä löytyi ennestään. Olen joskus ostanut askartelukaupan loppuunmyynnistä pieniä tulitikkurasioita, joihin siemenpussukat piilotettiin. Rasioiden päälle on vielä liimattu samaa pakkauspaperia, joista tehtiin kansien päällys.

Tässä joulukalenterimallissa rasiat oli laitettava melko tiiviisti, jotta kaikki 24 mahtuivat käytettävissä oleviin kansiin. Kannet kannattaa siis mitata huolella, myös paksuus, jotta rasiat varmasti mahtuvat kansien sisälle, kun kannet suljetaan.

Kun kirja on kokonaan auki, rasioiden laatikot voi työntää auki siten, että sisällön saa helposti ulos. Ehdin leimaamaan laatikoihin numerot vasta myöhemmin, joten kuvissa rasiat ovat vielä ilman numeroita. Ne kannattaa toki olla, oli sitten tekemässä joulukalenteria tai siemenpankkikirjaa, jotta tietää mitä siemeniä kussakin rasiassa on. Rasiat kannattaa täyttää ja merkitä ensin, ennen paikoilleen liimaamista, ja siemenet luetteloida numeroinnin mukaisesti.

Siinä se sitten on, siemenjoulukalenteri mallia 2020. Tämä on tehty lahjaksi, mutta teen vielä toisen siemenpankkikirjaksi, johon säilön siemeniä omaan käyttöön. Rasiakirjan valmistukseen menee pari tuntia, josta suurin osa on liiman kuivumisen odottelua.

Rasioista kurkistelevat tyypit ovat lappusia, jotka kertovat mitä siemeniä rasiassa on. Lappusiin kannattaa laittaa myös rasian numero, jotta siemenet ja laput eivät mene sekaisin myöhemmin.

Aiempi malli

Tämä on nyt toinen siemenjoulukalenterimalli, jonka olen tehnyt, koska Suomessa ei ollut myynnissä siemenjoulukalentereita 2 vuotta sitten, liekö vieläkään? Hassua kyllä, kaikkea muuta joulukalenterien saralla kotimaisista kaupoista löytyy, muttei siemenjoulukalentereita.

Viime vuonna siemenjoulukalenterimme siemenet olivat lasipullonauhassa. Tämänkin kalenterin tein tuolloin lahjaksi. Kalenteriin liittyi myös aivopähkinöitä. Kalenterin saaja arvasi joka päivä arvoituksen perusteella minkä kasvin siemenistä sen päivän "luukussa" oli kyse.

Sieltä se joulu taas lähestyy. Kertaalleen on täällä Vakka-Suomessa maa ollut kuurassa ja hetken hieman valkeanakin, mutta muuten ollaan menty hernerokkasumussa, sateessa ja harmaudessa. Jospa se ensilumikin sieltä tulevina viikkoina saapuisi, ja jos vaikka pysyisikin. Tässä alkaa jo kaivata aurinkoisempia päiviä näiden kurakelien tilalle.

Pidemmittä puheitta johdattelen teidät mainioiden bloggaajien, pariin, jotka tänään 2.11.2020 klo 09:00 alkaen julkaisevat omia juttujaan samojen aiheiden tiimoilta. Käykää ihmeessä lukaisemassa!

Kasvuvyöhykkeellä 2
Sarin puutarhat .
Oma tupa ja tontti .
Harmaa torppa .
Kasvuvyöhykkeellä  3
Tsajut .
Metsäläisten elämää .
Rakkautta ja maanantimia .
Luomulaakso .
Kasvuvyöhykkeellä  4
Puutarhahetki .
Korkeala .

Lämpimin terveisin Jovelan Johanna

Haluatko kommentoida? Lähetä meille viestiä instan kautta

Tässä joulun alla sain tuta oikean kesän kaipuun, kun kävin läpi kuluneen satokauden kuvia ja muistiinpanoja keväästä syksyyn. Ulkomittari näyttää -16 astetta, lintulaudan linnut pörhistelevät lumisessa maisemassa ja torpassa talvisen hiljaisuuden täyttää palavan puun äänet, mutta pienen hetken ajan ajatukset olivat kesässä, sen lämmössä,...

Ryhdytään puupiheiksi ja poltetaan puuta puhtaasti ja säästeliäästi! Kävimme isännän kanssa vuonna 2019 puunsäästäjän polttokurssilla, jonka neuvoilla voi säästää polttopuusta ja puulämmityksen aiheuttamista päästöistä jopa 50%. Kurssin vetäjänä toimi Warma-Uunien Vesa Salminen, joka on vetänyt yli 100 puunsäästäjän polttokurssia, ja jonka yritys...

Ensimmäiset lumet ovat leijailleet taivaalta ja puutarha vaipuu hiljalleen talviuneen. Vanhassa talossa on varauduttu talven saapumiseen, puulämmityskausi on alkanut ja puutarhapuuhien sijaan siirrytään mukaviin pieniin puhteisiin,
usein puuhellan äärelle. On taas villasukkien ja -nuttujen aika!

Tiesitkö, että Virtasen 4 öljyn öljymaalilla voi maalata taloa vaikka talvipakkasilla, mutta Virtasen maalivalikoimasta löytyy monia muitakin mahtavia maaleja sisälle ja ulos? Me kutsumme näitä maaleja luottomaaleiksi!

Kotipuutarhurin puuhat eivät suinkaan pääty kesään, sillä syksy on omalla tavallaan puutarhan toinen kevät, jolloin jopa kannattaa kylvää osa seuraavan vuoden sadosta, sillä syyskylvöt aikaistavat ja vahvistavat seuraavan vuoden satoa. Kun yksi sadonkorjuu päättyy, toista laitellaan säiden viilentyessä aluilleen. Sellaista se on omavaraistelevan...

Jaahas, nyt ollaan päästy jo lokakuulle, keskelle syksyä, joka ei meinaa millään päästää otettaan kesästä. Täällä kasvuvyöhykkeellä 1b syksy on toistaiseksi ollut kovin lämmin, mutta jospa se kesän selkä tässä lokakuussa vihdoin taittuisi, ja pääsisimme syyskylvöille puutarhaan.