Siemeniä voi säilöä monella tavalla. Pääasiahan on, että ne ovat valolta suojattuna ja kuivassa. Intohimoisena oman puutarhan tuottamien siementen kerääjänä kehittelen välillä uusia tapoja säilöä siemeniä. Vaikkakin meillä on nykyään pieni pöytälipasto, joka toimii kotoisana siemenpankkinamme, olen kaivannut jotain pientä, taskuun mahtuvaa siemensäilytintä, jonka voin ottaa puutarhaan mukaan silloin, kun tietyn teema-alueen kylvöika on käsillä. Tähän tarkoitukseen näpertelin omaksi ilokseni pieniä teemojen mukaisia siemenkirjasia. Ne mahtuvat taskuun ja siemenpankkimme laatikoihin, eikä ulos lähtiessään tarvitse pelata sekalaisella setillä irtonaisia siemenpusseja. Pienet siemenkirjaset ovat yksinkertaisia ja
helppoja valmistaa, mutta myös somia, jos haluaa käyttää pienen hetken
niiden koristeluun. Pieni hifistely tuo lisää iloa puuhaan.
Siementen kerääminen
Aloitetaan muutamalla sanalla siementen keräämisestä - lisää voit lukaista täältä.
Siemenet kerätään mielellään vasta, kun ne ovat kypsiä ja kuivia. Joidenkin hyötykasvien siemenet ovat sangen pieniä ja varisevat helposti maahan, joten voi olla hyvä ottaa koko kasvin siemenpesä mukaan ja varistella siemenet irti paperin päällä. Tällainen kasvi on esimerkiksi sipuli, jonka siemenkukka on upea valkoinen pallo, mutta siemenet ovat pieniä. Jotkut kasvit tekevät siemeniä vasta toisena vuotena. Tällaisia hyötykasveja ovat mm. porkkanat, persilja ja palsternakka, joista osa kannattaa jättää talven yli maahan, jotta kasvi pääsee tuottamaan myös siemeniä.