Vuosi on vaihtunut ja vuorokauden valoisa aika pitenee päivittäin. Ihanaa! Omavaraistelevien kotipuutarhureiden sormet syyhyävät jo kautta valtakunnan. On taas aika tehdä uusia suunnitelmia ja ensimmäisiä pieniä kesään kurottelevia alkuvalmisteluita tulevalle satokaudelle!
Tämä postaus kuuluu #suuntanaomavaraisuus -sarjan kirjoituksiin, joiden äärelle kerran kuukaudessa kokoontuu useita omavaraistelevia bloggaajia kautta Suomen, Tsajut ja Korkeala -blogien Sadun ja Heikin luotsaamana. Kunkin osallistujan blogin lopusta löytyy kaikkien samaan aiheeseen osallistuvien bloggaajien linkit. Nyt kun kyseessä on vuoden 2020 ensimmäinen yhteispostaus, blogit on listattu kirjoituksen loppuun kunkin kasvuvyöhykkeen mukaisesti, jotta lukijoilla on mahdollisuus huomata oman alueensa blogit ja saada entistä enemmän irti vertaiskokemuksista vaikkapa juuri puutarhan saralla.
Edelleen, koska kyseessä on vuoden ensimmäinen yhteiskirjoitus, aloitamme kukin kertomalla hieman siitä, keitä blogien takana on, kuinka kauan ja millä tavalla omavaraistelu kytkeytyy omaan elämään ja miksi. Lisäksi tietenkin kerrotaan kuulumisia ja luodaan katsaus tuleviin suunnitelmiin ja vuoden tavoitteisiin. Laitan tämän kirjoituksen loppuun myös linkin Ylen Areenan radiopuolelle, josta löytyy lyhyt äänitarina meistä tähän aiheeseen liittyen!
Tammikuussa 2020 Jovelan keittiöpuutarhassa on valheellisen keväinen näkymä, kun salviat ja timjamit eivät ole olleet talvesta moksiskaan! Ihan maistuvat siltä miltä pitääkin, vielä näin tammikuussakin.
Jovela sijaitsee Vakka-Suomessa kasvuvyöhykkeellä 1b. Tätä 1868 rakennettua päärakennnusta asuttaa nykyään talon 3. isäntäpariskunta, eli me ja karvakuonokaverimme. Tilalla on aikoinaan ollut perinteisiä maatalon eläimiä, siis maito- ja lihakarjaa, kanoja, lampaita ja hevosia ja täällä on kasvatettu kaikenlaista sokerijuurikkaista viljaan. Nykyään Jovelassa ei enää viljellä peltoja, pellot on myyty jo vuosikymmeniä ennen meidän aikaamme täällä, mutta multavan mehevässä, jalolehtipuiden ympäröimässä puutarhassa kasvaa omaan tarpeeseemme monenmoista syötävää yrteistä ja juureksista erilaisiin puutarhamarjoihin ja hieman erilaisempiakin, joko ikivanhoja perinnehyötykasveja tai eksoottisemman maailman kasvatteja. Kotipuutarhureina pidämme nykyään itseämme edistyneinä märkäkorvina, jotka oppivat usein erheen kautta ja sinnikkyyden sekä tuurin avulla. Harjoittelua on saatu vuodesta 2013 alkaen, jota ennen meillä ei ole ollut kokemusta kuin pääsiäisruohon kasvattamisesta.
Maas ei ole hanki tammikuussa 2020, eikä ollut jouluna 2019, mutta pientä sisätalviviljelyä on mukavaa harrastaa myös vuoden pimeimpinä ja kylmimpinä kuukausina. Tässä on aluillaan herneen versoja ja yrttejä, joiden säännöllisellä lisäämisellä saa hieman tuoretta vihreää omalle lautaselle myös talvella.
Muutimme
kaupungista maalle keväällä 2014 remontoituamme ja raivattuamme
riittävästi tätä kertaalleen hylättyä ja perusremonttia
tarvitsevaa taloa ja sen ryteiköksi kasvanutta puutarhaa. Elämä
kaupungissa ei vaan enää tarjonnut meille sellaista elämää, jollaista
halusimme elää. Olimme pitkästyneitä arjen yksipuolisuuteen ja siihen,
että koimme arjen perusasioihin vaikuttamisen olevan kaupungissa kovin
rajoitettua. Tuntui siltä, että töitä tehtiin kodin ja elämän eteen, jossa ei ehtinyt olla läsnä ja jota ei oikeasti ehtinyt elämään. Meitä kiinnosti omatoimisempi, omavaraisempi ja
yksinkertaisempi elämä. Nykyään saamme tehdä töitä kotoa käsin ja elää yksinkertaista elämää sekä vaikuttaa sen sisältöön haluamallamme tavalla enemmän kuin ennen.
Me kuitenkin elämme ihan tavallista mukavaa arkea, joka vaan ei ole ihan samanlainen kuin
nykyään yleisesti tapaa olla. Toiset rakastavat kaupunkielämää ja pitävät sitä helppona, me halusimme jotain muuta.
Täällä
on sähköt, muttei viemäriä. Täällä on kaivo, muttei vesijohtoja, sauna,
muttei suihkua. Liesi, muttei sähköinen. Talo lämpiää pääasiassa puulla. Yksinkertaista!
Meillähän on tuolla puutarhan puolella uinumassa kuningasosterivinokasviljelmä, joka perustettiin keväällä 2019. Koivunrunkoon upotetut rihmastotapit ottavat oman aikansa, melko tarkalleen 9-12 kuukautta upotuksesta ennen kun satoa on odotettavissa, joten kokeilemme nyt ihan vaan kokeilun ilosta ja tuoreen sienen himoissa tällaista kotikasvatussettiä, jolla voi kasvattaa herkkusieniä sisätiloissa.
Yksi satolaatikko tuottaa kolmesta viiteen satoa ja yhden sadon määrä voi olla jopa 2 kg. Hollannissa kasvatussetti maksaa 5€, mutta ellei satu olemaan tuttuja niillä nurkilla, ko. firman toimittamana postikulut Suomeen ovat hurjat. Täällä kotimaassa settiä myy mm. Exotic Garden n. 19€ hintaan. Kotimaisen herkkusienen kilohinta kaupassa on jossain 10-15 euron välimaastossa, Liettuassa kasvatettuja (Rainbow) saa alle 7 eurolla per kilo, joten herkkusienien kasvattaminen kotosalla kannattanee ja toimitusmatka viljelmältä lautaselle on sangen lyhyt.
Täällä ollaan vasta rihmaston kehitysvaiheessa, joten palaamme tähän testiin tuonnempana, kun toivottavasti satoa kehittyy muutaman viikon kuluttua.
Aloitetaan siitä, että meillä meni puutarhan loppusyksyn siivouspuuhat ihan lööperiksi, kun sairastuin tuossa syyskuun loppuvaiheessa ja sitä sairastelua sitten piisasi usean viikon verran tutkimuksissa rampaten ja kivuista kärsien. Olin niin surkeassa kunnossa, ettei oikeen mitään normaalia hääräilyä kyennyt tekemään, kun pelkän veden pitäminen sisuksissa oli yhtä taistoa, ja kovia vuorokauden tai parinkin kestäviä kipukohtauksia piisasi tämän tästä. Hommahan sitten lopulta sai päätöksensä hieman erilaisen joulun merkeissä, kun jouduin lopulta sairaalaan muutamaa päivää ennen joulua ja muiden kuunnellessa joulurauhan julistusta, tämä emäntä heräili leikkauksesta pahasti ja kroonisesti tulehtunutta sappikkoa vähempänä.
Ei
kyllä harmittanut lainkaan, että joulu tuli ja meni odottamattomissa
merkeissä, sillä voin nyt pitkästä aikaa hyvin ja kunhan leikkauksesta
toipuminen on lopullisesti ohi, elämä asettuu taas tutulle uomalleen entistä
parempana.
Tässä toipuessa on ollut aikaa olla jouten ja pohtia myös tulevaa satokautta.
Tässä jouten ollessaan, kun oikeen mitään ei ole voinut tai saanut tehdä, on tullut myös lueskeltua. Kirjahyllyssä on jo hyvän aikaa odotellut vuoroaan Riippumaton puutarha (Riikka Kaihovaara, Visio), joka kertoo teollisen ruoantuotannon romahduksesta ja permakulttuurin perusteista. Uskallan suositella tätä kirjaa ihan kaikille kotipuutarhureille ja omavaraisteleville sielunsiskoille ja -veljille! Kirjan kantavana teemana on luoda puutarhoja ja kotitarveviljelmiä, jotka permakulttuurin hengessä jäljittelevät luonnon omaa toimintaa ja muodostavat siten ruokaa tuottavan, helppohoitoisen ja toimivan ekosysteemin, joka lannoittaa ja kastelee itse itsensä ja torjuu myös taudit ja tuholaiset.
En kerro kirjasta sen enempää, jotta sen ahaa-elämyksellisyys säilyy. Suosittelen lukemaan kirjan toteamalla, että se on samaan aikaan innostava, herättelevä ja kannustava, ja se tarjoaa ahaa-elämyksiä, tietoa ja inspiraatiota, jonka jälkeen todennäköisesti helpottuneena lukemastasi muutat jotain viljelyksilläsi - ja huokaiset jatkossa helpotuksesta niin tehtyäsi.
Meillä on tätä kirjaa kaksin kappalein, joten jos kiinnostuit kirjasta, huutele tuolla alhaalla kommenteissa tai instassa kirjan perään. Arvon tällä viikolla sen toisen kirjan pois kirjasta kiinnostuneiden kesken.
2020 meidän hyötypuutarha jatkaa pitkälti sitä linjaa, joka on ollut olemassa jo pari satokautta. Keskitymme niihin kasvatettaviin, joita tulee oikeasti käytettyä ja joita tulisi ostettua kaupasta muutenkin. Sellaisia ovat esimerkiksi perunat, porkkana, salaatit, kaali, lempijuurekseni palsternakka, punasipuli, viime vuoden ihastus tarhamaltsa, moninaiset yritit, monivuotiset piparjuuri ja maa-artisokka, kurpitsaa, lanttua, maissia, hernettä, papuja, puutarhamarjoja, sekä kasvihuoneiden tomaatit, kurkut ja paprikat. Nämä eivät sulje lainkaan pois uusia tuttavuuksia tai muutaman vuoden tauon jälkeen uudelleen kokeiluun meneviä kasvatteja, joista mainittakoon vaikkapa tuo mustajuuri. Niin herkullinen ihanuus kerrassaan, että mustajuurta voisi tänä vuonna laittaa taas kasvamaan!
Sekalaisten siementen loota on järjestetty. Kevät voi tulla!
Kun kerran viime vuonna saimme kasvatettua ensimmäistä kertaa ihan oikean pesusienen, tänä vuonna tietenkin pitää jatkaa pesusienikurkun kanssa leikittelyä! 5.1.2020 meni multaan ensimmäiset siemenet lasikuvun alle ja lämpömaton päälle. Tropiikin ihmekasvi kaipaa sademetsämäistä kosteutta ja lämpöä, joten onnistuakseen molemmat ovat hyvä olla olemassa myös täällä Pohjolassa. Kunhan taimet itävät, ne pääsevät myös valokylpyyn. Kuvan lampussa on kasvilamppu, joka mahdollistaa riittävän valomäärän tälle erikoiskasville.
Vuodelle 2020 ei oteta suuren suuria tavotteita tai tehdä isoja suunnitelmia. Täällä on rempattu ja raivattu nyt keväästä 2013 alkaen siihen malliin, että hieman väljemmän suunnitelmainen vuosi on jo paikallaan. Jatketaan samaan malliin hyväksi todettujen kanssa ja mennään fiiliksen mukaan, hoidellaan keskeneräisiä pois. Ehkä siten syntyy uusia ideoita ja niille olisi aikaakin. Muutama suunnitelma kuitenkin on.
Ensinnäkin etupihan sorapeitto on todettu toimimattomaksi. Mitkään juurimatot ja sorakerrokset eivät hillitse tämän vehmaan maan kasvuvoimaa. Etupiha siis palautetaan nurmelle loppukeväästä.
Pikkuruiseen pähkinätarhaamme istutetaan lisää pähkinää, se päätettiin jo viime vuonna.
Jos siltä tuntuu ja isäntä jaksaa, niin laajennamme hieman saunaterassia siten, että sinne saadaan vesiallas jossa voi virkistäytyä ja venytellä - tämä olisi selälleni lottovoitto!
Neljäs suunnitelma liittyy tuohon paljuumme, joka on saavuttanut elinkaarensa pään. Paljusta on jo purettu lämmitinkamina väliosineen ja paljua on alettu täyttää kompostilla. Keväällä kaikki kompostimme (6 kpl) tyhjennetään paljuun ja loput paljusta täytetään pussimullalla. Paljun keskelle istutetaan joku ihana hedelmäpuu, keskiöön ehkäpä mustikkakoisoa ja houkutinkukkia ja ihan reunukselle laitetaan vielä vaikkapa köynnösmansikkaa. Paljusta tulisi herkkukeidas!
Rakkaalla marjalla on monta nimeä! Mustikkakoiso nimenä lienee perujaan Myllypellon taimilta, joiden mielestä kasvin oikea nimi pinaattikoiso on ihan hassu. Eihän kasvin lehtiä syödä, eikä se muistuta pinaattia muutenkaan. Tämä marjakasvi oli itselleni aivan tuntematon, kunnes Tsajut -blogin Satu siitä vinkkasi. Kasvi on yksivuotinen, helppo kasvatettava ja kuulostaa satoisalta, sillä yksi taimi voi tuottaa täyskasvuisena jopa 3 litraa marjoja. Marjojen makua kuvaillaan mustikan maun ja orvokin tuoksun sekoitukseksi. Raakana Garden huckleberryn marjoja ei tulisi syödä sillä marjat ovat miedosti toksiinisia, maailmalla neuvotaan, mutta keitettynä ja kypsennettynä marja on makoisa ja myrkytön. Tämä mustikkakoiso voisi nyt sitten olla 2020-uutuuksia meidän pihalla, tuon paljun verran testattuna!
Alussa mainitsin, että laitan loppuun linkin, jos joku haluaa kuunnella meitä. Tuossa syyskuussa näes saimme vieraan Yleltä, toimittaja Marja Vehkasen, joka teki radiodokkaria aiheesta muutos. Hän pyysi josko tulisimme mukaan yhteen jaksoon, jossa kertoisimme muutosta kaupungista maalle. Voi apua, miten jännä päivä siitä sitten tulikaan - me kun emme ole mitään parrasvaloihin haaveilevia tyyppejä lainkaan. Päivä oli kuitenkin hauska. Juttelimme niitä ja näitä, Marja äänitti ja materiaalia taisi tallentua 2 tuntia, josta sitten leikkelivät alle 10 minuutin pätkän radiodokkarisarjaan Käänne. Meidän jakso tuli ulos jouluna.
Juttu loppuu kokolailla hupaisasti mainintaan Nuuhirunttisesta sen enempää selittelemättä miksi niin outo nimi vuohelle. Kerrottakoon siis, että siinä kohdassa puhuttiin eläimistä ja onko meille tulossa muita eläimiä kuin lemmikkejä. Kerroin haaveilevamme jonain päivänä ehkä mahdollisista kanoista ja vuohista ja unesta, jonka näin jo kauan ennen kun olimme edes löytäneet Jovelan. Unessa meillä oli vuohia, joista yhden nimi jostain unilogiikan käsittämättömästä syystä oli Nuuhirunttinen, ruotsiksi muka Snusruttan (en edes osaa arvata miksi myös muka ruotsinkielinen nimi piti olla). Uni jäi elämään ja Nuuhirunttisen legenda syntyi päätöksellä, että mikäli meillä koskaan on vuohia, ehkä kaksi, toinen heistä tulee saamaan nimekseen Nuuhirunttinen, eli Nuuhis ja toinen olkoon, samaisen unen mukaisesti Hildaksi kutsuttava Hildegarde Smith, joka kylläkin sitten on oikea hahmo Agatha Christien kirjassa Idän pikajunan arvoitus. Omituinen uni, jonka pätkä päätyi nyt sitten radioonkin. En tiedä itkeäkkö, nauraakko vai odottaakko, että routa sulaa, jotta pääsen hautaamaan pään hiekkaan.
Ohmy! Meidän lyhyttarinan voit siis halutessasi kuunnella täällä.
Vuoden ensimmäisen suuntana omavaraisuus -blogiringin kirjoitukseen osallistuvat blogit ovat lajiteltu kasvuvyöhykkeisiin. Käypä lukemassa mitä muille bloggaajille kuuluu ja millaisia suunnitelmia heillä on alkaneelle vuodelle omavaraistelun hengessä! Kirjoitukset julkaistaan 6.1.2020 klo 09:00.
Wannabee Farmari
Iso-Orvokkiniitty
Laura eli Javis
Sarin puutarhat
Pienenpieni farmi
Urban Farming kaupunkiviljely
Rouva yrttinen
Kohti laadukkaampaa elämää
Oma tupa ja tontti
Tsajut
Harmaa torppa
Metsäläisten elämää
Airot ulapalla
Caramellia
Rakkautta ja maanantimia
Puutarhahetki - suurien unelmien puutarhablogi
Korkeala
Niin se aika vain hurahti, suorastaan loikkasi keväästä keskikesään, mutta jouten emme mekään ole olleet. Kantovesi-kuivavessataloudessamme on tehty arkisia toimia helpottavia parannuksia ja tuotu kukkivaa puutarhaa myös sisustukseen.
Suloinen rohtosuopayrtti ihastuttaa puutarhassa, mutta tämä perinneperenna on myös mainio luomupesuaine, jota monet museotkin käyttävät arvotekstiiliensä puhdistamiseen. Heinä-elokuu onkin ihanaa aikaa tehdä itse suloista suopaa rohtosuopayrtistä, ja pesaista talven villavaatteet valmiiksi odottamaan aikanaan saapuvia viileitä päiviä!
Sadon kuivattaminen on hyvä keino säilöä satoa ja kasvattaa kotivaraa, ja samalla säästyy tilaakin, sillä kuivatettu sato vie huomattavasti vähemmän tilaa kuin moni muu säilöntämuoto. Monitasoisen kuivurin hankintavinkin löydät kirjoituksen loppuosasta.
Kevät etenee ja pian koko maailma on taas niin ihanan vihreänä. Mikä olisikaan parempi raaka-aine esille nostettavaksi, kuin toukokuussa sesongin aloittava, metsän vihreäksi kullaksikin kutsuttu kuusenkerkkä?
Usein kotipuutarhuri huomaa satoa nakertelevat puutarhan vihulaiset siinä vaiheessa, kun tuhoja on jo syntynyt. Ennakointi on ilman muuta tehokkain tapa välttää näitä kutsumattomia vieraita, mutta biologista, myrkytöntä apua on saatavilla silloinkin, kun vauriot ovat jo nähtävillä.
Mitä kaikkea, muutakin kuin havukasveja, alppiruusuja ja hortensioita, voi kasvattaa happamassa maassa? Tässä teemajulkaisussa tehdään sekä silmän että makuhermojen iloa tuottava pieni ikivihreä satokeidas omaan puutarhaan.
