SADONKORJUU & KEKRI

03.10.2022

Illat pimenevät ja säät viilenevät, mutta puutarhoissa hääräillään edelleen, kun sadonkorjuun viimeisiä aarteita korjataan talven varastoihin. Sadonkorjuun jälkeen on aika kattaa taas pöytä ja juhlia omaa perinnejuhlaamme kekriä, tuota sadonkorjuujuhlaa, joka juhlana on hämmästyttävän samanlainen kuin irlantilaistaustainen halloween.

Kuukauden ensimmäisenä maanantaina Tsajut-blogin Sadun ja Korkealan Heikin luotsaaman omavaraistelevien bloggaajien yhteisenä aiheena tänään on sadonkorjuu, kekri ja metsästys. Kukin bloggaaja kertoo tavalliseen taapaan kuulumisiaan ja yhteisistä aiheistamme valitsemastaan jutusta, joka meidän kohdallamme, kuten arvata saattaa, on sadonkorjuu ja ihana kekri! Nyt ei pidä luulla, että olisin asiallista metsästystä vastaan. Oma ajatukseni on, että luvallinen ja taidolla suoritettu metsästys on myös eläimen elämää kunnioittava keino hankkia lihaa. Vaikka se metsästä kuuluva pauke syksyisin sydämeen vihlaiseekin, olemme kuitenkin sekaaneja täällä Jovelassa, ja siten olisi kovin tekopyhää arvostella metsästystä, joka kuitenkin tarkoittaa sitä, että ennen lautaselle siirtymistään eläin on saanut elää lajiomistaista elämäänsä luonnossa. Meillä ei kuitenkaan ole omakohtaista kokemusta metsästyksestä, joten jätän sen aiheen niille poppoolaisille, jotka harrastavat metsästystä.

Sadonkorjuun päätös

On hassua sanoa, että onpa hassu syksy, kun takana on erikoinen talvi (poikkeuksellisen kylmä ja luminen meillä), erikoinen kevät (teki tuloaan ikuisuuden normaalista varhaisesta keväästä poiketen) ja ei enää niin erikoinen kuuma ja kuiva kesä, mutta onhan tämä syksy ollut hassu. Samaan aikaan lokakuussa puut pudottavat lehtiään, villiviini hehkuu syyspalttoossaan ja kupeella kukkii edelleenkin yleensä heinäkuussa kukkiva rohtosuopayrtti ja ruusukin, joka päätti aloittaa vielä toisen kukintansa tälle vuodelle. Enkä muista aiempina vuosina syöneeni puutarhavadelmiakaan suoraan puskasta, kuten eilen tein. Leutoa siis on ollut ja ensimmäistä pakkasen puolelle painuvaa pakkasyötä odotellaan edelleen. Aiemmin sekin on osunut suunnilleen 19.9 paikkeille. Vaan en valita, kun ei tarvitse vielä lämmittää taloa tavalliseen tapaan ja osa sadostakin on vielä maassa.

On kyllä ollut pitkä satokausi tänä vuonna. Edelleen nostellaan perunaa, porkkanaa ja palsternakkaa. Piparjuurta ei olla ehditty vielä nostamaan lainkaan. Tyrniäkin on vielä puskissa ja yrtit voivat hyvin taivasalla. Lemppariani vuonankaaliakin (kuvassa oikealla) on edelleen saatavilla salaatteihin.

Kuvassa on hieman tämän vuoden kurpitsasatoa. Nuo pienet, noin kilon kokoiset Baby Bear -kurpitsat ovat kyllä hauskoja ja menevät jatkoon ensi vuodellekin. Nyt kun monella tapaa huikean kiireinen syyskuu on takana, täytyy varata yksi kokonainen päivä kaikkien kurpitsojen pikkelöintiin ja paahtamiseen. On sitten talveksi kurpitsasosetta keittoihin, kakkuihin, leipiin ja muihin ihaniin kurpitsaherkkuihin, niin ja pikkelöityä kurpitsaa joulupöytään.

Fenkolilaatikon viimeiset korjataan varmaan ensi viikolla. Kuva on otettu eilen. Oikealla taitaa olla tämän vuoden viimeinen kesäkurpitsa, tai pitäisikö sanoa lokakurpitsa, sillä kaveri piileskeli suuren lehden alla ja huomasin sen vasta eilen, kun napsin muutamia kuvia kasvimaalta.

Alma-perinnepaprikat antavat satoa edelleen ja oikealla on ihanan makeiksi ja aromaattisiksi kypsyneitä mustikkakoisoja, jotka taitavatkin olla parhaimmillaan vasta viileämmässä ilmassa. Jospa sitä hilloa näistä sitten ensi viikolla tekisi jonkun pienen purkin.

70-vuotias omenapuu jaksaa edelleen tehdä talviomenaa. Oikealla on auringonkukkapellolta kerättyjä, kukintansa päättäneitä auringonkukkia siemenkeskiöineen. Kuivattelen niitä tämän vuoden joulukattaukseen linnuille. Pianhan se talviruokinta taas aloitetaan täällä, mutta nämä kaunokaiset säästän lintujen joulubuffetin koristeiksi.

Yrteistä vesipippuri on tuotu sisälle, jotta ehtii tehdä kukat ja siemenet ensi vuodeksi ja oikealla on monivuotinen herukkasalvia, joka kukkii edelleen kasvihuoneessa. Se on kyllä aivan ihana yrtti ja nimensä mukaisesti maistuu samaan aikaan mustaherukalle ja salvialle.

Kekri - perinteinen sadonkorjuujuhla

On se kyllä niin jännää, miten samanlaisia oma sadonkorjuun perinnejuhlamme kekri ja Irlannista maailmalle levinnyt halloween ovat. Aivan sisaruksia suorastaan! Siinä missä halloweenina lapset kiertävät maailmalla naamiaisasuissaan pyytämässä karkkeja kepposten uhalla, kekrin aikaan meillä kiersivät aikuiset ovelta ovelle erilaisia herkkuja ja ryyppyjä pyydellen. Mikäli pyyntöön ei suostuttu, eri asuihin pukeutuneet juhlajoukot uhkasivat rikkoa talon uunin. Herkku tai kepponen siis! Iloisia kulkijoita toki kestittiinkin mielellään, sillä kieltäytyminen olisi tuonut taloon huonoa onnea. Talon hyvää onnea varmistettiin monella muullakin tavalla. Kekrijuhlassa piti esimerkiksi syödä usein ja paljon, myös yöllä, ja juopuminenkin oli suotavaa tulevan ohrasadon varmistamiseksi. Isännän kuitenkin tuli nauttia olutta ja väkiviinoja maltillisesti, sillä isännän sammuminen tiesi viljan lakoontumista seuraavana vuotena. Vainajia muistettiin, toisia ehkä vähän pelättiinkin ja siksi väki kulki aikalaisnaamiaisasuissaan ilkeitä henkiä hämätäkseen. Tulevaa ennustettiin kuten nykyään uuden vuoden juhlissa ja tietenkin saunottiin. Nykyään halloweeniin liitettävä kurpitsalyhtykin oli alun perin nauris, jollaisia kaiverrettiin lyhdyiksi niin halloween-juhliin Irlannissa kuin kekrijuhlissa meillä koto-Suomessa.

Kekrinä roolitkin menivät vallan sekaisin. Aikuiset leikkivät ja kisailivat, naiset saattoivat pukeutua miesten vaatteisiin ja miehet naisten - aikana, jolloin sukupuoli määritteli vaatetuksen. Kekriä vietettiin taloissa ja torpissa joskus eri aikaan ja joskus yleinen ilonpito saattoi vallata vaikka koko kylänkin, jos sadonkorjuut olivat samanaikaisesti saatu päätökseen.

Vanhaan aikaan kekri sekä päätti vanhan vuoden, että aloitti uuden vastaten uudenvuodenaattoamme nykyään. Kekri oli esi-isiemme vuoden tärkein juhla, jonka jälkeen palkollisetkin saivat vapaata. Kekrin jälkeen saatettin mennä naimisiin, vaihtaa isäntätaloa tai matkustaa toisaalla asuvien sukulaisten luo. Kristinuskon myötä kekri kuitenkin päätyi pannaan, sillä moista ilon juhlaa ei tuohon aikaan kirkon näkökulmasta katsottu suopeasti, mutta vastahakoisen ja jukuripäisen kansan mieltä ei hevillä muutettu. Lopulta kekri kuitenkin saatiin kitkettyä kansasta ja sen osia siirrettiin muihin juhliimme, kuten lammaspaisti ja karjalan ortodokseilta lainattu virvonta herkun toivossa pääsiäiseen ja kinkku joulupöytään. Joulupukkikin oli alunperin kekripukki.

Kekri on arvokas juhla, ehkäpä historiamme hienoin ja monimuotoisinkin. Todennäköisesti kekri on myös yksi vanhimmista suurista vuotuisista juhlistamme, monien satojen vuosien takaa. Olen sitä mieltä, että kekri ansaitsee paikkansa juhlakalenterissamme nykyäänkin. On ollut ilo huomata, että kekriä on alettu viime vuosina nostaa esille ja arvostaa uudelleen. Eikä halloweenissakaan toki mitään vikaa ole. Ilonpitoahan se vainen on, vaikkakin amerikkalaistumisen myötä alkuperäinen kelttien sadonkorjuujuhla samhainiin pohjautuva halloween on kokolailla haihtunut nykyisestä juhlamuodosta. Omaan makuuni sopii parhaiten ikioma kekrimme. Sellainen puutarhan sadonkorjuun herkkuja notkuva pöytä, jonka äärelle käymme ystävien kanssa tunnelmoimaan ja nauttimaan pöydän antimista ajan kanssa.

Kuten arvata saattaa, meillä on ollut tapana viettää kekriä joka vuosi täällä Jovelassa. Se tavallaan kuuluu asiaan. On mukavaa juhlistaa omaa satoa ystävien kesken. Kekrinä toden totta pöydässä onkin kystä kyllä kuin jouluna konsanaan. Viime vuonna meillä vietettiin kekriä hieman eri tavalla, sillä kekriruokia myös kuvattiin kirjaamme varten. Oikealla yllä näkyy viime vuoden kekrimenumme, jonka antimista 7 päätyi kirjaankin. Saapas nähdä mitä pöytään laitetaan tänä vuonna, kun loppukuusta käymme kekripöytään ystäväpariskunnan kanssa.

Eläköön kekri ja Pohjolan omat perinteet!

Kotivaraa & sähkötöntä valoa

Kun juuri on innoissaan puhunut kekristä, en viitsi mainita mitään kummempaa haastavista ajoista, joita koemme parhaillamme maailmassa ja kotomaassammekin, tai ajoista, jotka ovat edessämme talven saapuessa. Ei päivää ilman niitä uutisia. Sanonpa vainen, taas kerran, että kotivara, ja jos energia-asiat kiinnostavat, niin kurkkaapa tänne.

Talven kynttilävarastot ovat olleet täynnä jo hyvän tovin ja lisää tehdään itse kun syysloma saavuttaa almanakassa kovasti odotetun päivän.

Sähkötöntä valoa

Meillä on ollut tarvetta jonkinlaiselle valolle saunapolullamme jo muutaman vuoden ajan, mutta eihän sitä nyt kaikkea aina jouda hankkimaan. Täällä katuvalottomalla kylällä kun on oikeasti sysipimeät illat tähän aikaan vuodesta, niin asia piti nyt korjata. Mukava -50% alennus osuikin silmiini aivan sattumalta tuossa alkusyksystä ja siihen sitten tartuttiin heti. Etupihan portin luona ja kuvien saunapolulla on nyt pattereilla toimivat, Airamin kahden lampun liiketunnistinvalot ja ne ovat varsin mainiot! Tuovat pimeyteen juuri sen verran valoa, että matka polkua pitkin saunalle taittuu turvallisemmin ja tuon portinkin saa auki ja kiinni ilman, että pitää kädellä etsiä portin hakasta ja hakasen vastakappaletta aikaansa enemmän räpellellen. Näihin patterikäyttöisiin valoihin päädyimme ihan sen vuoksi, ettei tuolla puolella taloa ole sähköpistettä, eikä johtoja haluttu vedätyttää sinne saakka vain yhden lampun vuoksi.

Sen verran törsäsin vielä lisää, että ostimme männäviikolla Tokmannilta tällaisen pattereilla toimivan ulkovalosarjan, jossa on ajastin. Se sytyttää valot, antaa niiden palaa 6 tuntia, sammuttaa valot ja sytyttää ne uudelleen 18 tunnin kuluttua. Ja kerrankin patterikäyttöisissä ulkovaloissa on sellainen patteripesä, ettei se loju maassa tai ole niin heppoinen, että siitä arvaa heti, ettei mene kauan kun patteripesä on täynnä vettä. Patteripesä on tuo musta pötkö, joka roikkuu omasta koukustaan oksasta.

Sangen kivat valot, jotka tuovat iloa ja valoa etupihan alppipajussa. Paloaika 6:lla AA-patterilla on muuten 150 tuntia, ajastettuna kesto siis noin 25 iltaa.

Näin pääsimme lokakuuhun ja joulukin jo kurkistelee kalenterin aukeamalla. Toisille se ehkä on raskaan huokauksen paikka, mutta annetaan meidän joulua rakastavien huokailla ilosta, kun joulumieli valtaa taas ajatukset. Tässä maailman ajassa tarvitaan joulumieltä, iloa, turvaa, uskoa hyvään, tulevaan ja hyvään tahtoon ihmisten kesken, ja että hyvä lopulta tulee voittamaan pahan ja valo pimeyden.

Joulua ennen monet meistä saavat pitää syysloman ja muutenkin syksy tarjoilee meille monia mukavia asioita jos osaamme iloita niistä. Kaikki nämä kuulaat syyspäivät, kotoisat sadepäivät, luonto on upeimmillaan, satoa on vielä hieman korjattavana ja säilöttävänä. Luonto vaipuu hiljalleen talven lepoon ja elämäkin muuttuu verkkaisemmaksi. Meillä on neljä upeaa vuodenaikaa. Olemme niin onnekkaita!

Tuleva vuosi tuo muuten itselleni melkoisen muutoksen arkeen, sillä jään päätoimestani helmikuusta alkaen kauan suunnitellulle sapatille, joka siirtyi pandemian vuoksi parilla vuodella. Helmikuusta alkaen aion olla Jovelan Johanna täydestä sydämestäni, ajan kanssa. Tai olenhan minä aina, mutta en aina ajan kanssa. Nyt on sen ajan aika

Näihin tunnelmiin päätän kuulumisemme tällä kertaa. Käykääpäs lukaisemassa mitä muilla on kerrottavanaan.

Seuraavat mainiot kirjoittajat ilahduttavat teitä tänään 3.10.2022 klo 09:00 alkaen:


Kasvuvyöhykkeeltä
  1

Nina Sointu .
Kakskulma .
Kasvuvyöhykkeeltä  2
Pilkkeitä Pilpalasta .
Oma tupa ja tontti .
Sarin puutarhat .
Kasvuvyöhykkeeltä  3
Tsajut .
Rakkautta ja maanantimia .
Villa Varmo .
Kohti laadukkaampaa elämää .
Sanni ja farmi .
Evil Dressmaker .
Kasvuvyöhykkeeltä 4
Puutarhahetki .
Korkeala .
Kasvuvyöhykkeeltä 5
Korpikuusen tila .
Kasvuvyöhykkeeltä 7
Korpitalo .

Iloa ja valoisia aikoja kaikille toivotellen Jovelan Johanna
Haluatko kommentoida? Lähetä meille viestiä instan kautta

Öljyjen uuttaminen yrteistä on helppoa ja vaivatonta. Yksinkertaisimmillaan se tapahtuu kylmäuuttamalla. Raaka-aineina tarvitset vain yrttiä ja kasvipohjaista öljyä. Tällä ohjeella on tehty piparminttuöljyä, jota voi käyttää kotikosmetiikassa, lihaskivun helpottajana ja nuhaisen nenän avaajana sekä leivonnassa ja jälkiruokien maustajana. Kannattaa...

Kolean vaihteleva kesä- ja heinäkuu on tarjoillut aurinkoa, sateita ja rakeitakin. Sato on toisaalta hyvällä mallilla, toisaalta koleuden vuoksi kangerteleva, mutta puutarha tarjoilee silti herkkujaan.

SUVISIMAT 

16.06.2024

Suvisimaa ja juhannuspolkkaa! Juhannuspolkka sai nimensä siitä, että sen maku muistuttaa hieman polkkakarkkeja, vaikkei niitä ole nähnytkään, ja suvisiman salaisuutena on mustaseljankukat. Molemmat reseptit ovat omiani, mutta kolmannen, mustaherukkaisen kesäsiman resepti on alkujaan Louhisaaren linnasta.

Tällä hyttysiä inhottavalla yrttietikalla, jota on käytetty niin karkoitteena, rohtona kuin maustajanakin, on sangen hauska nimi, jonka juuret juontavat keskiajan paikkeille Ranskaan. Itse käytän 4:n varkaan etikkaa sekä hyttyskarkoitteena että salaattikastikkeiden maustajana, mutta joskus myös hiushuuhteena, sillä se saa laimennettuna hiukset...

Kuluneen kuukauden voisi kiteyttää kolmeen sanaan: kuumaa, kuivaa ja kaunista. Kun puolen vuoden talvi vihdoin taittui, meidät heitettiin suoraan sateettomaan hellekauteen lööppien rakastaman käristyskupolin alle. Koko kuun kärvisteltyämme saimme lopulta pari runsasta, vaikkakin lyhyttä sadekuuroa touko- ja kesäkuun taitteeseen. Se on kovin vähän...

Tässä julkaisussa puhutaan monivuotisista ruokakasveista, jotka tuottavat satoa useita vuosia ja niin sanotuista kaksivuotisista hyötykasveista, kuten juureksista, jotka tekevät toisena vuotenaan siemeniä tuleville sadoille. Samalla katsellaan hieman uutta viljelyaluettamme, jossa kasvaa näitä molempia.