Västäräkki on jo keikistellyt pihalla lupaillen vähäsen ja pääskynenkin ollut sitä mieltä, ettei ole päivääkään, kun kesä on taas täällä, mutta sääherra se vaan arpoo antejaan tarjoillen vuorotellen raekuuroja, sadetta ja porottavaa aurinkoa. Saisi jo antaa periksi, sillä Jovelassa alkaa jälleen olla se tavanomainen loppukevään sisäviidakko, jonka yritin välttää tänä vuonna. Eipä se onnistunut tänäkään vuonna, mutta väliäkö tuolla. Täällä ollaan uuden satokauden haaveissa kaikki nurkat täynnä esikasvatettuja taimia, ja varpaat jo kesän kynnyksellä.
Jos maaliskuu tuntui livahtaneen melkein ohi, ei huhtikuukaan sen kummempi ole ollut. Omituisia aikoja elelemme, ystävät hyvät. Poikkeustila jatkuu ja pandemian loppua ei kukaan vielä varmaksi osaa ennustaa. Pandemiaa edeltänyt aika tuntuu jo kaukaiselta ja etäiseltä. Tästä kaikesta on tullut niin normaalia, että vielä etäisemmältä tuntuu ajatus siitä, että tämä loppuu jonain päivänä.
Olen miettinyt paljon sitä, miten suuresti monen arki on muuttunut. Toiset elävät elämänsä aikaa hakien uusia tuulia siipiensä alle toisten joutuessa polttamaan kynttiläänsä molemmista päistä. Meillä täällä peruselämä on kokolailla ihan samanlaista kuin ennenkin, se on vaan saanut joitain uusia muotoja. Täällä me omalla tontilla ollaan ja hääräillään, tehdään arkisia puuhia yhdessä, olla möllötellään ja kirjoitellaan näitä tarinoita maailman menoa ihmetellen.
Tänään on taas kuukauden ensimmäinen maanantai, ja se tarkoittaa omavaraistelevien bloggaajien kimppapostausta. Tällä kertaa aiheena on pölyttäjät ja eläinvauvat, sekä kunkin kuulumiset tässä satokauden kynnyksellä.
Meidän taloudessa asustelee 2 kissaa ja 2 koiraa, joista nuorin on 4 vuotta täyttävä kissa, joka löytyi talomme alta pentuna ja vanhimpia ovat kakkosemme, eli koirasisarukset Milo ja Maya, jotka ovat jo liki senioreja, luultavasti ainakin 12 vuotiaita, sillä meille tullessaan vuonna 2009 löytökoirien iäksi arvioitiin 1-2 vuotta. Eläinvauvoja meillä ei siis ole kuin tuolla pihan puolella linnunpöntöissä, niityllä ja puskissa, joissa kaikissa heitä kyllä näkee. Suloisia peuroja, kiireisiä lintuvanhempia ja vilahtelevia häntiä kasvillisuuden seassa.
Pölyttäjät, nuo siivekkäät omavaraistelevien parhaat kaverit, ovat toivottuja ja vaalittuja ystäviä puutarhan puolella ja huoli hyönteismaailman hädästä on usein mielessä. Ilman pölyttäjiä ei satoa tule. Keväisin meillä alkaa pörriäisten herätessä ötökkäbaaritarjoilut, jotta siivekkäät ystävät selviäisivät kevään alusta mahdollisimman hyvin. Olen kirjoitellut muutamankin jutun hyönteisistä, joten en paneudu heihin sen syvällisemmin tänään, vaan vinkkaan asiasta kiinnostuneita vilkaisemaan Puutarhasoturit nimistä kirjoitelmaani viime keväältä, jolloin paneuduin syvällisemmin biologiseen torjuntaan kasvien ja hyönteisten avulla ja listasin hieman erityisesti pölyttäjiä innostavia kukkia ja yrttejäkin. Panostus viime satokaudelle tällä saralla kannatti. Houkutus- ja torjuntakasvit toimivat hyvin ja meillä oli koko kesän, pitkälle syksyyn saakka piha täynnä perhosia, ja pörisevät pölyttäjät hoitivat hommiaan ahkerasti. Samoilla linjoilla siis mennään tänäkin vuonna!
Lukuvinkkinä ehdotan erinomaista kirjaa Puutarhan ystävät ja viholliset (Eva Fanqvist Skubla, Minerva kustannus). Kuvassa on myös vanhan kyläkoulun esineistön huutokaupasta ostettu nostalginen
Hyönteisiä värikuvina - pieni värikuvasto 1961 WSOY, josta on hauskaa etsiä pihalla esiintyviä hyönteisiä.
Meillä on muutamia erilaisia hyönteishotelleja pihalla. Niitä on ollut mukavaa askarrella ja niiden elämää on ollut mukavaa seurata. Kukkiva hyönteishotelli Bugs Inn saa kesäisin kattoterassilleen kukkia (linkistä voi kurkata viime kesän kukkaterassia) ja isompi hyönteishotelli Bugsby on meillä puutarhan puolella pienen piha-aitan seinässä. Tuolla tuulensuojaisassa isossa hyönteishotellissa olikin talvella paljon asukkaita ja kova rapina siellä käy edelleenkin. Tuossa viime viikolla yhtenä aamuna kaarnapalojen seasta marssi oikea leppäkerttujen letka kohti puutarhaa. Kirvakomppanja oli enemmän kuin tervetullut!
Kevät ja lähestyvä kesä näkyy kaikkialla puutarhan puolella. Joka nurkalla puskee uutta kasvua ja samat nurkat muistuttavat siitä, että keväällä puutarhassa riittää puuhaa. Uuden kasvun ilo on joka kevät aivan valtava, tänä vuonna erityisesti. Tänä vuonna monet monivuotiset kasvatit ovat jo ihan huikeassa kasvussa.
Viime vuoden lipstikat ovat jo niin reteinä, että ensimmäistä satoa voisi ottaa. Ruukuissa on vanhoja valkosipuleita, jotka ovat innostuneet puskemaan uutta kortta. Taustalla näkyy myös talvehtinutta salviaa, joka jo tekee uutta satoa.
Vasemmalla salviaa, joka selvisi talvesta hyvin ja oikealla piparminttua, joka on vallannut melkein kokonaisen kasvatuslaatikon itselleen ja puskee nyt uutta satoa mullasta lootansa joka suunnalla.
Nuoren kirsikkaluumupuun oksat ovat aivan täynnä nuppuja. Yksi kukkakin on jo auki. Varmaan tässä viikon sisällä koko puu kuorruttuu valkoisiin kukkiin. Tästä puusta saatiin viime vuonna ensimmäistä kertaa satoa, muistaakseni n. 60 luumua. Jospa tänä vuonna sitten saisimme sen verran satoa, että pääsisi tekemään muutamia rommiruukkujakin talven iloksi.
Tällä viikolla pitää liotella mäntysuopaa punamalto-omenapuiden suojaksi. Viime keväänä nuoriin puihin pääsi kirvoja. Nyt ne pitää suihkutella ennen kun kirvat alkavat hääräillä omenapuissa, joiden punaiset lehtinuput ovat aukeamaisillaan. Näistä hieman erikoisemmista omenapuista ei ole vielä saatu satoa, sillä puut ovat vielä nuoria, mutta josko tänä vuonna saisimme ensimmäisen omenan onnistumaan. Puita on 3 ja ne ovat tosiaan hieman erikoista lajiketta, sillä puun tuottamat omenat ovat kauttaaltaan punaisia myös sisältä.
Raparperit ovat tavalliseen tapaan jo siinä vaiheessa, että ensimmäiset herkut ovat siitä kiinni, koska viitsii niistä jotain tehdä. Ainakin ihanaa raparperi-curdia pitää tehdä taas!
Tänä vuonna olisi tarkoitus lisätä lilapalkoherneiden määrää pihalla. Alla kuvassa viime kesän kaunokaisia ja nuoria taimia, jotka kiipeilevät kesän aikana verkon yläosaan saakka. Tuo paikka on muuten oikein hyvä, mutta maa on kovin kalteva, joka taas on aiheuttanut sitä, että kuivuusaikana (jollainen meillä on ollut 3-4 kesää peräkkäin) kaikki kasteluvedet valuvat rivin loppuun ja alkupään herneet ovat jatkuvasti janoisia.
Isäntä nikkaroi männäviikolla herneille sekä uuden kasvupaikan betonivaluritilöineen, jota pitkin herneet saavat kavuta, että vanhaan verkkopaikkaan kasvatuslaatikon, joka maan tasaamisen kanssa saa vedet pysymään paremmin siellä missä pitääkin.
Tuo lilapalkoherne on mukava kasvatettava. Se on ihan yhtä helppo kuin sokeriherneet yleensäkin. Lisäksi sen korkeakasvuisuuden vuoksi herneillä saa luotua kauniin kukkivan viherseinän, joka meillä toimii myös näköesteenä. Erittäin satoisa lajike muutenkin. Satokausi kestää usein pitkälle syksyyn.
Tällä viikolla, jos 10 päivän ennusteet edelleen lupaavat hyvää, eli plussaöitä, saadaan herneetkin jo maahan.
Tämä vanha tuoksuköynnöskuusama on myös niitä ilontuojia pihallamme. Kauniisti kukkiva ja huumaavasti tuoksuva köynnös on täysin villiintynyt ja kymmeniä vuosia vanha. 2 vuotta sitten käänsin sen rönsyjä aidan suuntaan ja nyt kuusama valuu jo aitaa pitkin alas. Muutama viikko ja se on taas täydessä kukassa houkuttelemassa pölyttäjiä ja perhosia luokseen.
Tuoksuköynnöskuusama kuvattuna 3.5.2020.
Tuttu näkymä pihalla, voikukat ovat aloittaneet kukintansa ja houkuttelevat luokseen kaikenlaisia pörriäisiä ja kaunokaisia. Samaan aikaan kukkii myös kevätesikot, joita meillä nousee siellä ja täällä.
Tässä toukokuun ensimmäisinä päivinä kielotötterötkin ovat jo levittäytyneet niin pitkälle kuin silmä siintää ja suloinen rohtosuopayrtti puskee maailmaan vaikka kivien välistä. Kasvun voima on valtava!
Kesän kynnyksellä ollaan! Tässä vaiheessa alkaa olla se tuskainen aika keväästä, kun vaan odottaa, että esikasvatettuja saisi jo siirtää kasvihuoneisiin. Alkaa taas olla joka nurkka ja taso täynnä isompia ja pienempiä taimipurkkeja odottelemassa pääsyä ulos. Tässä vaiheessa tunnelmat alkavat olla sellaisia, ettei se päivä tule hetkeäkään liian aikaisin! Taimien sisäkastelu alkaa jo käydä työstä ja olisi mukavaa vaihteeksi mahtua huusholliinsa ilman erikoisjärjestelyitä.
..tietää meillä edellisvuotta laajempaa valikoimaa ja määrää kasvatettavia. Tarkoituksena olisi nostaa omavaraisteluastetta sekä siementen että syötävien saralla ja jakaa entistä paremmin satokautta siten, että koko kesän, pitkälle syksyyn saakka riittäisi syötävää omiin tarpeisiin tasaisesti ja tietysti myös säilöttäväksi tuleville kuukausille sadonkorjuun jälkeen. Saapas nähdä miten tämän kanssa käy. Alku on ainakin ollut nyt lupaava ja tänä vuonna suunnitelmallisuus on ollut läsnä aiempaa syvällisemmin pohdittuna myös siltä osin, että sääihmiset arpovat kovasti sitä, tulisiko kesästä 2020 mittaushistorian kuumin myös meillä ja moni pitää sitä mahdollisena. Se tietää taas paahdetta, janoisia kasveja ja rutikuivia kasvualustoja. Se taas tietää sitä, että biohiiltä pitää tehdä itse vielä lisää.
Biohiiltä voi lisätä jo istutetuille hedelmä- ja marjapensaille tekemällä pienellä puutarhakuokalla muutamia biohiilellä täytettäviä kuoppia puun tai marjapensaan ympärille. Biohiili toimii myös maan pinnalla katteena hilliten veden haihtumista maasta.
Tsajut-blogin Sadun ja Korkealan Heikin luotsaamasta omavaraistelevien bloggaajien poppoosta kuulumisiaan ja vinkkejään 4.5.2020 klo 09 alkaen tarjoilevat myös mainiot:
Sarin puutarhat .
Luomulaakso .
Oma tupa ja tontti .
Tsajut .
Metsäläisten elämää .
Luontoannelilifestyle .
Caramellia .
Avaa silmäsi ja hengitä .
Koivunjuurella .
Rakkautta ja maanantimia .
Pienenpieni farmi .
Ku Ite tekee .
Villakotiranta .
Kasvuvyöhykkeellä 4
Niin se aika vain hurahti, suorastaan loikkasi keväästä keskikesään, mutta jouten emme mekään ole olleet. Kantovesi-kuivavessataloudessamme on tehty arkisia toimia helpottavia parannuksia ja tuotu kukkivaa puutarhaa myös sisustukseen.
Suloinen rohtosuopayrtti ihastuttaa puutarhassa, mutta tämä perinneperenna on myös mainio luomupesuaine, jota monet museotkin käyttävät arvotekstiiliensä puhdistamiseen. Heinä-elokuu onkin ihanaa aikaa tehdä itse suloista suopaa rohtosuopayrtistä, ja pesaista talven villavaatteet valmiiksi odottamaan aikanaan saapuvia viileitä päiviä!
Sadon kuivattaminen on hyvä keino säilöä satoa ja kasvattaa kotivaraa, ja samalla säästyy tilaakin, sillä kuivatettu sato vie huomattavasti vähemmän tilaa kuin moni muu säilöntämuoto. Monitasoisen kuivurin hankintavinkin löydät kirjoituksen loppuosasta.
Kevät etenee ja pian koko maailma on taas niin ihanan vihreänä. Mikä olisikaan parempi raaka-aine esille nostettavaksi, kuin toukokuussa sesongin aloittava, metsän vihreäksi kullaksikin kutsuttu kuusenkerkkä?
Usein kotipuutarhuri huomaa satoa nakertelevat puutarhan vihulaiset siinä vaiheessa, kun tuhoja on jo syntynyt. Ennakointi on ilman muuta tehokkain tapa välttää näitä kutsumattomia vieraita, mutta biologista, myrkytöntä apua on saatavilla silloinkin, kun vauriot ovat jo nähtävillä.
Mitä kaikkea, muutakin kuin havukasveja, alppiruusuja ja hortensioita, voi kasvattaa happamassa maassa? Tässä teemajulkaisussa tehdään sekä silmän että makuhermojen iloa tuottava pieni ikivihreä satokeidas omaan puutarhaan.
