YKSINKERTAISTA ELÄMÄÄ

Lokakuu. Lähestyvä talvi viilentää maailman ikkunoiden ulkopuolella. Aamuhämärä saapuu myöhemmin ja iltahämärä aikaisemmin. Lämmityskausi on alkanut, palavan puun äänet tulevat osaksi arkea. Sadonkorjuuta on enää vähän. Luonto riisuu vaatteitaan, me lisäämme niitä. On aika kääriytyä lämpimiin vaatteisiin, nauttia hiljaisuudesta ja elää yksinkertaista elämää.

Minä pidän aamuhämäristä. Maailma on vielä aivan hiljainen, kiireetön. Sängystä aukeaa vuodenaikanäkymä keittiöpuutarhaan ja peltojen yli, maisema, jota me usein katselemme kaikessa rauhassa Pippa-kissan kanssa tämän herättyä kainalostani nukuttuaan vierelläni koko yön. Pippa on ihana kissa, yksi niistä erikoisista eläimistä, joiden kanssa syntyvä yhteys on ainutlaatuinen, ja jollaisia kohtaa vain kerran elämässään. Pippa on sellainen. Meillä on 4 eläinystävää, kaikki niin rakkaita, mutta Pippa on sielunkumppanieläin, jollaista toista ei ole.

Aamun hämärässä me sytyttelemme kynttilöitä yhdessä Pipan kanssa. Pippa on hyvin varovainen kynttilöiden suhteen, mutta silti aina mukana mitä puuhaankin.  Koronan myötä meillä ei ole aamuisin kiire. Puhelin ei soi, aikataulut ovat löyhät. Aina niitä ei ole ollenkaan. Korona on vienyt mukanaan työkiireet. En ole siitä pahoillani, kunhan pärjätään. Olemme yhtiökumppanini kanssa painaneet pitkää päivää monta vuotta tavalla, jossa tunteja ei ole laskettu. Otamme tämän ajan eheytymisen kannalta, kun muutakaan emme voi.

Ellei isäntä ehdi ensin, hipsin tossut jalassa tupaan keittämään "tillikkaa" joka on isännän lempinimi sikurijuomalle, joka tunnettiin myös kahvikorvikeena. Kuvassa huopatossujen vieressä on toinen aarteemme, ihana villikissanpentu Freya, joka on kömpinyt koristaan aamunokosilta. Tai ei Freya enää mikään pentu ole, mutta silti aina meille se villikissanpentu. Tänään on aikalailla päivälleen 4 vuotta siitä kun palasimme työmatkalta isännän kanssa ja isäntä huomasi talomme alla pienen kissanpennun. Siitä pakkasöisestä päivästä alkoi isännän ja Freyan ainutlaatuinen yhteys, jonka alkutaipaleella isäntä istui sähisevän ja aran pennun kanssa yöt ja päivät. Isäntä on Freyan oma ihminen, kuten minä olen Pipan. Ei sitä niin oltu suunniteltu, mutta niin se meni. Kissat valitsivat omansa, mutta molemmille on kaksi syliä.

Yksinkertaista arkea

Tämä korona-aika on saanut pohtimaan asioita. Mitkä asiat oikeasti ovat tärkeitä, miten haluamme elää ja mitkä asiat voisivat sittenkin vielä olla toisin, vaikka saamme muutenkin elää tätä itse luomaamme nykyajan mittapuulla erilaista elämää? Tässä ajassa kaikki se, mitä ajattelimme tärkeäksi, on kirkastunut entisestään. Hiljaisuus, rauhallisuus, omatoimisuus, yksinkertaiset ilot, yksinkertainen elämä. En ole koskaan katunut hetkeäkään muuttoamme tänne maalle, tähän taloon, elämään yksinkertaista elämää ilman juoksevaa vettä ja modernia tekniikkaa, mutta tässä ajassa kaikki se, mikä meille oli tärkeää, on osoittautunut vielä tärkeämmäksi. Tekisi mieli karistaa harteilta vielä enemmän "normaalin elämän" perusoletuksia ja uppoutua vielä syvemmälle tähän valitsemaamme elämäntyyliin. Meillä on kaikki se, mitä tarvitsemme ja pärjäämme vähine tarpeinemme, toistaiseksi ainakin. Pienet elinkustannukset, kyky tuottaa itse ja samanhenkisiä ihmisiä lähipiirissä, joiden kanssa voi harjoittaa vaikka pienimuotoista vaihtotalouttakin, kannattelee omalta osaltaan elämää haastavinakin aikoina.

Kuvassa ystävän kotikanalasta saatuja munia ja oman maan perunoita, joita olemme nostelleet käytön mukaan itselle ja lahjaksi. Vielä riittää nostettavaa. Ensi viikolla saamme myös sieniä serkultani, joka on säilönyt meille ihania metsäsieniä suolaan. Onpa ihanaa! Anna ja saa, puolin ja toisin.

Lokakuu 2020

Tänään on kuukauden ensimmäinen maanantai, eli omavaraistelevien bloggaajien yhteisen kuukausipostauksen aika. Lokakuussa Tsajut-blogin Sadun ja Korkealan Heikin luotsaaman poppoon teemana on kekri ja sato. Halusin omassa postauksessamme ottaa esille myös yksinkertaisen elämän arkisia hetkiä, sillä ne ovat tärkeitä. Ei omavaraistelun tarvitse tarkoittaa suorituspaineista tekemistä hammasta purren aamusta iltaan. Päivät ja puuhat koostuvat pienistä asioista, jotka kuin helminauha muodostavat ketjustaan kokonaisuuden - sellaisen jollaisen siitä luo, oman tarpeen mukaan.

Piha ruokkii meitä vielä

Kovin kummoisia appehia ei puutarha enää tarjoile, mutta kyllä sieltä vielä vaan satoa tulee. Tämä on yksi sellaisia omavaraistelevan ja yksinkertaisen elämisen totuuksia, jossa mielikuva ja todellisuus eivät ihan vastaa toisiaan. Mielikuvissa ja eritoten Pinterestin fiilistelykansioissa omavaraistelevien pöydät notkuvat itse kasvatettuja herkkuja jo ennen kun suvi saapuu. Ainakin meillä todellisuus on sitä, että kesäkuussa toki on jo jotain puutarhasta saatavilla, mutta ruokataloudellista hyötyä saadaan ja uutta satoa syödään toden teolla vasta kesän loppupuolelta syksyyn ja tietenkin talven aikana sen mukaan mitä on säilötty tavalla ja toisella.

Tässä on Savoy-kaalia ja ruusukaaleja lokakuussa 2020. Viimeisiä viedään. Annamme ruusukaalien kasvaa vielä niin kauan kunnes yöpakkaset alkavat olla horisontissa. Kun kirjoitan tätä, seuraavan 10 vuorokauden sääennusteessa ollaan edelleen yölämmöissä alimmillaan 7 °C paikkeilla, yleensä lähemmäs 10 °C. Vihannesten syyskylvöjä ei pääse tekemään ennen kun ollaan pysyvästi alle 5 °C, jotta siemenet eivät lähde itämään. Tämä puutarhaomavaraistelu on tällaista säiden kyttäilyä ja sopivien odottelua, vuoden ympäri.

Maa-artisokka kukkii tänä vuonna normaalia myöhempään. Maa-artisokka on siitä mukava omavaraistelevan juures, että pääsadon voi korjata hyvin myöhään syksyllä, juuri ennen routaa tai aikaisin keväällä kun routa on sulanut. Meidän maa-artisokat ovat hyvin vanhaa lajiketta, jonka nimeä en tiedä, mutta mukulat ovat hyvin selkeämuotoisia ja helpommin kuorittavia kuin moninykeröiset lajitoverinsa.

Tyrniä on syöty sellaisenaan ja jälkiruoissa. Vielä olisi hieman satoa keräämättäkin. Loput säilötään talven herkuiksi pakkaseen. Mansikka hölmöliini ei ymmärrä talven lähestyvän, vaan tekee sinnikkäänä vielä satoa lokakuun puolella.

Kasvihuoneiden tomaattivarret ovat jo ruskeina, mutta oksilla oli tomaatteja vielä viikonloppuna. Viimeiset tomskut on nyt kerätty, kokonainen vasullinen, osa raakoina. Raakoja tomskuja on hyvä kypsytellä sisällä omenan kanssa. Isäntä tyhjensi kasvihuoneen kompostiin. Kasvihuoneissa kasvatuskierto on päättynyt tai oikeastaan se on valmis uuden alkuun. Kiertoahan tämä on.

Kevään ensimmäiset ovat myös syksyn viimeisiä. Ihana, aromaattinen salvia ja keittiöyrttien kivijalka lipstikka tekevät vieläkin uutta satoa. On meillä tuota lämpöä sadoille vielä riittänytkin, edelleen parhaimmillaan yli
20 °C ja keskimäärin 16 °

Samettikukasta on tullut oma suosikkini. Olemme täysin omavaraisia sen suhteen. Kerään ja kuivaan siemeniä kovin ahkerasti ja niitä piisaisi varmaan jo jalkapallokentän peittämiseen samettikukilla. Biologisen torjunnan yksiköiksi kasvatuslaatikoihin kasvatetut samettikukat kukkivat vielä lokakuussakin näin kauniisti. Kukkii siellä tosin vielä salaattikin (kuvassa vasemmalla). Samettikukat auttavat tuholaistorjunnassa vihannesten kasvaessa ja muuttavat keittiöpuutarhan oranssiksi kukkamereksi vielä sen jälkeenkin, kun sadot on korjattu ja kukkivat vielä aivan talven kynnykselläkin kun luonto on jo muuten paljas. Nämä kuvat yllä on otettu 3.10.2020.

Tässä tyhjennettiin pari viikkoa sitten yhdestä kasvatuslaatikosta samettikukkia, sillä kasvatuslaatikon varsinainen sato oli jo korjattu aiemmin ja piti saada tilaa seuraavalle kasvatille. Laatikkoon istutettiin sikurijuuren taimia, jotka näyttävät aivan voikukilta! Samettikukat kärrättiin etupihalle ilahduttamaan maisemaa siellä. Tässä on yksi esimerkki meidän tyylistämme puuhailla täällä. Ei tarvitse ladata kaikkia puuhia viikonloppuun ja myllätä koko puutarhaa kerralla syys- tai kevätkuntoon niin että kroppa huutaa apua. Hyvin riittää kun ottaa vaikka yhden tai kaksi kasvatuslaatikkoa tai pientä puuhaa päivässä haltuun. Siinä ehtii paneutua asiaan, nauttia puuhastaan, ihmetellä maailmaa ympärillä ja valmistakin tulee aikanaan.

Pihalta tupaan siirretyt persian vesipippurit kasvavat hyvin. Tuosta on mukavaa napsia muutama lehti tarpeen mukaan ja antaa taimien kasvaa suuriksi, kunnes ne tekevät siemeniä ensi vuoden satoa varten. Oikealla taas kerran samettikukan siementupsuja kuivamassa. Napsin korjuuvalmiit tupsut päivittäin ja kuivattelen niitä ikkunan edessä tarjottimella. Pieniä puuhia, pieniä iloja.

Tänä vuonna ruusunmarjat ovat olleet upeita ja niitä on runsaasti. Koronan vuoksi on ollut enemmän aikaa myös näiden keräämiseen. Ruusunmarjasose on aivan ihanaa ja ruusunmarjoista haudutettu juoma virkistävää. Kaikenlaista  on hyvä olla talvivarastossa, vaikka itse en pystykään keräämään maamarjoja tai sieniä selkävamman vuoksi. Ruusunmarjat ovat kiva poikkeus. Niitä kerätessä ei tarvitse kumarrella tai rasittaa olkaa, jossa myös on krooninen vamma. Oikealla lahjaksi saatuja ihania katajanmarjoja, jotka kuivatin ja joista inspiroituneena pidimme katajanmarjamaistajaiset reilu viikko sitten. Maistelimme erilaisia ruokia alkuruoista jälkiruokaan, joissa yhdistävänä tekijänä oli katajanmarjat.

Nyt kun koronatilanne on taas muuttunut huonoksi, emme pääse ystävän kanssa osallistumaan millekään kivalle kurssille. Monivuotinen perinteemme syyskurssien osalta katkesi, mutta tilalla ilahduttaa yhteiset maistajaiset, joita olemme viettäneet jo kolmasti kokkaillen yhdestä pääraaka-aineesta kokonaisen ateriakokonaisuuden alkuruoista jälkiruokaan kurpitsasta, kukkakaalista ja nyt uusimpana katajanmarjalla maustaen. Se on ollut valtavan hauskaa ja innostavaa ja samalla tuttu raaka-aine saa uusia muotoja, joskus yllättäviäkin, mutta positiivisessa mielessä!

Takaisin satoon! Onneksi näitä lämpimiä päiviä on riittänyt, sillä uusi testitulokkaamme mustikkakoiso (pinaattikoiso) on edelleen täynnä kypsiä ja kypsyviä marjoja. Kukkiikin vielä! Tämä lajike siis selvästi vaatii pitkän kasvukauden ehtiäkseen tuottamaan satoa kunnolla - ja sitä kyllä nyt piisaa! Ensi vuonna, tämän vuoden kokeilusta viisastuneena kasvatamme lisää. Pitää malttaa jättää muutama marja siemeniksi ensi vuodelle. Nämäkin kasvatettiin siemenistä meillä.

Tässä nosteltiin viimeisiä sipuleita ja lanttuja maasta. Sipulit menevät pakkaseen renkaina, loppu lanttusato, jota toki on enemmän kuin kuvassa, kuorimme, kuutioimme ja esikeitimme pakkaseen, osan soseeksi saakka käsiteltynä. On siinä sitten lanttulaatikkoainekset valmiina kun joulu taas saapuu.

Sitten alkaakin tämän vuoden sato olla hiljalleen kerättynä. Viimeisiä vielä nostellaan ja käytetään ennen kun ensimmäiset pakkasyöt saapuvat. Sen jälkeen, kuten Huovisen hamsterit konsanaan, olemme valmiita talveen omine talvivarastoinemme. Kesä on säilötty talvelle ja puutarha vaipuu talviuneen.

Yksinkertaisempaa elämää & vaikeuksia

Ei kaikki ole aina helppoa, ei vaikka instatili vastaisikin todellisuutta ja vaikka olisikin luonut itselleen yksinkertaisemman elämän, jossa on mahdollisuus elää rauhassa ja verkkaisemmin elämän pienistä iloista nauttien. Vastoinkäymisiä on aina, meilläkin. Kuten viime kuukausipostauksessa kerroin, entinen asuntomme, joka on sittemmin ollut vuokralla, on tuhottu täysin ruokottomaan kuntoon. Siellä menee kaikki uusiksi tilanteessa, joka on taloudellisesti muutenkin haastava ja lisäksi vuokralaisen asuntoon jättämien lukuisten tavaroiden vuoksi joudumme hakemaan asuntoon häädön, joka vie kuukausia. Kuukausia vie remonttikin, tuhot ovat niin mittavia ja meillä edestakainen ajomatkakin sinne vie kerralla 5 tuntia. Ei siellä ihan joka päivä voi rampata. Kuluneen kuukauden aikana meiltä on hajonnut autokin, se piti vaihtaa ja olen kipuillut selän ja olan kanssa. On ollut huolia oman talouden kestävyydestä tässä pandemiamaratoonissa ja koronaviruksen voimakkaasta leviämisestä taas. Olen riskiryhmässä. Syyskuussa pelkäsimme myös menettävämme toisen seniorikoiristamme, joka eräänä aamuna meni aivan flegmaattiseksi. Onneksi saimme vielä yhteistä aikaa ja koiralla on nyt kaikki ihan hyvin, niin hyvin kun hänellä voi vaivat ja iän huomioiden olla. Koira nauttii vielä elämästään, eikä kärsi kivuista.

Vastoinkäymisiä ja huolia on siis ollut meilläkin. Syyskuussa hieman liikaakin kerralla kahdelle ihmiselle. Silti pääasiallinen tunne sisimmässä on rauhallisuus. Haasteet ovat mitä ovat, muuksi ei voi muuttaa ja asiat pitää vaan laittaa järjestykseen ja hoitaa. Sisu nostaa päätä kun murheet painavat sitä alas. Ehkäpä näiden vaikeuksien keskellä olen ollut vieläkin varmempi valinnoistamme ja luottavainen siihen, että selviämme kuitenkin tavalla tai toisella. Meillä on paikkamme ja toisemme, karvanaamat ja pihamaa, riittävä terveys, sauna ja tarpeelliset tavarat. Se on paljon se, enemmäin kuin riittävästi jos nämä vaan saisi pitää.

Olen siis päättänyt nauttia tästä epävakaan maailman tästä vuodenajasta, hiljaisuudesta ja rauhasta vieläkin tietoisemmin. Olen ottanut aikaa vaan katsella maailmaa, omia seiniä, omia tavaroita, omia huoneita ja maisemia omalla pihalla. Kerään vähän sieltä, vähän tuolta, nuuhkin vihanneksia ja viimeisiä kukkia. Olen tehnyt vähän kaikenlaista pientä, ei mitään kummempaa, mutta itselle mielekästä ja tärkeää. Olen kuunnellut klassista musiikkia, kuunnelmia ja lempeitä äänikirjoja. Olen leiponut ja kokkaillut. Laittanut satoa talvivarastoon. Pitkästä aikaa olen ollut ihan pysähdyksissä ja oikeastaan pidän siitä.

Kukaan ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, koskaan. Tämä poikkeuksellinen aika on jo kestänyt niin kauan, jo lähemmäs vuoden ja tulee vielä kestämään oman aikansa ennen kun voimme toivoa paluuta siihen miten oli ennen. Itse olen miettinyt, että siihen, sellaisenaan kuin arki oli ennen, ei ole enää paluuta ja hyvä niin. Kaiken tämän keskellä olen löytänyt jotain, joka on vasta tulemaisillaan, mutta sen tunne on niin vahva, että tiedän sen tulevan ja sinä päivänä kun maailma palaa uomilleen, teen oman paluuni hieman eri tavalla.

Me lähdimme kaupungista maalle elämään erilaista elämää ja sitä olemme saaneet tehdä jo 6 vuotta. On aika ottaa seuraavat askeleet syvemmälle tähän omaan maailmaamme.

Mitä kuuluu muille?

Se selviää loikkaamalla seuraavien mainioiden omavaraistelevien bloggaajien tarinoiden pariin 5.10.2020 klo 09 alkaen:

Kasvuvyöhykkeellä 1:
Laura eli Javis
Kasvuvyöhykkeellä 2:
Sarin puutarhat .
Oma tupa ja tontti .
Kasvuvyöhykkeellä 3:
Tsajut .
Caramellia .
Rakkautta ja maanantimia .
Luomulaakso .
Kasvuvyöhykkeellä 4:
Puutarhahetki .

Lokoisaa lokakuuta toivotellen ♥ Jovelan Johanna
Haluatko kommentoida? Lähetä meille viestiä instan kautta ♥