MARJAREMMIT

24.07.2021

Kuivurilla valmistuvat marjaremmit ovat kuin makeisia tai marjaisia välipalaherkkuja, jotka tuovat mukavaa vaihtelua monimuotoiseen sadon säilöntään! Tällä kertaa testailimme punaherukkaa, josta tuli upeita, kirpeän herkullisia marjaremmejä, mutta marjaremmejä voi tietenkin valmistaa erilaisten marjojen lisäksi myös hedelmistä ja makuyhdistelmiä on rajattomasti!

Marja- ja hedelmäremmit

Marjaremmit imitoivat remmimakeisia, mutta ne valmistetaan marjoista tai hedelmistä, valitusta makeuttajasta ja mausteista, mikäli remmien makua haluaa vielä korostaa. Valmistus on yksinkertaista ja valmiiden remmien tekstuuri on sangen miellyttävä: hieman tahmea, hieman sitkeä ja maku raaka-aineista riippuen kirpeän maukas tai makean täyteläinen.

Marjaremmejä varten tarvitset

1 l puhdistettuja marjoja (tai hedelmää)
n. 3 rkl hunajaa (tai muuta makeuttajaa)
1/2 sitruunan mehu

Surauta marjat, hunaja ja sitruunamehu blenderissä ja levitä seos kuivurilevylle joko kuivureille sopivalle silikoni-/tai kuivurimatolle tai leivinpaperille, mikäli sinulla ei ole kuivurimattoja. Levitä seos ohuelti, mutta kuitenkin niin, että marjaseosta on muutaman millin paksuinen, tasainen kerros.

Säädä kuivurin lämpö 57 C. Kuivausaika riippuu kuivurin tehosta ja ilmankierrosta - meillä sopiva kuivuus vei n. 6 tuntia. Marjaremmejä voi valmistaa myös kiertoilmauunissa, mutta valmistumista kannattaa seurata huolella.

Kun marjaseos on kuivauksen jälkeen edelleen tahmea ja muuttunut kiinteäksi, ota kuivurimatto tai leivinpaperi pois kuivurista ja laita marjalevy kiinteä marjasose alaspäin leivinpaperin päälle. Taivuta kuivurimattoa varoen siten, että nahkea marjalevy irtoaa siitä.

Marjalevyn tekstuurin tulee olla nahkean nahkamainen. Kun levy on irrotettu kuivatusmatosta, marjalevy laitetaan vielä hetkeksi kuivuriin ilman alustaa - n. 30 minuuttia riittänee. Marjaremmilevy on valmis kun sen rakenne pysyy kasassa vaikka levyn nostaisi ilmaan. Varo kuivaamasta marjalevyä liikaa!

Leikkaa marjalevy muutaman sentin levyisiksi remmeiksi ja kiedo ne rulliksi joko käsin käsin tai vaikkapa syömäpuikon avulla. Marjaremmit säilyvät ilmatiiviissä astiassa noin viikon, jääkaappisäilytys on suositeltavaa. Marjaremmit voi myös pakastaa!

Erilaisia makuja kannattaa kokeilla rohkeasti!

Omiin suosikkeihini kuuluu mm. mustaherukka-salmiakkijauho, omena-kaneli (makeutus fariinisokerilla) ja kurpitsasose-karamelli (makeutus itse tehdyllä karamellikastikkeella ja mausteeksi hieman piparkakkumaustetta).

Hyvä kasvikuivuri

Meillä kuivataan paljon erilaisia herkkuja keittoaineksista ruususokeriin ja yrttisuolasta juureksiin ihania "aurinkokuivattuja" tomatteja unohtamatta! Kuivuria harkitsevalle suosittelen lämpimästi kunnon monitasoista kuivuria, jolla voi samaan aikaan kuivata paljon ja jossa ilma kiertää kunnolla. Meillä on ollut jo usean vuoden ajan käytössä 6-tasoinen kuivuri, jollaisia pidän hyvänä.

Lisää kuivurireseptejä

löydät julkaisuista Kuivataan satoa sekä Herkkuja tomaateista!

Lämpimin terveisin kuivurin hurinasta Jovelan Johanna

Haluatko kommentoida? Lähetä meille viestiä instan kautta

MERIKAALI

17.04.2024

Kiinnostuin maultaan samettisen pähkinäiseksi, mutta samalla hieman kirpeäksi kuvaillusta merikaalista muutaman lukijamme vinkkaamana niin paljon, että päätin hankkia sitä myös omaan puutarhaamme. Toisten mielestä kasvi on helppo kasvatettava, joidenkin mielestä se vaatii hieman sirkustemppuja. Tutkailkaamme siis hieman tätä saariston omaa herkkua...

Upeita leikkokukkaseoksia, erilaisia auringonkukkia, meheviä vihenneksia, luomuyrttejä, hurmaavia koristeheiniä, maukkaita tomaatteja, helppoja huonekasveja, eksotiikkaa lautaselle ja siemensekoituksia pörriäisten iloksi - tätä kaikkea tarjoilee Buzzyn siemensarjat, joihin tämä julkaisu perehtyy ajatuksella.

Kevät näyttää vihdoin ottaneen askeliaan muutenkin kuin sipsutellen, vaikka pakkasherra heittikin vielä viimeiset tumpsaukset lunta pitkin peltoja ja puutarhoja.

Mansikkamarkkinoille on viime vuosina tullut ihastuttavia uusia lajikkeita, joista osa kukkii erityisen kauniisti ja osassa on herkullisen mielenkiintoisia makuvivahteita, kuten ananas ja vadelma. Tässä julkaisussa jutustellaan mansikoista, niiden kasvattamisesta, uudemmista lajikkeista ja hipaistaan hieman mansikoiden historiaakin.

Katse kohti kesää! Tässä julkaisussa laitellaan juhannusperunat kasvamaan ämpäreihin ja tehdään muutama diy-perunaruukku itse. Sertifioidut siemenperunathan ovat juuri saapuneet myymälöihin ja tietyillä varhaisperunalajikkeilla kasvatus onnistuu 60 vuorokaudessa. Alkaa siis olla aika laittaa juhannusperunat itämään, jotta juhannuksena saadaan...

ÖTÖKKÄKIRJA

28.03.2024

Kuka nakertaa satoasi, entä ketkä mahdollistavat sen? Mistä ötököistä olisi hyvä päästä eroon ja miten? Keitä taas kannattaa houkutella puutarhaan ja millä keinoilla, vai olisiko sittenkin kaikilla paikkansa puutarhassa?