Tämä kesä ei toden totta ole ollut helppo. Ensimmäistä kertaa hyötypuutarhamme sato on jäämässä sangen surkeaksi kokonaismäärältään. Toki ilon aiheitakin on paljon, ainahan niitä on kun vaan osaa katsella, mutta tällä satokaudella niihin iloihin melkein takertuu, kun viikkoja paahtanut aurinko on näivettänyt hyötykasvit ja yli 8 viikkoa jatkunut sateeton kausi on kuivattanut luonnon sahanpuruksi. Tällainen kesä tästä nyt sitten tuli.
Vaan oli mitä oli, tuli mitä tuli, tallennan taas tänne talopäiväkirjaan muistoksi menneen kuukauden kuulumisia ja tunnelmia, iloja ja murheita, elämää kuten se on mennyt.
Ja mikäs tässä onkaan nakutellessa, hyvässä seurassa vielä, sillä tänään on kuukauden ensimmäinen maanantai, eli Tsajut-blogin Sadun ja Korkealan Heikin luotsaaman omavaraistelevien poppoon yhteispostauspäivä, jonka yhteisenä aiheena kuulumisten lisäksi on kellarit ja säilöntä, ja kun kirjoitan tätä, sadekin vihdoin ropsuttelee peltikatolla. Vihdoinkin! Kauan kaivattu sade.
Tavalliseen tapaan aloitellaan niillä kuluneen kuun kuulumisilla.
Näillä sanoilla olemme kutsuneet ystäväni kanssa kesää 2021 mesehuudahdellen päivittäiset "skortsioot" toisillemme asteiden kivutessa varjoisankin puolen lämpömittarilla jo lähemmäs 40 asteeseen viikko toisensa jälkeen. Elämää on eletty kirjaimellisesti pimennysverhojen takana, kuin luolassa. Tässä jo vitsailtiin, että syksyn saapuessa ei alahuuli väpätäkkään tavalliseen tapaan päivittäisen valoisan ajan kaventuessa, vaan hämmästellään sitä kaikkea valon määrää, joka pääsee huoneisiin ikkunoista, kun verhot vihdoin avataan. No, kun ulkona ei ole kärsinyt olla, olemme puuhailleet isännän kanssa sisällä.
Tuvan paneeliseinällä ja osapaneeleissa poikkilautoineen oli paria eri valkoisen sävyä. Se on alkanut ärsyttää omaa silmää enemmän ja enemmän, joten silmäkipu hoidettiin purkilla Virtasen maalitehtaan ekologista paneelimaalia, sävy Tallholmen. Tupa sai myös uudet, mutta vanhat räsymatot, eli kesämatot, jotka löytyivät kirppikseltä. Nykyaikana ei useinkaan tehdä monen metrin mittaisia mattoja, joten nämä olivat meille mieluinen löytö.
Myös kuistin maalaamaton sisäkatto ja seinien materiaalien sävyerot ovat pistäneet silmään sen verran kauan, että kun maalia jäi yli, sudimme ne kuistille, jota freesattiin muutenkin. Ei siellä maalin lisäksi sen kummempia tehty, poistettiin turhaa tavaraa ja laitettiin tarpeelliset tavarat piiloon kuistin ikkunapenkkiin, joka säilytystilana on jostain syystä jäänyt hyödyntämättä.
Aikoinaan ranskantuliaisina ostettu suuri lyhty muutti vessahuoneesta kuistille.
Palkeista on hyvä roikotella kaikenlaisia kuivatettavia, kuten rohtosuopayrttiä. Sen verran uutta hankittiin, että kuistin 4:lle ikkunalle ostettiin Jyskin alesta pimennysverhot (10€ kpl), jotka ovat helpottaneet hellepäivien tukaluutta. Kun kuisti ei ole uuni, sillä on vaikutus myös sisäilman asteisiin.
Nyt kun myöhäisillat ovat jo pimeitä ja hurjat helteet vihdoin väistyivät, tämä emäntä paikkaa lämpövajetta kynttilöillä. Mikäs siinä on fiilistellessä kynttilänvalossa, kun kuistista saatiin raikas ja tavaravapaampi.
Se on taas tämä aika vuodesta, kun kaikki orret pursuavat rohtosuopayrttiä, jota kuivaan talvivarastoon pesuaineita varten. Suopis on niin suloinen, ihana tuoksu, ihana kukka, mutta sen päätoimi on kuitenkin tuottaa meille helppoa, nopeaa ja hellävaraista pesunestettä.
Suopis on kaunis tuoreena ja sievä kuivattunakin. Kuivaan kukat varsineen, lehtineen, kukkineen, kaikkineen.
Sillä aikaa kun me olemme pysytelleet pitkälti pimennysverhojen takana suojassa paahtavalta auringolta, samaa ei valitettavasti voi sanoa puutarhasta. Meillä on viimeiseen viiteen vuoteen osunut 4 kuumaa ja sateetonta kesää, joista tämä vuosi on pahin. Päivä toisensa jälkeen mittari on ylittänyt 35 asteen viivan talon varjoisammalla puolella, ja kun on painanut käden ikkunalasiin puutarhan, eli auringon puolella, ikkuna on ollut käsittämättömän kuuma.
Viimeiset sateet täällä saatiin toukokuun viimeisellä viikolla. Sen jälkeen on tullut 2-3 pienen pientä vesikuuroa, jotka hädin tuskin ovat kastelleet maan pinnan. Yli 8 viikkoa ilman sadetta, uskomatonta!
Meillä tämä vuosi onkin omavarastelun saralla heikko, mitä ruokaan tulee. Satoa tulee kyllä, mutta satotuhoja on ollut sen verran paljon, että surullista se on. Enää ei riitä pelkkä kastelu. Ei vaikka kastelu tapahtuu oikeaan aikaan ja riittävästi. Meillä on paljon kasvatteja paahtunut auringon armottomuuteen.
Monet varmat kasvatit eivät ole jaksaneet tänä kesänä. Jopa mintut ovat olleet vaisuja ja perusperunat nujertuivat varsiltaan ennen kukintaa. Yleensä niin satoisa kurpitsa on kasvanut kitukasvuisesti, tehnyt vain kukkia ja yhden pienen palleroisen alun, joka sekin nahistui pois. Luumupuu tipautti kaikki raakileensa. Yksi kokonainen lilapalkohernealue on paahtunut hengettömäksi, kuten mesimarjalakin, suojausyrityksistä huolimatta. Salaatitkin olisi voinut syödä sipseinä.
Kasvihuone taas on kuin viidakko ja sieltä tulee kivasti satoa. Kasvimaalla porkkana ja palsternakka hidastelevat, lanttu ei taida jaksaa satoon saakka kehittyä, pinkit perunat tuntuvat tekevän kohtuullisesti satoa, yrttejä on mukavasti ja pensasmarjaakin olosuhteet huomioiden reilusti, tosin mansikkasato jää pieneksi.
Toista tällaista kesää en halua nähdä
hyötypuutarha-alueella. Jotain on tehtävä. Juuri kun tuudittautui siihen
ajatukseen, ettei mahdollinen kuivuus tänä kesänä tule ongelmaksi, koska kasvatuslaatikot ja kasvualustat on biohiilitetty ja vettähän meillä porakaivossa riittää, ja onkin
riittänyt kaikesta kastelusta huolimatta... ja sitten saapui paahde. Meidän hyötypuutarha-alueemme on suorassa paahteessa koko päivän ja kasvatuslaatikkoalue on 60 cm korkea, joten mistään reunakasveistakaan ei olisi hyötyä. Olen tässä miettinyt, että tulevina vuosina lienee tarpeen tehdä jonkinlainen tolppaviritelmä ainakin kasvatuslaatikkoalueen ylle. Jos laittaisimme kunnon kulmatolpat alueen laidoille ja virittäisimme tolppien väliin vaijerit, joihin voisi kiinnittää varjostuskankaita, jotka voisi vetää sumppuun sateen (haha) ajaksi. Jotain sellaista. Jotain on kyllä tehtävä, sillä tämä ei tästä taida ainakaan paremmaksi mennä. Asiat eivät nyt ole mallillaan. Luonto oireilee.
Meillä on pitkät sateettomat hellekaudet ennätyslukemin ja samaan aikaan
Brasiliassa sataa lunta, puhumattakaan valtavista kesätulvista pitkin
Eurooppaa. Skortsiokesät ovat saapuneet Pohjolaan ja maailmankirjat ovat ihan sekaisin.
Helteet meinasivat aiheuttaa meille satomenetyksiä kamalamman menetyksen. Myös kyykäärmeillä on ollut tukalaa ja jano. Tänä kesänä kyyt ovatkin hakeutuneet myös pihoille, joissa ne eivät yleensä liiku, ja eläinlääkäriasemilla on ollut poikkeuksellisen paljon kyyn puremia saaneita asiakkaita. Ei kyy ilkeyttään pure, mutta kohtaamisesta saattaa tulla hengenvaarallinen. Meilläkin huoli oli suuri, kun kyy puri seniorikoiraamme. Tilanne eteni jotakuinkin näin:
Pari viikkoa sitten astuin ulos kuistilta sen edessä olevalle astinkivelle ja siitä alas. En huomannut kyytä, joka oli lähellä astinkiveä.
Koirat tulivat hieman jäljessä ja 14-vuotias Milo-koiramme sai suoran pureman kuonoon. Kaikki tapahtui niin nopeasti, että epäilen koiran astuneen kyyn päälle ulos tullessaan, sillä koirillamme on tapana kilpailla siitä kumpi ehtii ovesta ensin ulos, eikä siinä touhotuksessa ympärille katsella.
Kuvassa kyyn pureman aiheuttama turvotus ja toipilas, joka selvisi hyvällä hoidolla puremasta.
Milon oireet alkoivat n. 15 minuuttia siitä kun kyy oli purrut koiraa. Ensin luulin, että kyy ei ehkä purrutkaan tai teki vain myrkyttömän varoituspuraisun, mutta hetken kuluttua koira alkoi täristä ja muuttua apaattiseksi. Kuonon alue turposi hiljalleen. Onneksi pääsimme eläinlääkäriin jonojen ohi. Kauttaaltaan tärisevä Milo, jonka kuono oli jo aivan muodoton, eikä kielikään enää mahtunut kokonaan suuhun, sai nopeasti kipulääkityksen ja nesteytyshoitoa tipan kautta. Hoidosta huolimatta Milon vointi ei ensin parantunut, ja puhuttiin jo koiran siirtämisestä eläinsairaalaan, mutta iltaan mennessä Milon vointi kuitenkin parani ja saimme koiran kotihoitoon tipan kanssa.
Ihan tällaista sisustuselementtiä ei meillä olekaan ennen nähty. Milon tippa roikkuu kattokoukusta.
2 päivää myöhemmin Milo sai puhtaat paperit kontrollikäynnin labratesteissä. Sisäelinvaurioita ei ollut syntynyt. Onneksi Milo on iästään huolimatta rautaisessa kunnossa - henkiriepu säästyi ikävästä kohtaamisesta huolimatta.
Kylläpä tästä tarinasta on tulossa mollivoittoinen, mutta voi luoja, mikä ötökkäkesä tämä on ollut! Kirvaa, muuraisia, toukkia ja kuka ties mitä ötökkää on ollut tämän kesän aikana enemmän kuin aiempina vuosina yhteensä. Sen mitä kuivuus ja paahde eivät tuhonneet, niin ötökät kyllä viimeistelevät. Tästä kesästä saisi kyllä kaiken kattavan apokalyptisen elokuvan aikaiseksi. On tulvia, paahdetta, kuivuutta, maastopaloja, ötökkäinvaasioita, kyitä paratiiseissa ja vielä tämä uudelleen voimiaan kerännyt pandemiakin. Puuttuu enää zombiet, jollaiseksi tosin olen itseni tuntenut pimennysverhojen takana lämpöhalvausta pakoillessa.
Ja sitten tulivat etanat, tai oikeammin kotilot, koska etanalla ei ole kotia selässään.
Meillä ei ole koskaan ollut kuin muutama satunnainen kotilo koko kesän aikana, mutta tänä vuonna kotiloita on piisannut niin, että niitä olisi voinut kerätä ämpärikaupalla. Mikä ihme luontoa nyt vaivaa! Ei ole kortta, kasvia tai lehteä, johon joku kotilo ei olisi tietään löytänyt ja usein sinne on saavuttu kavereiden kanssa. Kokonaisvaltainen ötökkätilanne on tänä kesänä yltänyt tasolle, jossa tuhkaa on kylvetty ympäriinsä ja nokkosvettä sekä muita biotorjuntaliemiä olisi saanut suihkutella vaikka sadettajalla pitkin pihaa. Ihan mahdotonta meininkiä.
Tätä etana-asiaintilaa ihmetellessä tuli mieleen jotain, mitä kirjoitin 10 vuotta sitten ihan ensimmäiseen blogiversioomme, aikana ennen Jovelaa. Se hieman nyt naurattaa.
Olisi toden totta pitänyt kerätä kotiloita hyötykäyttöön, eikä se myöhäistä vieläkään ole. Tämän vanhan ajatukseni voisi lämmitellä uudelleen tulevina vuosina. Asia on harkitsemisen arvoinen ja tekisi mieli tutustua aiheeseen uudelleen. Uutta infoakin varmaan olisi saatavilla. Saatanpa tehdä aiheesta uuden postauksen tässä jossain vaiheessa joutessani.
Tuossa kuvassa on vain kahden palstan kuvakaappaus alkuperäisestä postauksesta, mutta juttuni luettuani bongasin sieltä edelleenkin hyvän vinkin teille, jotka myös pitävät valkosipuli- tai aurajuustoetanoista.
Jos hankit itsellesi etanapannuja, käännä pannu ympäri ja tarkista, ettei niissä ole reikää kahvassa. Meilllä on molempia ja nuo, joissa on reikä kahvassa, ovat todella epäkäytännöllisiä. Tiskatessa reiästä pääsee vettä pannun tyhjiöön, mutta sitä ei meinaa saada millään ulos! Todella typerä suunnitteluvirhe!
Jotta nyt ei aivan murheen alhoon tarina kulkisi, tallennan tähän myös muutamia ilon tuojia ja satokauden 2021 helmiä kuvina.
Iso koiso ja pienet koisot! Ensimmäistä kertaa meillä kasvavat munakoisot ovat kasvaneet siemenistä jo satokokoon. Oikealla viime vuoden sadon siemenistä kasvatettua mustikkakoisoa, joka on tehnyt marjaisaa satoaan niin pitkin kesää, ettei kuppiakaan kerralla saa kerättyä, mutta joka päivä voi muutamalla herkutella ohi kulkiessaan, ja saanpahan taas siemenet ensi vuodelle!
Ensikertalaisia nämäkin! Myskikurpitsat ovat viihtyneet mainiosti kasvihuoneessa ja satoa on tulossa mukavasti, Oikealla noin luumun kokoiseksi ehtinyt ruusukvitteni, joka on satonsa suurin hedelmä toistaiseksi.
Tomaattia tulee tavalliseen tapaan valtavasti kaikissa väreissä ja muodoissa. Tomaatit ovat taas yhtä viidakkoa kasvihuoneessa, mutta siitä viis, kun satoa kerran tulee.
Ihanat punamaltoiset omenat kaunistuvat kaunistumistaan. Muutamaan on joku toukka löytänyt tiensä, mutta omalla mittapuullaan ennätyssato on tulossa. Karviaiset ovat tehneet komeita marjoja, vaikka sielläkin on tuholaisia ollut satoa heikentämässä.
Kaunokaiset tarhamaltsat ovat taas upeita, vaikka satoa ei ole saatu paljon, mutta näistäkin saadaan taas siemeniä. Oikealla suorastaan jättiläiseksi kasvanutta vesipippuria, jonka varsikin on peukalon paksuinen ja korkeutta yrtillä on likeemmäs metri!
No niin! Mennään nyt vihdoinkin itse asiaan tämän yhteisen kimppapostausaiheen saralle. Aiheenamme tällä kertaa on siis kellarit ja säilöntä. Meillähän ei ole talossa kellaria, ei asuinkerroksen alla eikä pihallakaan maakellarina. Komea maakellari, kokonainen graniittikivitalo tosin oli, mutta se jäi aikoinaan tilan osituksessa tontin väärälle puolelle ja sijaitsee niin hankalassa paikassa, ettei siitä iloa olisikaan.
Meillä säilötään pikkelöimällä, hilloamalla, pakastamalla ja aina vaan enemmän kuivaamalla! Nyt kun helteet helpottivat, taisi armas kuivuri aineellistua piilostaan nopeammin kuin asteet painuivat mittarissa, ja lempeä surina on kuulunut tuvasta yöt pitkät.
Olen kirjoittanut muutamiakin juttuja sadon kuivaamisesta, joten laitan niihin vain linkit, mutta vilautanpa kuvina tällaista tämän vuoden ensikertalaisjuttua, koska sitä ei blogista vielä löydy.
Ystäväni kanat eivät suostu syömään nokkosta sellaisenaan tai kuivattuna, mutta koska nokkonen on niin valtavan ravinteikasta ja hyvää kanoille ja eritoten nokkosen norkot ovat ikivanha munitusapu kanoille, ajattelimme kokeilla nokkosten soseuttamista norkkoineen ja seoksen lempeää kuivatusta, joka säilyttää ravintoarvot.
Puuha oli sangen nopeaa: kopallinen nokkosia ja sen norkkoja blenderiin, hieman vettä, surautus soseeksi, sose kuivurin levylle kuivurimaton päälle, kuivuri päälle. n. 8 tuntia (57 C) ja levyt kuivuivat vastaamaan tekstuuriltaan sushien nori-levälevyjä. Levyt rouhittiin vielä käsin ja kuiva nokkossose purkitettiin. Erona sellaisenaan kuivatettuihin nokkosiin tekstuurin lisäksi on se, että nokkonen maistuu lempeämmältä kun sen rakenne on rikottu ennen kuivatusta.
Lisäsin viime viikolla tänne jutun marjaremmeistä, joita oli vanhasta blogista pyydetty tännekin moneen kertaan. Marjaremmit ovat vallan ihania, kuivurilla valmistuvia herkkuja, joita voi tehdä marjojen lisäksi hedelmistä, miksei joistain vihanneksistakin.
Marjaremmit löytyvät täältä.
Kaikenlaista kuivaamista yrteistä juureksiin ja marjoista vaikkapa tyrnien ravinteikkaisiin lehtiin sekä hyvän kuivurin vinkkejä taas löytyy täältä.
Ja vinkataan vielä tomskuistakin! Jos satoa piisaa, niin miten hyviä ovatkaan rasvattomat tomaattisipsit tai aurinkokuivattuja tomaatteja imitoivat kuivatut tomaatit öljyssä, joiden maku on aurinkokuivattuja lempeämpi! Tomskuja kuivurilla löytyy täältä.
Vanhan kansan kalenterissa syksy alkoi jo heinäkuun jälkeen kun elot, eli viljat oli korjattu ja syyskylvöjä tehtiin, mutta nykyaikana elokuu on vielä kesäkuukausi, kesän viimeinen kolmannes. Elokuussa yöttömien öiden aika on ohi, sudenkorennot lentävät ilta-auringossa ja sirkat soittavat öisin. Sirius, eli Kalevan tähti tuikkii kirkkaasti tähtitaivaalta, jossa saattaa vielä, juuri ennen auringon painumista mailleen nähdä myös valopilviä.
Valopilviä Jovelassa 20.7.2021. Valopilvet tai valaisevat yöpilvet syntyvät kun meteoroideista hajoavien palasten ja pölyn ympärille tiivistyy minimalistisia jääkiteitä. Kiteet kerääntyvät pilviksi, jotka heijastavat sähkönsinistä valoa.
Elokuu on ihanaa aikaa. Korjataan ja säilötään satoa, oli se pieni tai suuri. Nautitaan iltojen hämystä ja tunnelmista, varaudutaan tulevaan syksyyn ja talveen. Niin, se on taas senkin aika. Aika kerryyttää talvivarastoja ja huolehtia siitä, että vanhassa talossa on kaikki mitä tarvitaan kun vuodenaika vaihtuu. Miten ihanaa onkaan, kun meillä on 4 vuodenaikaa, ja vaikka kesä onkin ihana, tänä vuonna se on ollut niin armoton, että taidan luopua siitä mielelläni, vaikka valoa jäänkin taatusti kaipaamaan. Hämärälläkin tosin on puolensa..
Huvimajan valot syttyivät jälleen elokuun kunniaksi.
Vaan mitä kuuluukaan muille omavaraistelijoille ja miten siellä säilötään ja hyödynnetään kellareita, keillä niitä on? Sehän selviää, kun lukaisee seuraavan linkkilistan tarjonnan läpi!
2.8.2021 klo 09 alkaen:
Kasvuvyöhykkeellä 1:
Apilankukka
.
Sateenkaaria ja serpentiiniä .
Kasvuvyöhykkeellä 2:
Sarin puutarhat .
Kasvuvyöhykkeellä 3:
Tsajut .
Harmaa torppa .
Mikä itä .
Caramellia .
Oma tupa ja tontti .
Mummon kirja .
Kasvuvyöhykkeellä 4:
Puutarhahetki
.
Korkeala .
Kasvuvyöhykkeellä 7:
Korpitalo .
Tunnelmallisia eloöitä toivotellen ♥ Jovelan Johanna
Haluatko kommentoida? Lähetä meille viestiä instan kautta ♥
Kiinnostuin maultaan samettisen pähkinäiseksi, mutta samalla hieman kirpeäksi kuvaillusta merikaalista muutaman lukijamme vinkkaamana niin paljon, että päätin hankkia sitä myös omaan puutarhaamme. Toisten mielestä kasvi on helppo kasvatettava, joidenkin mielestä se vaatii hieman sirkustemppuja. Tutkailkaamme siis hieman tätä saariston omaa herkkua...
Upeita leikkokukkaseoksia, erilaisia auringonkukkia, meheviä vihenneksia, luomuyrttejä, hurmaavia koristeheiniä, maukkaita tomaatteja, helppoja huonekasveja, eksotiikkaa lautaselle ja siemensekoituksia pörriäisten iloksi - tätä kaikkea tarjoilee Buzzyn siemensarjat, joihin tämä julkaisu perehtyy ajatuksella.
Kevät näyttää vihdoin ottaneen askeliaan muutenkin kuin sipsutellen, vaikka pakkasherra heittikin vielä viimeiset tumpsaukset lunta pitkin peltoja ja puutarhoja.
Mansikkamarkkinoille on viime vuosina tullut ihastuttavia uusia lajikkeita, joista osa kukkii erityisen kauniisti ja osassa on herkullisen mielenkiintoisia makuvivahteita, kuten ananas ja vadelma. Tässä julkaisussa jutustellaan mansikoista, niiden kasvattamisesta, uudemmista lajikkeista ja hipaistaan hieman mansikoiden historiaakin.
Katse kohti kesää! Tässä julkaisussa laitellaan juhannusperunat kasvamaan ämpäreihin ja tehdään muutama diy-perunaruukku itse. Sertifioidut siemenperunathan ovat juuri saapuneet myymälöihin ja tietyillä varhaisperunalajikkeilla kasvatus onnistuu 60 vuorokaudessa. Alkaa siis olla aika laittaa juhannusperunat itämään, jotta juhannuksena saadaan...
Kuka nakertaa satoasi, entä ketkä mahdollistavat sen? Mistä ötököistä olisi hyvä päästä eroon ja miten? Keitä taas kannattaa houkutella puutarhaan ja millä keinoilla, vai olisiko sittenkin kaikilla paikkansa puutarhassa?
